Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

15.10.2025 10:45 Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

Ville Tahvanainen on esiintynyt vahvasti kauden kolmessa ensimmäisessä ottelussa. Kuva: Ella Jalava

Korihaiden kokoonpano koki ensimmäisen vakavan kolauksensa jo syyskuun alussa, kun ruotsalaisvahvistus Sheriff Drammeh loukkaantui ensimmäisissä harjoituksissaan. Aukko saatiin kuitenkin paikattua jo parissa viikossa, kun paikan päälle Uuteenkaupunkiin matkusti tuuraajasopimuksen tehnyt Ville Tahvanainen.

– Kun aloitin täällä, harjoituspeleissä vastoinkäymiset hieman jatkuivat edelleen, etenkin pelimenestyksen osalta, mutta sopivasti viikkoa ennen runkosarjan alkua saimme porukan hyvin kasaan ja loistavan treeniviikon jälkeen homma alkoikin toimia, hän toteaa.

Tahvanainen on 25-vuotias takamies, jolla on tilillään useita kymmeniä otteluita Suomen juniorimaajoukkueissa. Varsinaista Susijengiä hän pääsi edustamaan ensi kerran jo vuonna 2018, vaikkei ole vielä miesten arvokisoissa esiintynytkään. Menneenä kesänä hän oli Suomen universiadijoukkueen paras korintekijä 15,2 pisteen keskiarvolla.

Yliopistovuotensa Tahvanainen pelasi Illinois’n Bradley Universityssä ja jatkoi sen jälkeen Islannin Haukariin ja Álftanesiin, minkä jälkeen koti löytyi yhdeksi kaudeksi Portugalin pääsarjassa pelaavasta Póvoasta.

Korihaissa Tahvanainen on aloittanut vahvasti: tilastoiksi on kertynyt kolmessa ensimmäisessä ottelussa 19,3 pistettä, neljä levypalloa, 2,3 koriin johtavaa syöttöä ja 1,3 riistoa. Eikä parane unohtaa, että vahvasti on aloittanut myös koko Korihait: joukkue porskuttaa runkosarjassa toistaiseksi puhtaalla pelillä.

– Joukkueessa vallitsee aivan loistava fiilis tällä hetkellä. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen, Tahvanainen kertoo.

– Tavoitteemme oli alusta asti olla parempia kuin viime kaudella eli nousta sarjavaiheen neljän parhaan joukkoon ja kilpailla mestaruudesta. Vahva startti on urheilussa tärkeä, ja tämä menestys ehdottomasti ruokkii luottamustamme tavoitteeseen entisestään. Toki se ei silti tarkoita, etteikö pelissä olisi vielä reippaasti parannettavaa, vaikka alku onkin ollut hyvä.

Ville Tahvanainen oli Suomen paras pistemies kesän 2025 universiadeissa. Kuva: Ville Vuorinen
Ville Tahvanainen oli Suomen paras pistemies kesän 2025 universiadeissa. Kuva: Ville Vuorinen

Tahvanaisella on kieltämättä nyt joukkueessa mielenkiintoinen rooli. Hänen tekemänsä tulos kentällä ja nuoresta iästä huolimatta verrattain laaja kokemus koripallosta olisivat omiaan sovittamaan pelaajalle eräänlaisen johtajahahmon roolia – mutta voiko tällaista roolia ottaa, jos on kokoonpanossa vain lainassa?

– Onhan se välillä mielessä, että muutaman viikon sisällä tilanne voi muuttua. Mutta siitä hetkestä alkaen, kun tänne saavuin, sekä joukkue että koko kaupunki ovat ottaneet minut todella upeasti vastaan, joten olen päässyt todella hyvin sisään joukkueeseen, eikä johtava rooli tunnu mitenkään epäluontevalta ajatukselta, pelaaja itse pohtii.

Tosiasia joka tapauksessa on, että tilanteestaan nauttivan Tahvanaisen sopimus on pian ohi. Hänen palveluksensa on varmistettu vain lokakuun viimeiseen päivään saakka. Tällä hetkellä on täysi arvoitus, viekö hänen tiensä takaisin maailmalle vai jääkö hän jatkamaan aloittamaansa työtä Uudessakaupungissa.

– Luulen, että keskustelemme kyllä seuran kanssa tulevien viikkojen aikana puolin ja toisin, mutta yritän tarkoitushakuisesti olla nyt keskittymättä siihen. Tässä on pelejä edelleen jäljellä, ja minun tehtäväni on auttaa joukkuetta mahdollisimman paljon vähintään niiden ajan, Tahvanainen sanoo.

Ymmärrettävästi pelaaja ei avaa sanaista arkkuaan liian leveälle. Sellainen ei ole tapana, jos vahvistettua paperia mistään ei yksinkertaisesti vielä ole. Yhden asian hän kuitenkin haluaa oma-aloitteisesti lisätä:

– On mainittava sen verran, että olen tykännyt olla täällä aivan valtavan paljon. Katson mielelläni avoimin mielin, mihin tilanne tästä etenee.

 
14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

6.3.2026 20:58 Korisliiga

KTP:lle roima voitto Hongasta – Pyrintö jatkaa alemman jatkosarjan huipulla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.

5.3.2026 20:41 Pääjuttu

Kouvot varmisti Korisliiga-paikkansa ensi kaudelle kahden pisteen voitolla

Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.

4.3.2026 20:23 Korisliiga

Kamppailu alalohkon kuninkuudesta kiihtyy – tänään Pyrintö taivutti Katajan

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.

4.3.2026 11:07 Korisliiga

Frank Champion on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion.

Näytä lisää vastaavia