Korisnuorten EM-kisavastukset arvottu

31.1.2009 Suomen koripallonuorille arvottiin lauantaina Saksan Freisingissa ensi kesänä pelattavien EM-turnausten alkulohkovastustajat. Euroopan A-divisioonassa pelaavan Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen vastustajiksi nostettiin Belgia, Espanja ja Valko-Venäjä.

- Espanja on takuuvarmasti kova jokaisessa ikäluokassa. Belgiasta ja Valko-Venäjästä on vaikea sanoa mitään. Olemme ensi kertaa A-tasolla, mutta emme lähde pyytelemään sitä keneltäkään anteeksi. Tarkoitus on mennä nöyristelemättä jokaiseen peliin voittamaan, suunnitteli 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Harri Jokela.

Jokelan valmentamat 16-vuotiaat nousivat A-divisioonaan viime kesänä. Kyseessä oli kautta aikain ensimmäinen suomalaisjoukkue uudessa nuorten EM-kilpailujärjestelmässä, joka on noussut B-divisioonasta Euroopan A-tasolle. Ensi kesän EM-lopputurnaus pelataan Italian Napolissa heinä-elokuun taitteessa (30.7.-9.8.2009).

Suomen Koripalloliitto lähettää EM-kisoihin ensi kesänä, viimevuoden tapaan, 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 20-vuotiaiden miesten maajoukkueet.

16-vuotiaiden poikien vastustajaksi arvottiin lauantaina Englanti, Georgia, Irlanti sekä Tanska. B-divisioonan turnaus pelataanSão João da Madeiran, Oliveira de Azeméisin sekä Feiran kaupungeissa6.-16.8.2009.

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue saa B-divisioonanturnauksen alkusarjassa vastaansa Portugalin, Slovenian ja Sveitsin. Turnaus järjestetään Israelin Eilatissa2.-12.7.2009.

Vuodenvaihteen jälkeen Baltic Sea Cupin Tallinnassa voittaneiden 18-vuotiaiden poikien tie vie Bosnian Sarajevoon 23.7.-2.8.2009. B-divisioonan B-lohko on Pohjoismaiden sävyttämä, kun Puolan ja Slovakian ohella Suomen lohkossa pelaavat Islanti ja Ruotsi.

Suomen 20-vuotiaat miehet pelaavat B-divisioonan kisansa Makedonian Skopjessa 16.-26.7.2009. Alkulohkovastuksiksi Suomelle arvottiin Iso-Britannia, Norja ja Puola.

Kaikkiaan 14 nuorten EM-turnaukseen osallistuu 212maajoukkuetta 20-, 18- ja 16-vuotiaiden ikäluokissa.

Suomen nuorten maajoukkueet ovat seuraavan kerran tositoimissa toukokuussa, jolloin Ruotsin Solnassa järjestetään 16- ja 18-vuotiaiden PM-turnaukset.

16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioona 30.7.-9.8.2009 Napoli, Italia

Lohko A      

Lohko B        

Lohko C      

Lohko D

Italia

Belgia

Kreikka

Liettua

Ruotsi

Espanja

Tshekki

Puola

Serbia

Suomi

Unkari

Ranska

Turkki

Valko-Venäjä

Venäjä

Saksa

16-vuotiaiden poikien B-divisioona 6.-16.8.2009 São João da Madeira/Oliveira de Azeméis/Feira, Portugali

Lohko A        

Lohko B       

Lohko C

Lohko D

Englanti

Belgia

Itävalta

Bosnia-H.

Georgia

Bulgaria

Luxemburg

Hollanti

Irlanti

Portugali

Ruotsi

Slovakia

Suomi

Romania

Slovenia

Unkari

Tanska

Sveitsi

Valko-Venäjä

 

18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioona 2.-12.7.2009 Eilat, Israel

Lohko A        

Lohko B       

Lohko C        

Lohko D

Englanti

Portugali

Hollanti

Bosnia-H.

Romania

Slovenia

Israel

Kreikka

Unkari

Suomi

Saksa

Kroatia

Viro

Sveitsi

Tanska

Norja

18-vuotiaiden poikien B-divisioona 23.7.-2.8.2009 Sarajevo, Bosnia-Hertsegovina

Lohko A         

Lohko B        

Lohko C        

Lohko D

Bosnia-H.

