30.3.2024 19:24 Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

Bisonsin Lauri Kallio upotti uransa ennätyspisteet kauden päätösottelussa. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros, ja samalla saatettiin päätökseen kumpikin jatkosarja. Kahdeksan parasta jatkavat puolivälieriin, ja Lahti Basketball siirtyy ensi kaudeksi miesten 1. divisioona A:han.
Ylemmässä jatkosarjassa kohtasi kärkikaksikko Helsinki Seagulls–BC Nokia. Ottelu päättyi isäntien voittoon 93–78.
Seagullsin Rene Rougeau pussitti 16 pistettä, keräsi kahdeksan levypalloa ja torjui kolmesti. Nokian Tucker Richardsonille merkittiin 18 pistettä ja seitsemän levypalloa.
Nokian päävalmentaja Greg Gibson kommentoi:
– Ensimmäisellä puoliajalla pelasimme ihan hyvin. Emme ole viime aikoina heittäneet kovin hyvällä prosentilla, ja tätä meidän tulee nyt parantaa pudotuspeleihin lähdettäessä. Keskittymisemme ei ollut tänään parhaalla tasolla, ja Seagulls rokotti meitä siitä. Tämän illan tuloksella ei ole nyt merkitystä, sillä kaikki lähtevät jälleen samalta viivalta ensi viikolla ja meidän tulee olla valmiina Kouvoja vastaan.
Korihait kohosi sarjataulukon kolmanneksi voittaessaan Kauhajoen 89–72. Kauhajoen sijoitus on viides.
Isäntien Javion Ogunyemi pussitti 18 pistettä ja Jalen Jackson kirjautti triplatuplan 15 pisteellä, 14 levypallolla ja kymmenellä syötöllä. Kauhajoen korkein pistesaldo oli Junior Madutin 15.
Kataja Basket taipui Salon Vilppaalle 84–90. Katajan sijoitukseksi varmistui kuudes, kun taas Vilpas pääsi neljänneksi.
Vilppaan DeAndre Dishmanille merkittiin 16 pistettä ja yhdeksän levypalloa. Katajan Richaud Pack hurjasteli 27 pisteellä.
Isäntinä toimineiden joensuulaisten riveissä nähtiin myös kauan odotettu paluu Korisliigaan, kun loukkaantumisesta toipunut Hannes Pöllä pelasi ensimmäisen ottelunsa Katajan paidassa. Pöllälle merkittiin neljä pistettä, kolme levypalloa ja kaksi torjuntaa.
– Henkilökohtaisesti hyvä fiilis, kiva oli pelata pitkän tauon jälkeen, enkä loukkaantunut uudestaan. Tietysti voittoa olisi kovasti kaivannut, mikä jäi harmittamaan. Meiltä vähän vaisu alku, ja vastustaja sai aikaan 20 pisteen eron. Osoitimme kuitenkin tahtoa taistelemalla itsemme takaisin peliin, vaikka se ei voittoon asti riittänyt, Pöllä kommentoi.
Playoff-paikkansa seitsemännellä sijalla jo pitkän aikaa sitten varmistanut Kouvot kaatoi kahdeksannelle sijalle ja viimeisenä playoffeihin päässeen Kobrat luvuin 78–76.
Loistavan jatkosarjan pelannut Kouvot sai voittonsa ansiosta nostettua voittotilinsä 20:een, minkä johdosta se lähtee puolivälieriin tasan samoilla sarjapisteillä kuin BC Nokia, vaikka joukkueet ovatkin sijoilla seitsemän ja kaksi.
Kouvojen pistetyötä johti Teemu Kristeri 13:lla ja Kobrien työtä Taz Sherman 19:llä.
Pudotuspelien ulkopuolelle jääneet KTP-Basket ja Tampereen Pyrintö nokittelivat pisteissä koko runsaskorisen ottelun, joka päättyi KTP:n voittoon 114–106. Tulos ratkaistiin yhden jatkoajan jälkeen.
Sekä KTP:n Jeremiah Wood että Pyrinnön Trey Niemi ylsivät 28 pisteeseen.
Korisliigan viimeiset sijat jäivät Bisons Loimaalle ja Lahti Basketballille, jotka kohtasivat tänään toisensa. Ottelu päättyi Bisonsin voittoon 98–92. Jo aiemmin on ratkennut, että Lahti hakee ensi kauden vauhtia divarista.
Bisonsin Lauri Kallio pussitti uransa ennätyksen, 24 pistettä, ja jakoi seitsemän syöttöä. Lahden Harrison Cleary tykitti 38 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.
Lahden päävalmentaja Kristian Palotie totesi ottelun jälkeen:
– Bisons ansaitsi vielä yhden juhlahetken kotiyleisön edessä tämän pitkän kauden perusteella. Bisons pelaa ilosta. Meillä on väkinäistä, ei iloista. Olimme tilastollisesti huonoin joukkue sarjassa, ja Bisons on sarjapaikkansa ansainnut.
1. Helsinki Seagulls – 8. Kobrat
4. Salon Vilpas – 5. Kauhajoki
3. Korihait – 6. Kataja Basket
2. BC Nokia – 7. Kouvot
Kotietu kaikissa pareissa ensin mainitulla joukkueella.
Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.
Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.
Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.