Korisliiga-välierässä kohtaa kaksi joukkuetta, jotka tavoittelevat seurahistorian ensimmäistä Suomen mestaruutta

28.3.2021 11:45 Sekä Helsinki Seagulls että Salon Vilpas ovat kuuluneet miesten Korisliigan eliittiin jo muutaman vuoden, mutta kummallekaan ei ole tippunut mestaruutta. Nyt he kohtaavat toisensa jo välierissä.

Kaksi edellistä Suomen cup -mestaruutta voittanut Helsinki Seagulls tavoittelee seurahistorian ensimmäistä Suomen mestaruutta. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Helsinki Seagulls ja Salon Vilpas selvisivät molemmat puolivälierikierroksestaan puhtain paperein voittamalla kaikki neljä otteluaan. Nyt joukkueet kohtaavat toisensa miesten Korisliigan välierissä.

Seagulls on sarjan – ja samalla koko pudotuspelien – kiistämätön ennakkosuosikki. Helsinkiläisten lokkien onnistui voittaa runkosarjassa 22 ottelustaan peräti 20. Vilpas puolestaan kaivoi tiensä pudotuspeleihin runkosarjan neljänneltä sijalta 15 ottelun voittosaldolla.

Asetelman tuntien voidaan todeta, että paineet ovat pitkälti Seagullsin niskassa. Suhteellisen uudella joukkueella ei ole tilillään vielä ainuttakaan Korisliigan mestaruutta, vaikka Suomen cup -voittoja varastossa onkin. Tällä kertaa, kunhan Korisliiga-kausi vain päästään koronavaikeuksista huolimatta pelaamaan maaliin asti, vaikuttaa, että 20 runkosarjavoiton ja neljän perättäisen puolivälierävoiton tuomassa myötätuulessa purjehtivan Seagullsin aika on koittanut.

– Tässä on vain sellainen harmillinen puoli, että valitettavasti runkosarjasta ei saa niitä voittoja mukaan playoffeihin, naurahtaa Seagullsin Shawn Huff.

Kokenut laituri tietää, että jokaiseen sarjaan on suhtauduttava omana kokonaisuutenaan ja jokaiseen peliin on lähdettävä samalla tavalla ottelu kerrallaan.

– Tämä on vähän tylsää mantraa, mutta urheilussa suoritukset on pakko pilkkoa palasiksi. Jos lähtee liikaa miettimään isoja asioita tai lähtee ensimmäiseen välieräpeliin jo voittamaan mestaruutta, niin se hetkeen keskittyminen herpaantuu.

Mestaruuden miettimiseen ei parane keskittyä, kun vastustaja saattaa yhä lähettää Seagullsin matkalle kohti pronssipeliä. Eikä vastustaja ole helpoimmasta päästä. Sen toteaa Huffkin.

– Vilpas on todella kokenut joukkue, jolla on laaja materiaali. Heiltä löytyy ratkaisijoita monelta eri pelipaikalta. Heillä on ollut vähän rikkonainen kausi kaikkine loukkaantumisineen, mutta tässä vaiheessa kautta näyttää siltä, että he pelaavat parasta koripalloaan juuri silloin, kun sitä kuuluukin pelata.

Kulunut kausi on Teemu Rannikon uran viimeinen. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga
Kulunut kausi on Teemu Rannikon uran viimeinen. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Kolikolla on aina kääntöpuoli. Yhtä lailla myös Vilppaan riveissä tiedostetaan, että aika mestaruuden saavuttamiselle on monella tavalla korkea. Joukkue on kuulunut pieneen ennakkosuosikkien joukkoon jo useamman kauden, mutta Pantteria ei yksinkertaisesti ole päästy nostamaan.

Sitä paitsi joukkueen kapteenille Teemu Rannikolle tilaisuus on täysin kirjaimellisesti viimeinen – hän jättäytyy kauden päätteeksi pelaajauraltaan eläkkeelle. Siitä huolimatta pelinjohtaja suhtautuu tilanteeseen kevyin mielin.

– Meille sopii oikein hyvin kerrankin tämä haastajan rooli, koska se ei tuo ylimääräistä painetta. Pääsemme aavistuksen vapautuneemmin pelaamaan välierissä kuin aiemmin, kun Seagulls on ihan selkeästi ennakkosuosikki.

