Kobrat otti jälleen vierasvoiton viime hetken heitolla – Karhu Basket jatkoi voittoputkeaan

9.2.2019 19:59 Kataja piti kotiparketillaan selvästi KTP:n takanaan.

Kobrien Larry Anderson ratkaisi voiton Nokialla viime hetken haamukolmosella. Kuva: Ville Vuorinen

Lapuan Kobrat otti toisen vierasvoiton putkeen kaatamalla BC Nokian koriluvuin 78–81 (46–29). Kobrille voitto oli jälleen erityisen makea, sillä voittokolmonen lähti Larry Andersonin käsistä juuri ennen päätössummerin rääkäisyä.

Viime keskiviikkona Kobrat voitti Helsingissä Jussi Turjan haamukolmosella. Nyt Andersonin kolmonen oli dramaattisuudessaan samaa laatua.

Tasatilanteessa BC Nokian Niko Mattilan kahden pisteen yritys meni ohi, kun pelikellossa oli vain noin neljä sekuntia. Kobrien Jaron Hopkins nappasi puolustuslevypallon, avasi nopealla syötöllä hyökkäyksen Andersonille, joka heitti kaksi metriä kolmoskaaresta voittoheiton korirenkaan keskelle.

– Lapualle onnittelut hienosta noususta. He pelasivat toisen puoliajan sillä tavalla kun pelättiin, että he parhaimmillaan voivat pelata. Aggressiivisuudella he painostivat meidän menetyksiin ja huonoihin valintoihin. Ensimmäinen puoliaika meni meidän gameplanin mukaan, toinen heidän, BC Nokian käskyttäjä Ville Tuominen kertasi.

Kobrien suorituksen arvoa nostaa myös se, että joukkue oli vielä puoliajalla tappiolla 17 pisteitä. Parhaimmillaan nokialaiset johtivat ottelua 20 pistettä. Kobrat nousi voittotaisteluun hurjalla kolmannella neljänneksellä, 12–30.

Päätösjakso oli erittäin tasainen, joskin BC Nokia oli jatkuvasti vähän vierasjoukkuetta edellä. Panu Peltokangas tasoitti ensin ottelun vapaaheittoviivalta 28 sekuntia ennen loppua. Onnistuneen puolustuksen jälkeen Andersonin sankariheitto sai mahdollisuutensa.

– Pelasimme vähän hermostuneesti. Nokia vei alussa, mutta aggressiivisuuden nostaminen puoliajan jälkeen auttoi meitä, Anderson huokaisi.

– Olimme tosi passiivisia ja huonoja alussa. Tavallaan se, mitä tehtiin toisella puoliajalla, oli gameplan alusta asti. Joka jätkä ottaa ylhäältä, kun Nokialta puuttui heidän ykköstakamies. Ensimmäistä kertaa päävalmentajaurallani suutuin kunnolla ja huusin puoliajalla. Ilmeisesti nuoria poikia pitää potkia vielä lujempaa, että he tekevät töitä koko kentällä, Kobrien käskyttäjä Ville Turja linjasi.

BC Nokian parhaat olivat Sean O’Mara (17/8) ja Aapeli Alanen (16/1/3s).

Kobrien ykköstykit olivat Anderson (20/5), Khalil Small (15/6/4s/3r) ja Peltokangas (14/8).

BC Nokia matkaa keskiviikkona paikallisotteluun Tampereelle. Kobrat saa vieraakseen keskiviikkona Korihait.

Ottelutilasto

Karhu Basket otti jo yhdeksännen peräkkäisen voiton

Kauhajoen Karhu Basket jatkaa edelleen vuotta 2019 voittamattomana. Karhu Basket venytti voittoputkensa jo yhdeksän ottelun mittaiseksi kaatamalla vierailija Tampereen Pyrinnön 86–79 (42–42).

Äärimmäisen tasaväkinen kamppailu ratkesi Karhu Basketin eduksi vahvan päätösneljänneksen ansiosta. Keskiviikkona paikallisottelun Lapualla kuudella miehellä voittanut Karhu Basket käytti nyt kentällä seitsemää miestä, kun Mikael Laihoinen pystyi auttamaan joukkuetta kuuden minuutin verran.

Karhu Basketin koko aloitusviisikko ylsi kaksinumeroisille pisteluvuille. Rene Rougeau (20/6/4s), Marvi Singleton (19/8) ja Cameron Jones (18/6/5s) olivat kauhajokelaisten tuhoisimmat pelaajat.

Pyrinnön tehokkaimmat olivat Kevin Johnson Jr. (19/13/4s) ja Jaylon Tate (16/2/7s).

Karhu Basket lähtee hakemaan jo kymmenettä peräkkäistä voittoaan keskiviikkona Salon Vilppaan vieraaksi. Pyrintö saa keskiviikkona vieraita Nokialta.

Ottelutilasto

Kataja oli vakuuttava kotiparketillaan

Joensuun Kataja Basket ei antanut kotkalaisvierailleen mahdollisuuksia, vaan Kataja voitti vakuuttavasti 88–69 (50–36).

Kataja oli vieraitaan selvästi edellä kolme jaksoa neljästä. Ainostaan kolmannella neljänneksellä KTP hallitsi ottelutapahtumia.

KTP menetti ottelussa 19 kertaa Katajan 13 vastaan. Muutoin tilastoista ei suuria eroja joukkueiden välillä löytynyt.

Katajan kaikkia kaikessa oli maajoukkuetakamies Ilari Seppälä (26/3/2s). Myös Topias Palmi (13/3) ja Daniel Mullings (18/7/7r) onnistuivat aloitusviisikosta kiitettävästi.

KTP:n parhaat olivat Donte Thomas (15/6) ja Tyrell Nelson (14/8/3s).

Katajan urakka Korisliigassa jatkuu jo sunnuntaina, kun Joensuuhun saapuu Kouvolan Kouvot. KTP isännöi tiistaina Seagullsia.

Ottelutilasto

 
3.4.2024 13:45 Korisliiga

Jatkosarjat triplatuplaan lopettanut Korihaiden Jalen Jackson maaliskuun kuukauden pelaaja

Kotiedun ja kolmannen sijan napanneen Korihaiden monipuolinen Jalen Jackson on valittu Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 13:34 Erotuomarit

Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

30.3.2024 07:55 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat huipentuvat TV:ssä – Korihaiden ja Kauhajoen ottelu suorana Jimillä

Korisliigan lauantaisessa päätöskierroksessa suurin mielenkiinto osuu taisteluun puolivälierien kotiedusta, jossa kahdesta paikasta taistelevat Korihait, Kataja Basket, Kauhajoki ja Salon Vilpas.

27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

Näytä lisää vastaavia