Korikobrille pelaajasopimuksia, Stefanovic liiganousijan valmentajaksi

26.7.2012 Paikan Korisliigassa kesäkuun lopulla saanut Lapuan Korikobrat on solminut tukun pelaajasopimuksia. Liiganousijan päävalmentajana aloittaa Nenad Stefanovic, joka on aiemmin valmentanut Kobria kaksi kautta päävalmentajan roolissa sekä kaksi kautta apuvalmentajan ja mentorin roolissa.

Nenad Stefanovic valmentaa Lapuan Korikobria kaudella 2012/13.

Jussi Turja tekee Korisliigan debyyttinsä kasvattajaseuransa takalinjoilla. Kuvat: Pentti Pekkala & Francois Perthuis.

Suomessa vuodesta 1999 viihtynyt Stefanovic on aiemmin valmentanut muun muassa Tapiolan Hongassa, Espoo Teamissa sekä Vantaan Pussihukissa.

– Olin Belgradissa, kun (Korikobrien manageri) Markku Turja soitti kertoakseen, että Kobrat on saanut paikan Korisliigassa. Olin todella onnellinen joukkueen puolesta, koska olen ollut jo niin pitkään osa joukkuetta, Stefanovic iloitsee Korikobrien tiedotteessa.

– Meillä on ollut hyvä tiimi valmennuksen suhteen, kuin minä, Ville (Turja) ja Markku olemme tehneet yhteistyötä. Täytyy sanoa, että siinä kaikki osat vahvistavat toinen toistaan ja keskinäinen luottamuksemme on erittäin hyvä.

Turja, Hintsala ja Umoru myös Kobriin

Viime kaudella USA:n pienten yliopistojen USCAA-sarjaa pelannut Lapuan Korikobrien kasvatti Jussi Turja (194 cm, 22 v) palaa kasvattajaseuransa paitaan. Turja on pelannut 36 nuorten maaottelua sekä kuusi kautta Korikobrien I divisioonajoukkueessa.

– Oli hieno kokemus käydä vuosi USA:ssa ja nähdä sikäläistä koripallokulttuuria. Opin todella paljon niin koripallosta kuin muustakin elämästä, mutta seikkailu jäi nyt vain yhden kauden mittaiseksi, kun Kobrat sai liigapaikan, Turja kertoo.

Täysin uusia miehiä Kobra-paidassa ovat Joensuun Katajasta siirtyvä Lasse Hintsala (195 cm, 28 v) sekä viime vuodet Kauhajoen Karhua Korisliigassa edustanut sentteri Henry Umoru (202 cm, 26 v). Hintsala on pelannut Korisliigaa BC Jyväskylässä, Lappeenrannan NMKY:n, Kauhajoen Karhun ja Katajan paidassa.

Aikaisemmin Korikobrat on solminut sopimukset Kauhajoelta siirtyneen Aleksi Huuskosen (188 cm, 24 v) sekä viime kauden pelaaja-valmentajansa Ville Turjan (193 cm, 29 v) kanssa.

– Olemme päässeet sopimukseen kahden amerikkalaispelaajan kanssa. Allekirjoitetut sopimukset ovat kuitenkin vielä matkalla, joten emme voi puhua nimistä, valaisee Kobra-manageri Markku Turja.

– Lisäksi haemme joukkueeseen vielä yhden amerikkalaisen takamiehen ja omien junioreiden lisäksi 1-2 suomalaispelaajaa, Turja jatkaa.

 
28.2.2024 08:49 Korisliiga

Tucker Richardson kiittelee vuolaasti valmentaja Greg Gibsonia: ”Hän on kuin kaksi eri ihmistä samassa kehossa”

Runkosarjansa toisella sijalla päättäneen BC Nokian takamies–laituri Tucker Richardson valittiin miesten Korisliigassa kuukauden pelaajaksi tammikuun 2024 osalta.

27.2.2024 18:11 Susijengi

Jacob Grandison loppukaudeksi Salon Vilppaaseen

Susijengin MM-kisamiehistöön viime kesän Okinawan kisoissa kuulunut suomalais-yhdysvaltainen Jacob Grandison, 25, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Korisliigan ylempää loppusarjaa pelaavan Salon Vilppaan kanssa. Pitkän NCAA-uran pelannut 198-senttinen Grandison aloitti ammattilaisuransa talvella Espanjan kakkosliigan Menorcassa.

23.2.2024 09:31 Korisliiga

KTP:ltä uutinen kutkuttavasta Korisliiga-comebackista: Jeremiah Wood vahvistamaan joukkuetta

KTP-Basket tiedottaa kiinnittäneensä kokoonpanoon triplatuplakone Jeremiah Woodin.

17.2.2024 20:32 Korisliiga

Kauhajoki kukisti kilpailijansa Vilppaan – tappiot kummallekin Korisliigan kärkikaksikosta

Miesten Korisliiga-illassa pelattiin niin ylempää kuin alempaakin jatkosarjaa yhteensä viiden ottelun verran. Korisliiga jää maajoukkuetauolle ja palaa perjantaina 1. maaliskuuta.

16.2.2024 20:15 Korisliiga

Taz Sherman pilasi KTP:n illan – Kotkan tappioputki venyi seitsemään

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kobrat katkaisi tappioputkensa, mutta KTP-Basket joutui jatkamaan omaansa.

14.2.2024 21:12 Korisliiga

Bisons ei päästä Lahtea karkuun putoamispaikalta – myös kärkikaksikko jatkaa tasapisteissä

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voiton ystävänpäivän kunniaksi ottivat Helsinki Seagulls, BC Nokia ja Korihait. Alemmassa sarjassa juhlivat Kouvot ja Bisons Loimaa.

13.2.2024 20:30 Korisliiga

Lahdelle toinen perättäinen voitto – vastustaja pysyi jälleen alle 80:ssä

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball otti vierasvoiton Kobrista.

12.2.2024 10:04 Korisliiga

Hannes Pöllä virittelee paluuta Korisliigaan Kataja Basketin paidassa

Jo vuodenpäivät sivussa pääsarjakentiltä ollut Susijengi-sentteri ja Namika Lahti Juniorien kasvatti Hannes Pöllä, 25, on tekemässä paluuta Korisliigaan. Korisliigan vuoden tulokkaana kaksi vuotta sitten palkittu 211-senttinen Pöllä on allekirjoittanut kuluvan ja seuraavan kauden pituisen sopimuksen joensuulaisen Kataja Basketin kanssa.

11.2.2024 18:56 Pääjuttu

Erik Sajantilan vahva heittoilta kantoi – Lahti pitkästä aikaa voiton makuun

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa tänään voittoa juhli Korihait, kun taas alemmassa sarjassa Lahti Basketball sai kolmen pelin tappioputken jälkeen täytettä pistetililleen.

10.2.2024 21:11 Korisliiga

Kauhajoki avasi ylemmän jatkosarjan voitolla – alemmassa juhlivat Pyrintö ja Bisons

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa pistetilejään kartuttivat Kauhajoki, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa. Tappion kärsineen KTP:n päävalmentaja Roope Mäkelä aikaisti eropäätöstään.

Näytä lisää vastaavia