5.11.2020 16:47 Sentteri Sal Nuhu saapuu Uuteenkaupunkiin suoraan Portland State Universityn joukkueesta.

Uudenkaupungin Korihaiden Korisliiga-joukkue on tehnyt pelaajasopimuksen 203-senttisen sentteri Sal Nuhun kanssa. Yhdysvaltalainen Nuhu siirtyy Uuteenkaupunkiin suoraan Portland Staten yliopistosta.
Viime keväänä päättyneellä seniorikaudellaan Nuhu tilastoi Portlandin 25 ottelussa 10,3 pistettä, 7,2 levypalloa ja 2,2 torjuntaa. Nuhu tunnetaan tuotteliaana korinaluspuolustajana ja käyttää hyödykseen syliväliä, joka hänen omien sanojensa mukaan on peräti 218 cm. Kahdella Portland Statessa pelaamallaan kaudella Nuhu torjui 57 ottelussa yhteensä peräti 120 kertaa vastustajan heiton.
Nuhu on saapunut Suomeen viime viikolla ja vapautui karanteenista keskiviikkona. Hänet saatetaan tämänhetkisten tietojen mukaan nähdä kentällä tositoimissa jo lauantain ottelussa BC Nokiaa vastaan.
– Tuon joukkueeseen atleettisuutta ja monipuolisuutta. Rakastan levypallojen ottamista ja pystyn myös itse levypallon jälkeen juoksemaan kenttää. Olen oppinut vuosien saatossa, että minulla täytyy olla hyvät ominaisuudet sekä hyökkäys- että puolustuspeliin pelatakseni pitkään ammattilaisena. Siksi tunnen ylpeyttä torjuntataidoistani, kertoo Nuhu itse.
Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula toivoo saavansa Nuhun saapumisen myötä ryhtiliikettä joukkueen korin alle.
– Nuhu on vasta seitsemän vuotta pelannut koripalloa ja on niin sanottu ”late bloomer”. Hänestä pitäisi löytyä potentiaalia, sillä Nuhua on myös tarjottu eräille Espanjan pääsarjaseuroille. Toivotaan, että saadaan miehestä tarvittavaa apua korin alle, sanoo Nikula.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.