Rannikolta meni joutsenlaulukaudestaan suuri osa sivu suun, koska hän toipui vaikeasta sääriluuvammasta. Tuntuman saamiseksi on päässyt kuitenkin onneksi kertymään jo kourallinen pelejä.

– Tuntuu ihan kohtalaiselta jo. Neljä fyysisesti raskasta ottelua Lahtea vastaan puolivälierissä toivottavasti auttoivat omaa pelaamistani siinä, missä muunkin joukkueen.

Monipuolisella Vilppaalla on iso määrä keinoja takataskussaan, ja Rannikko antaa erityistä kunniaa penkiltä tulleille pelaajille, jotka omalla työllään ratkaisivat puolivälierät näinkin selkeästi Vilppaan hyväksi. Seuraava vastustaja on kuitenkin aivan oma lukunsa.

– Seagulls on ollut aika suvereeni hallitsija koko Korisliiga-kauden. Mikä Seagullsista tekee niin hyvän kuin he ovat, on valtava määrä kokemusta ja se, että he tietävät sekä hyökkäys- että puolustuspäässä, mitä ovat tekemässä. Hyökkäyksessä he jaksavat jauhaa kuviotaan niin kauan, että löytävät sen parhaan heittopaikan. Heidän pelaamisensa on erittäin maltillista ja konemaista, ja tässä tapauksessa käytän adjektiivia konemainen pelkästään positiivisessa mielessä, Rannikko toteaa.

 
6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

3.3.2024 18:55 Korisliiga

Kouvojen kalenterivuosi 2024 on käynnistynyt loistavasti – tänään kaatui Pyrintö yli 20 pisteellä

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kouvot otti kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä.

2.3.2024 20:20 Korisliiga

Korihait selätti Nokian tiukassa väännössä – Kauhajoelle vierasvoitto Katajasta

Miesten Korisliigassa pelattiin kaksi ylemmän jatkosarjan ottelua, joissa voittajiksi nousivat Korihait ja Kauhajoki.

1.3.2024 20:20 Korisliiga

Vilpas vaiensi Timi Heinosen tuhannen ottelun juhlat – Jacob Grandison loisti Korisliiga-debyytissään

Miesten Korisliiga palasi maaottelutauolta, ja heti alkuun juhlittiin monenlaisia eri merkkipäiviä.

1.3.2024 12:15 Erotuomarit

Harvinaisuus Korisliigassa: Erotuomarit Miltos ja Nikolaos Ioannidis isä-poika-tiiminä samassa ottelussa

Helsinki Seagullsin ja Salon Vilppaan perjantaisessa Korisliiga-ottelussa nähdään harvinaisuus, kun ottelun ovat tuomitsemassa isä ja poika. Yli lajirajoen kyseessä on harvinaisuus: ensimmäinen isä-poika-erotuomaripari oli Rauno ja Juha-Petri Nieminen kaudella 1984-85. Tapahtuma on harvinainen pääsarjatasolla myös kansainvälisesti.

1.3.2024 10:15 Korisliiga

Timo Heinonen yltää perjantaina huimaan 1000 Korisliiga-ottelun rajapyykkiin: ”Harjoittelu on nautinnollista”

Perjantaina tehdään suomalaista koripallohistoriaa, kun Helsinki Seagullsin Timo Heinonen, 42, pelaa uransa tuhannennen Korisliiga-ottelun Töölön Kisahallissa ensimmäisenä koripalloilijana.

28.2.2024 08:49 Korisliiga

Tucker Richardson kiittelee vuolaasti valmentaja Greg Gibsonia: ”Hän on kuin kaksi eri ihmistä samassa kehossa”

Runkosarjansa toisella sijalla päättäneen BC Nokian takamies–laituri Tucker Richardson valittiin miesten Korisliigassa kuukauden pelaajaksi tammikuun 2024 osalta.

27.2.2024 18:11 Susijengi

Jacob Grandison loppukaudeksi Salon Vilppaaseen

Susijengin MM-kisamiehistöön viime kesän Okinawan kisoissa kuulunut suomalais-yhdysvaltainen Jacob Grandison, 25, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Korisliigan ylempää loppusarjaa pelaavan Salon Vilppaan kanssa. Pitkän NCAA-uran pelannut 198-senttinen Grandison aloitti ammattilaisuransa talvella Espanjan kakkosliigan Menorcassa.

Näytä lisää vastaavia