Koripallon harrastajamäärät hyvässä nosteessa

25.11.2015 Koripallon harrastajamäärät ovat olleet kasvukäyrällä koko kuluvan vuosikymmenen. Pelikausi 2015-16 on tuomassa lajin pitkäjänteiseen kasvuun merkittävän pyrähdyksen. Koripallolisenssin lunastaneiden määrä on kasvanut kahdeksalla prosentilla viime kauden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Koripalloharrastajien määrä on nosteessa. Viime vuoteen verrattuna erityisesti alle 12-vuotiaiden ja naispuolisten harrastajien määrä on kasvanut suhteessa eniten.

Koripallon kasvaneet harrastajaluvut ovat laji-ihmisille mieluista luettavaa. Erityistä huomioita kuitenkin herättävät naisten ja lasten kasvanut osuus koripalloperheessä. Naisten harrastajamäärät ovat 16 prosentin kasvussa. Alle 12-vuotiaita lapsia on mukana koripallotoiminnassa peräti 21 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

- Ilahduttavia lukemia, kun huomioi aiemman, useamman vuoden jatkuneen nousun. Koripallolla on hyvä imu päällä ja siitä on kiittäminen useita tahoja eri tasoilla. Erityinen kiitos tietenkin seuroille, jotka päivittäistä toimintaa järjestävät, kommentoi Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén.

Pelikaudella 2014-15 koripallolisenssin lunastaneita harrastajia oli 16.819. Suomen Koripalloliiton sarjatoiminnassa ”Stadista Sallaan” pelataan vuosittain lähes 12.000 ottelua.

Lisätiedot: Lisää uutisia

Henkilöt

 
20.6.2012 Pohjoinen alue

Tom Westerholmista Koripalloliiton kilpailutoiminnan johtaja

Pitkän, 17 vuotta kestäneen päivätyön Uudenkaupungin Korihaissa tehnyt Tom Westerholm on valittu Suomen Koripalloliiton kilpailutoiminnan johtajaksi. Westerholm, 39, aloittaa uudessa tehtävässään 1.9.2012.

25.1.2016 23:59 Pohjoinen alue

Koripallo uuteen lisenssiennätykseen

Suomalainen koripalloperhe on kasvanut lisenssimäärillä mitattuna isommaksi kuin koskaan aiemmin. Pelikaudella 2015-16 on lunastettu tähän mennessä 17 110 koripallolisenssiä, jonka myötä lähes 20 vuotta vanha ennätys siirtyi historiaan.

17.11.2015 Pohjoinen alue

Lapsia liikuttavalle Koripalloliiton ja K-ruokakauppojen yhteistyölle jatkoa

Suomen Koripalloliitto ja K-ruokakaupat ovat solmineet monivuotisen jatkon yhteistyösopimukselleen, joka keskittyy lasten liikuttamiseen. Viime tammikuussa käynnistyneen yhteistyön avulla on tarjottu liikunnanriemua jo 10.000 lapselle ympäri Suomea.

1.7.2015 Pohjoinen alue

Koripallolisenssit pelikaudelle 2015-2016

Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.

24.2.2015 19:43 Pohjoinen alue

Suomi-koriksen kasvulle, ilonaiheille jatkumoa

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi tiistaina liikuntajärjestöjen valtionavustukset. Julkaisu toi mukanaan Suomen Koripalloliitolle ilouutisia, kun lajin parissa tehty pitkäjänteinen kehitystyö palkittiin 13 prosentin avustuskasvulla. Suomi-koriksen kokonaisvaltainen kasvu näkyy myös harrastajamäärissä, jotka ovat nousseet edellisvuosiakin enemmän.

27.9.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto panostaa reiluun peliin alkavalla kaudella

NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.

13.9.2010 Pohjoinen alue

Koripallon uudet pelisäännöt, pelikentän muutokset ja niiden voimassaolo

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) tekemät sääntömuutokset astuivat voimaan Suomessa kaikilla sarjatasoilla 1.7.2010. Kauden kynnyksellä ja otteluiden käynnistyessä on aika kerrata muutokset. Tähän artikkeliin on koottu tuhti paketti, johon koottu niin koosteet kuin yksityiskohtaisemmatkin tiedot.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

26.11.2015 Pohjoinen alue

Seurakysely: Koripalloliiton ydinpalveluihin ollaan erittäin tyytyväisiä

Suomen Koripalloliiton seurakenttä on tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen liiton tarjoamiin ydinpalveluihin, sarjatoimintaan ja koulutukseen. Erityisen tyytyväisiä seurat ovat sarjatoimintaan liittyviin palveluihin, tulospalveluun ja sarjailmoittautumiseen, käy ilmi seurojen tyytyväisyyskyselystä, jonka Koripalloliitto teetti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksella (KIHU).

9.5.2015 Pohjoinen alue

Koripalloliiton kilpailusääntöihin merkittäviä muutoksia

Lauantaina Suomen Koripalloliiton valmennuskeskuksessa Kisakalliossa kokoontunut liittovaltuusto hyväksyi kilpailu- ja kurinpitosäännöt pelikaudelle 2015-16. Sääntöihin tuli merkittäviä muutoksia, jotka koskivat viime aikoina koripallopiirejä puhuttaneita kilpailusääntöjen rangaistuspykäliä koskien edustuskelvottoman pelaajan peluuttamista sekä pelaamisoikeuden laajentamista rinnakkaislisenssillä.

Näytä lisää vastaavia