Islanti

Georgia

Belgia

Norja

Puola

Hollanti

Englanti

Tanska

Ruotsi

Montenegro

Itävalta

Unkari

Slovakia

Romania

Portugali

Valko-Venäjä

Suomi

Skotlanti

Sveitsi

Viro

     

20-vuotiaiden miesten B-divisioona 16.-26.7.2009 Skopje, Makedonia

Lohko A        

Lohko B        

Lohko C       

Lohko D

Georgia

Iso-Britannia

Hollanti

Bulgaria

Luxemburg

Norja

Romania

Itävalta

Portugali

Puola

Sveitsi

Makedonia

Ruotsi

Suomi

Tshekki

Unkari

Slovakia

   

 

Muut nuorten EM-turnaukset

  • 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioona: 30.7.-9.8.2009 Tallinna, Viro
  • 16-vuotiaiden poikien A-divisioona: 6.-16.8.2009 Kaunas, Liettua
  • 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioona: 2.-12.7.2009 Södertälje, Ruotsi
  • 18-vuotiaiden tyttöjen C-divisioona: 13.-19.7.2009 Malta
  • 18-vuotiaiden poikien A-divisioona: 23.7.-2.8.2009 Metz, Ranska
  • 18-vuotiaiden poikien C-divisioona: 20.-25.7.2009 Malta
  • 20-vuotiaiden naisten A-divisioona: 9.-19.7.2009 Gdansk, Puola
  • 20-vuotiaiden naisten B-divisioona: 11.-19.7.2009 Ohrid, Makedonia
  • 20-vuotiaiden miesten A-divisioona: 16.-26.7.2009 Rhodos, Kreikka

Lue myös artikkeli ”Nuorten maajoukkuevalmentajat nimetty vuodelle 2009”.



Lisätietoja: /maajoukkueet/

Henkilöt

 
17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

11.12.2015 EM-karsinnat

Suomelle myönnettiin 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016!

Suomalaisen koripallon jännitysviikonloppu sai varhaisen ja lentävän lähdön, kun kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 20-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan Helsingissä heinäkuussa 2016. Suomi on hakenut myös miesten EM-kilpailuiden 2017 yhtä alkulohkoa, jonka kohtalosta odotetaan päätöstä lauantaina.

17.1.2011 EM-karsinnat

EM-vastustajat arvottu Suomen korisnuorille

Korisnuorten ensi kesän EM-turnausten lohkoarvonnat on suoritettu. Suomen viidestä nuorten maajoukkueesta 18-vuotiaat pojat ja 16-vuotiaat tytöt pelaavat Euroopan A-divisioonan turnauksissa. Suomen 18-vuotiaille pojille arvottiin lohkovastuksiksi Saksa, Serbia ja Turkki, kun 16-vuotiaat tytöt kohtaavat alkulohkossaan Espanjan, Italian ja Unkarin.

6.12.2010 EM-karsinnat

Nuorten EM-kisapaikat selvillä

Nuorten koripallon kesän 2011 EM-kisaisännät on päätetty kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) toimesta Münchenissä. Viiden ikäluokkajoukkueen voimin EM-kisoihin lähtevät "sudenpennut" edustavat kotimaataan ensi kesänä Bosniassa, Puolassa, Unkarissa, Makedoniassa ja Italiassa.

16.1.2010 16:39 EM-karsinnat

EM-vastustajat arvottu Suomen korisnuorille

Suomen korisnuorille arvottiin lauantaina alkulohkovastustajat ensi kesän EM-turnauksiin. Euroopan A-divisioonan turnauksessa pelaavien Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen vastustajiksi nostettiin arvontakoreista Liettua, länsinaapuri Ruotsi ja itänaapuri Venäjä.

18.12.2008 EM-karsinnat

Nuorten EM-kisojen 2009 pelipaikat ja –päivät julkaistu

Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) on julkaissut vuonna 2009 pelattavien nuorten EM-turnausten järjestäjämaat, pelipaikat ja –päivät. Suomen 16-vuotiaat tytöt pelaavat Euroopan mestaruudesta A-divisioonan EM-lopputurnauksessa, jonka lisäksi Suomi lähtee neljän maajoukkueen voimin hakemaan nousua A-divisioonaan.

5.12.2017 EM-karsinnat

FIBA varmisti kesän 2018 nuorisomaajoukkuekisojen isännät

FIBA Europe teki viikonlopun aikana päätöksen ensi maajoukkuekesän 2018 turnausisännistä. Sudenpennut matkustavat ensi kesänä Bulgariaan, Latviaan, Bosnia-Hertsegovinaan, Itävaltaan ja Montenegroon.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

Näytä lisää vastaavia