Kobrissa aikanaan ihastuttanut Jesse Perry vahvistaa loppukauden Ura Basketia

22.1.2019 14:00 Hiljalleen loukkaantumiskierteestä rivinsä kuntoon saanut seura kaipasi kentälle johtohahmoa.

Tuolloin pitkätukkainen Jesse Perry edusti Lapuan Kobria kaudella 2013–14. Kuva: Francois Perthus

Kaarinan Ura Basket ilmoitti tehneensä loppukautta koskevan sopimuksen 28-vuotiaan Jesse Perryn kanssa. Perry on Korisliigasta tuttu jo kaudelta 2013­­–14, jolloin 201-senttinen sisäpelaaja teki tuhojaan Lapuan Kobrien paidassa yhdessä yliopistoaikaisen joukkuetoverinsa Kyle Foggin kanssa.

– Tarvitsimme johtajan, joka eritoten vaikeina hetkinä pystyy auttamaan joukkuetta ja kääntämään pelejä eduksemme. Jesse tuo meille tätä kaivattua lisää, ja vahvistaa samalla levari- ja korintekovoimaamme, Ura Basketin päävalmentaja Kristian Palotie toteaa seuransa tiedotteessa.

Perry pelasi yliopistouransa Arizonan yliopistossa samaan aikaan nykyään miljoonia Kiinassa tienaavan Foggin kanssa. Kaverukset edustivat myöhemmin yhtä aikaa siis myös Lapuan Kobria. Myös Lauri Markkanen on maineikkaan Arizonan yliopiston kasvatti.

Ammattilaisuransa Perry aloitti Libanonissa kaudella 2012–13. Seuraavan kauden Perry aloitti Liettuan Siauliaissa, mutta siirtyi vielä syksyn puolella Lapualle. Korisliigassa Perry kasasi 24 pelissä keskimäärin 18 pistettä ja 10 levypalloa.

Perry on pelannut viimeiset kaksi kautta Italian Serie A2:ssa Trevisossa ja Trapanissa.

Perry saapuu Suomeen jo tänään ja on joukkueensa mukana Kotkassa. Pelipaidan mies pukenee kuitenkin päälleen vasta seuraavassa ottelussa lauantaina Helsinki Seagullsin vieraana Vantaan Energia Areenassa.  

 
15.2.2019 16:45 Korisliiga

Korihaista tuttu Bracy-Davis täydentää Katajan kokoonpanoa

Joensuulaisjoukkue löysi nopeasti korvaajan Rahlir Hollis-Jeffersonille.

13.2.2019 15:51 Korisliiga

Nenad Stefanovic palaa Kobrien valmennukseen Ville Turjan avuksi

Stefanovic on valmentanut aiemmin Lapualla useana kautena Korisliigassa ja ykkösdivisioonassa.

12.2.2019 14:35 Korisliiga

Janne Koskimies on ensi kaudella Karhu Basketin päävalmentaja

Tämän hetken päävalmentaja Jussi Laakso halusi purkaa ensi kauden sopimuksensa.

12.2.2019 10:08 Korisliiga

Kataja päätyi etsimään korvaajaa Rahlir Hollis-Jeffersonille, jonka toipuminen pitkittyi yhä

Lokakuussa jalkansa loukanneen Hollis-Jeffersonin sopimus on purettu.

2.2.2019 10:59 Korisliiga

Michael Pounds jatkaa KTP:n riveissä vielä ainakin kaksi kautta

30-vuotias takapelaaja pelaa jo 13. kauttaan Korisliigassa.

30.1.2019 22:28 Korisliiga

Korihaiden ja päävalmentaja Dantzlerin yhteinen taival päätökseen

Portugalilainen Pedro Nuno Monteiro ottaa Korihaiden valmennusvastuun.

29.1.2019 16:57 Korisliiga

Kouvot hankki tutun sisäpelaajan loppukaudeksi – "Kun tuttu mies oli vapaana, niin asiat liikahtivat nopeasti"

Thomas Gipson tuo Jyri Lehtosen miehistöön kaivattua kovuutta.

18.1.2019 09:12 Korisliiga

Pyrinnön Justus ja Lassi Kilpinen solmivat kahden vuoden jatkosopimukset

Kaksoisveljekset jatkavat kasvattajaseurassaan ainakin kevääseen 2021 asti.

16.1.2019 16:29 Korisliiga

198-senttinen Alex Ruoff tuo kosolti kokemusta Seagullsin pelaajistoon

Viime kaudella polvivammasta kärsinyt laituri on pelannut urallaan muun muassa Espanjan ja Saksan pääsarjoissa.

16.1.2019 13:12 Korisliiga

BC Nokia hankki ikäluokkansa lupauksiin nostetun Jalek Felton

Koeajalla ollut Johnathan Hudson ei jatka joukkueessa.

14.1.2019 16:25 Korisliiga

Iso laitahyökkääjä Jalen Jackson siirtyy Seagullsista Kotkaan

"Jackson ei vaadi koko ajan palloa, joten hänen ei pitäisi sotkea meidän rytmiä."

11.1.2019 14:11 Korisliiga

BC Nokia ja Raholan Pyrkivä saivat vahvistuksen Hyvinkäältä

Armin Cane pelasi alkukauden Pontevassa miltei 40 pisteen keskiarvolla.

11.1.2019 13:34 Korisliiga

Karhu Basket hankki pistenikkari Cameron Jonesin – ”Paras vaihtoehto, joka oli vapaana”

193-senttinen Jones saapuu Kauhajoelle jo tänään perjantaina.

10.1.2019 16:24 Korisliiga

Kobrien ja Ekströmin tiet erosivat – Ville Turja debytoi päävalmentajana voitokkaasti

Ekström aloitti Kobrien päävalmentajana kesällä 2017.

5.1.2019 10:54 Korisliiga

Heittohirmu Matt Williams Jr. jätti KTP:n perhesyihin vedoten

Viime kaudella NBA-parketeillakin piipahtanut laituri pelasi Korisliigassa 20 ottelua 15 pisteen keskiarvolla.

3.1.2019 12:31 Korisliiga

Myös Nenonen solmi jatkosopimuksen Vilppaan kanssa – ”Mikäs täällä on jatkaessa”

31-vuotias maajoukkuelaituri jatkaa vielä ainakin kaksi seuraavaa kautta Salossa.

3.1.2019 10:34 Korisliiga

Kobrien pelintekijä Robert Juvonen lopetti kilpauransa kesken kauden

27-vuotias keravalaiskasvatti menetti motivaationsa selkävaivojen myötä.

2.1.2019 16:57 Korisliiga

209-senttinen Adrian Diaz on Kataja Basketin uusi korin suojelija

"Tarvitsimme pelaajan, joka parantaa viisi vastaan viisi -puolustustamme."

2.1.2019 16:29 Korisliiga

Vilppaan tuorein vahvistus on todellinen korintekijä: "Selkeästi paras pelaaja tarjolla olleista vaihtoehdoista"

183-senttinen Jack Gibbs on Davidsonin yliopiston kautta aikojen kolmanneksi paras pistemies.

Näytä lisää vastaavia