Korisliiga-ennakko: Pelillisesti uudistunut Vilpas janoaa seurahistorian ensimmäistä Suomen mestaruutta

25.9.2019 19:33 Salon Vilppaan kotimainen runko pysyi käytännössä samana viime kaudesta. Seurahistorian ensimmäistä Suomen mestaruutta metsästävän salolaisjoukkueen takakentällä peliä pyörittää seitsemännen kautensa Euroopasta paluun jälkeen aloittava Teemu Rannikko.

Vilppaan suurin muutos tuli penkin päähän, kun seurassa viime vuodet hienoa työtä tehnyt Joonas Iisalo suuntasi Bundesliigaan Carlsheimin apuvalmentajaksi. Vetovastuun Vilppaassa otti sapattivuoteen valmistautunut Ville Tuominen.

Rannikon mukaan tällä kaudella nähdään pelillisesti viime vuodesta täysin uudistunut joukkue.

- Tavoitteena on pelata vauhdikasta ja yleisöön menevää korista. Viime kaudella olimme tehokas puolella kentällä ja hitaalla tempolla. Nyt tarkoituksena on, että hyvässä mielessä molemmissa päissä sattuu enemmän kuin viime kaudella. Joukkue on rakennettu ehkä minua lukuun ottamatta sellaisella ajatuksella, että on urheilullisuutta ja näyttävyyttä, Rannikko virnistää.

- Itsessään se, että mennään kovaa ja näyttävästi päästä päähän, ei tuo voittoja. Kauden alkupuolella emme ole missään nimessä valmis joukkue, mutta olemme parhaillaan menossa oikeaan suuntaan ja tiedostamme itse sen, että vielä peli ei ole lähelläkään täydessä tikissä. 

- Jokainen varmasti ymmärtää, että en ole välttämättä parhaimmillani sellaisessa pelissä, jossa puolustetaan vastustajaa 110-lasissa ylhäältä asti, mutta ehkä muut tekevät niitä juttuja ja itse niitä, jossa olen hyvä. Meillä oli ensimmäisellä Vilpas-vuotenani vauhdikas ja nopea joukkue ja tykkäsin pelata sellaista korista.

Vilppaan kotimainen runko pysyi samana viime kaudesta, joka helpottaa kauteen lähtemistä. Rannikko odottaa jo innolla yhteistyötä uusien vahvistuksien kanssa.

- Takamiehenä sitä odottaa, miten yhteistyö isojen pelaajien kanssa toimii ja miten kemiat kohtaavat. Nyt meillä on kaksi urheilullista ja hyvin liikkuvaa isoa miestä (Jamuni McNeace ja DJ Laster). Molemmat heistä ovat ensimmäistä vuottaan ammattilaiskentillä, joten paljon töitä on tehtävänä. Odotan innolla, että palaset loksahtavat paikalleen. Siihen on tosin vielä matkaa, että ollaan samalla sivulla, Rannikko avaa.

Rannikko myöntää, että kaksi mestaruutta peräkkäin voittanut Karhu Basket on sarjan suurin ennakkosuosikki tällä kaudella, mutta sovittaa suosikin viittaa myös Helsinkiin.

- Helsinki Seagulls on paperilla yksi kovimmista suomalaisjoukkueista, mitä Korisliigassa on koskaan nähty. Sarjan kannalta on mahtavaa, että yksi Suomi-koriksen ikoneista, Shawn Huff, palaa Korisliigaan. Se nostaa Seagullsin osakkeita huomattavasti sekä tuo samalla näkyvyyttä koko sarjalle.

- Lisäksi heillä on Tuukka Kotti, Antti Kanervo, Timo Heinonen sekä vuoden vanhempi Ricky Waxlax, Seagulls tulee olemaan kova nippu. Kun siihen lisätään mestarivalmentaja Jussi Laakso, he varmasti tekevät kaiken mestaruuden eteen.

Tämän vuoden Korisliigasta löytyy lukuisia mestarisuosikkeja. Rannikko laskee Vilppaan yhdeksi niistä.

- Katajan maaginen valmennusosaaminen nostaa joukkueen osakkeita väkisin, Rannikko lähettää terveisiä Joensuuhun. 

- Itselleni mielenkiintoisin seurattava on Lapuan Kobrat, Antto Nikkarinen osaa rauhoittaa tarvittaessa joukkueen pelaamista ja Lapualla on vuosi toisen perään nähty kovia amerikkalaisvahvistuksia. Eikä sovi unohtaa sarjanousija Lahti Basketballia. On myös hienoa päästä Lahteen upeiden kannattajien eteen pelaamaan pitkästä aikaa, Rannikko fiilistelee.

 

Vilpas 19-20 pähkinänkuoressa

Henkilöt

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia