Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

26.9.2025 09:56 Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

Kuva: Joonas Cavén

Tampereen Pyrintö kävi viime keväänä henkäyksen päässä ylemmästä jatkosarjasta ja kaivoi alemmastakin tiensä lopulta pudotuspeleihin. Matka kuitenkin tyssäsi ensimmäisellä kierroksella, ja nyt seura on käynnistellyt uutta kauttaan kovalla ja pitkäjänteisellä treenaamisella.

Edelleen mukana remmissä on viime kaudelle Salosta hankittu 28-vuotias kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Riku Laine. Hän kertoo tunnelman olevan parhaillaan ennen kaikkea odottava.

– Joukkue on muuttunut viime kaudesta, ja nyt olemme todella nuorella ryhmällä liikenteessä, joten ei täysin tiedä, mitä odottaa, mutta tuntuu siltä, että meillä on hyvä sekoitus erilaisia pelaajatyyppejä ja olemme sen ansiosta monipuolisempia kuin aiemmin, Laine pohtii.

Hän itse siis aloittaa vasta toista kauttaan Pyrinnössä, mutta kaikkien kokoonpanon kokemien muutosten jälkeen hän vaikuttaa yllättäen veteraanilta, joka ajaa sisään uusia jäseniä.

– Itselläni ehkä kokemus tulee ennen kaikkea siitä, että olen jännittävästi ainoa 1990-luvulla syntynyt suomalaispelaaja joukkueessa. Siksi vastuullani on kantaa kokeneemman jäsenen roolia ja auttaa nuorempia kavereita. Pyrin aina johtamaan kentällä ennen kaikkea omalla esimerkilläni. Siinä on varmasti itsellenikin oppimista.

Oppimista tai ei, esimerkillä johtamisen ei pitäisi olla Laineelle kohtuuttoman vaikeaa, sillä hänellä on Korisliigassa maine kovana vaivannäkijänä ja likaista työtä pelkäämättömänä pelaajana. Ja toki hän tunnistaa itsekin tämän ominaisuuden itsessään.

– Se on varmasti tärkeä syy siihen, että minut tänne haluttiin ja haluttiin pitää. Koko joukkueemme identiteetti on tietynlainen duunariporukka. Emme välttämättä ole sarjan suurimpia nimiä mutta viime kaudellakin pystyimme silti varsinkin loppukaudesta kilpailemaan ketä tahansa vastaan. Se perustuu yhdessä tekemiseen ja kovaan työntekoon.

Näitä ominaisuuksia Pyrinnöltä nyt vaaditaan. Laine kuvailee, ettei joukkueessa ole ketään yksittäistä pelaajaa, jolle voisi vain antaa pallon ja käskeä tekemään 30 pistettä, joten viiden pelaajan on toteuttava yhtä suunnitelmaa yhtä aikaa ja yhtä kovalla intensiteetillä.

Lisäksi toki duunarihenki on kovaa valuuttaa Tampereella, jossa kyseinen arvo liitetään urheiluun hyvin usein. Lainekin toivoo asenteen herättävän positiivisia mielikuvia erityisesti Pyynikin yleisössä.

– Ja kyllä sitä muillakin paikkakunnilla suomalaisessa koripallossa osataan arvostaa, hän lisää hymyillen.

Mutta mistä oikein on peräisin tällainen likaista työtä pelkäämätön henki koripalloilijalla? Onko se pitkän opettelun tulos?

– Se tapahtuu varmasti kaikilla omalla tavallaan, mutta itselleni se tulee luonnostaan, Laine sanoo.

– Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta kentällä tilanne on aivan toinen. Oli laji mikä tahansa, jos siinä vain pääsee kilpailemaan, sytyn siihen ja tunnen tarvetta tehdä kaiken, minkä pystyn, sen eteen.

Kun Laine vielä pelasi Vilppaassa, hänen pelaajaprofiilinsa kannusti Salon Seudun Sanomien tunnetun toimittajan Juha Tuunan lanseeraamaan hänelle lempinimen: Kaarinan barbaari.

Pelaaja itse on ottanut nimen ilolla vastaan, vaikka hieman naurahteleekin sille.

– Minua ei ole siunattu millään poikkeuksellisen atleettisella kropalla, joten nämä henki ja asenne ovat se kovin valtti, jolla saavutan kilpailuetua, hän toteaa.

Entä resonoiko henki kentän ulkopuolelle? Mahtaako Riku Laine olla talkoissa ensimmäinen kaveri lapion varressa?

Asiassa kestää hetken, mutta lopulta hän myöntyy varovasti:

– Tykkään kyllä olla monenlaisessa tekemisessä mukana ja koen haluavani auttaa sen, minkä pystyn. Kun on erilaisia edustustapahtumia joukkueella tai ihan pelkkää juomapullojen kuskaamista, pyrin aina kyllä kantamaan oman korteni kekoon.

Pyrintö 25-26 pähkinänkuoressa


Korisliiga-kausi 2025-26 pyörähtää käyntiin perjantaina 3. lokakuuta kolmen ottelun voimin! Kaikki joukkueet nähdään parketilla avausviikonlopun aikana 3.-5.10. Ruutu-palvelu välittää kaikki Korisliigan ottelut kotikatsomoihin.

 
4.2.2026 21:00 Korisliiga

Vilpas antoi Samu Adlerin johdolla myrskyvaroituksen sarjakärki Kauhajoelle – Korihaiden Mikael Aallolta erinomainen esitys vierasvoitossa

Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.

3.2.2026 20:48 Korisliiga

KTP päihitti Hongan Remu Raitasen johdolla – Riku Laine voitokkaan Pyrinnön tilastokärkenä

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.

3.2.2026 09:08 Korisliiga

Ike Nweke on valittu Korisliigan tammikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.

31.1.2026 19:06 Korisliiga

Korihait ja Vilpas väänsivät Uudessakaupungissa ratkaiseville hetkille asti, mutta lopuksi ero repesi vierasjoukkueen hyväksi

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.

30.1.2026 21:09 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat ryminällä käyntiin: ylemmässä lohkossa juhlivat Kauhajoki ja Seagulls, alemmassa Kouvot, Kataja ja Bisons

Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.

26.1.2026 18:00 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjojen ohjelma vahvistettu

Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.

25.1.2026 19:00 Korisliiga

KTP ja Korihait ratkoivat paremmuusjärjestystä vielä jatkoajallakin – Bisons yllätti sarjan huippua hätyyttelevän Hongan

KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.

24.1.2026 19:42 Korisliiga

Lahden voitto varmisti: Korihait ja KTP ovat ylemmässä jatkosarjassa, vaikka kumpikaan ei pelannut tänään – runkosarjan ykkössija varmistui seitsemän miehen voimin pelanneelle Kauhajoelle

Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.

23.1.2026 08:51 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: viimeisestä kahta ylemmän jatkosarjan paikkaa hamuaa kolme joukkuetta

Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.

21.1.2026 20:31 Korisliiga

Kobrat vierasvoittoon Efton Reidin järjettömän tehoillan avulla – Kataja yllätti sarjakärjen Joensuussa

Miesten Korisliigan viimeistä sijaa pitävä Kobrat repi Loimaalta kauden kolmannen voittonsa. Huomio kiinnittyi sentteri Efton Reidiin, joka kirjautti 26 pistettä, 21 levypalloa ja tehokkuuslukeman 47.

Näytä lisää vastaavia