Koskelainen uusien haasteiden pariin – Toijala nuorten maajoukkueiden päävalmentajaksi

26.6.2019 08:52 Merkittävää työtä edelliset kymmenen vuotta suomalaisen koripallon eteen tehnyt Antti Koskelainen jättää tehtävänsä nuorten olympiavalmentajana. Koskelaisen paikan ottaa monivuotinen maajoukkuevalmentaja Jukka Toijala, 47.

Koripalloliiton ensimmäisenä nuorten olympiavalmentajana toiminut Antti Koskelainen siirtyy perheen muuttuneen työtilanteen seurauksena Qatariin. Parhaillaan paikallisen koripallotahojen kanssa ensi kaudesta neuvotteluja käyvä Koskelainen on toiminut merkittävässä roolissa suomalaisessa koripallossa viimeisen vuosikymmenen aikana susiohjelman nousukiidon aikana.

- Koen olleeni etuoikeutettu saadessani olla osana kehittämässä SUSI-ohjelman keskeisiä rakenteita, Koskelainen kiittää.

Koskelainen toimi Koripalloliiton valmentajakoulutuksen kehittäjänä vuodet 2009-12. Vuosikymmenen taitteessa Koskelainen oli käynnistämässä HBA-konseptia Pohjois-Haagan yhteiskoulun yläkoulussa. Viimeisen kuuden vuoden aikana Koskelainen toimi HBA Märskyn päävalmentajana nostaen samalla HBA-ohjelman merkittävään asemaan suomalaisessa koripallossa pelaajakehityksen saralla.

- Kiitokseni Koripalloliitolle ja koko suomalaiselle korisyhteisölle tähänastisesta mahdollisuudesta saada työskennellä hienojen ihmisten kanssa suomalaisen koripallon kehittymisen eteen. Erityisesti haluan kiittää Henrik Dettmannia luottamuksesta ja mahdollisuudesta kasvaa ihmisenä ja valmentajana. Yhtä lailla työurani alkuvaiheen mentorina toiminut Ari Tammivaara sekä pitkäaikainen työparini Jyri Lohikoski ansaitsee suuret kiitokseni. 

- Jussi Hirvosen ja Hanno Möttölän kanssa olemme rakentaneet Mäkelänrinteen HBA-ohjelmaan päivittäisen harjoittelun ympäristön ja standardit, jossa nuorten pelaajien on hyvä kasvaa ja tavoitella uusia omia ennätyksiään.

Jatkuvasti kehittyvä Mäkelänrinteen urheilulukio sekä Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia, Urhea, saa Koskelaiselta kiitosta.

- Mäkelänrinteen urheilulukio ja sen ympärille kehittyvä Urhea-Kampus tulee näyttelemään tulevina vuosina entistä tärkeämpää roolia suomalaisessa huippu-urheilussa ja tämän kehitystyön jatkamisessa meillä koripallossa on myös oma tärkeä ja keskeinen asemamme, Koskelainen avaa.

Antti Koskelainen on ollut keskeisessä roolissa suomalaisen koripallon kehitystyössä.
Antti Koskelainen on ollut keskeisessä roolissa suomalaisen koripallon kehitystyössä.

Koskelainen toimii 16-vuotiaiden maajoukkueen valmennustiimissä suunnitellusti EM-kisoissa aina elokuun loppuun asti.

- Koripalloliitto haluaa kiittää Antti Koskelaista uraauurtavasta työstä suomalaisen koripallon eteen. On myös kiitettävä hänen perhettään, tällainen työ on vaatinut paljon kotoa venymistä ja ymmärrystä. Vaikka tie vie nyt toiselle puolelle maailmaa, yhteistyö jatkuu varmasti myös tulevaisuudessa, kommentoi miesten maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann.

- Koskelaisen johdonmukaisuus ja uteliaisuus uusien asioiden oppimiseen ja toimintatapojen kehittämiseen on ollut ihailtavaa. Kun asioita edistää tai uudistaa, siitä ei aina pusuja poskille riitä, vaan kantoja ja kiviä on siirrettävä tieltä useita, Dettmann jatkaa.

 

Toijala mielissään uudesta haasteestaan

Kuten edeltäjänsä, Toijalan tehtävänkuva on monisäkeinen. Pestin ulospäin näkyvimmät tehtävät ovat HBA Märskyn I divisioona A -joukkueen valmennuksesta vastaaminen sekä nuorten maajoukkueiden päävalmentajana toiminen. Lisäksi Toijala toimii 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen päävalmentajana sekä osallistuu osana koripalloliiton kolmostason (HKVT) valmennustutkinnon järjestämistä ja organisointia.

- Henkilökohtaisesti koen, että tämä on paras paikka valmentaa Suomessa. Olen iloinen ja nöyrä, että saan mahdollisuuden jatkaa Koskelaisen työtä. Pääsen työskentelemään työyhteisöön, joka on täynnä motivoituneita nuoria pelaajia, joista vastaavat ammattilaiset. Jussi Hirvonen ja Hanno Möttölä omaavat huiman kokemuksen ja tietämyksen pelaajien kehittämisestä ja odotan innolla jo tulevaa yhteistyötämme, Toijala kommentoi uutta pestiään.

- Peliuran loppupuolella sain akateemisen koulutuksen opetusalaan, josta on varmasti hyötyä nuorten parissa työskennellessä, hän jatkaa.

- Kun aloitin valmentamisen Kouvolassa, rekrytoimme potentiaalisia nuoria pelaajia, koska minulla on aina ollut suuri kipinä kehittyvien nuorten pelaajien valmennukseen. Siinä mielessä tämä on tietyllä tapaa paluu juurille ja paras mahdollisuus päästä tekemään työtä nuorten parissa.

Toijala on valmentanut edelliset vuodet ulkomailla. Ensiksi Romaniassa CSM Steaua Bukarestia, jonka jälkeen Puolan pääsarjassa pelaavaa Trefl Sopotia. Korisliigassa Toijala on valmentanut Kataja Basketia ja Kouvolan Kouvoja. Tämän lisäksi Toijala on toiminut Susijengin valmennuksessa vuodesta 2010.

- Nyt työssäni tulee olemaan erilainen vastuu. Aiemmin viikoittainen tulos määritteli osaamistani valmentajana, mutta jatkossa kaikkea mitataan pidemmällä aikavälillä, Toijala avaa.

- On upeaa saada tunnettu ja osaava tekijä jatkamaan Koskelaisen hienoa työtä suomalaisessa koripallossa, toteaa Henrik Dettmann.

- Kyse on nuorten lahjakkuuksien valtakunnallisesta kehittämisestä ja on tärkeää, että valitulla henkilöllä on opettajakoulutus. Se on Koripalloliitolle yksi tärkeimmistä kriteereistä tässä tehtävänkuvassa, Dettmann kommentoi.

Uuden tehtävän myötä Toijala ei jatka miesten maajoukkueen valmennustiimissä. Hänen korvaajastaan tiedotetaan myöhemmin.

Toijala aloittaa uudessa tehtävässään 1.8.

 
15.11.2007 Pohjoinen alue

Nuorten EM-kisojen pelipäivät ja -paikat 2008 julkaistu

Kesällä 2008 järjestettäviin koripallon nuorten EM-kilpailuihin on ilmoittautunut ennätykselliset 223 maajoukkuetta 50 eri maasta. Suomi lähtee tavoittelemaan viidellä maajoukkueella nousua A-divisioonaan. EM-kisojen pelipaikat ja päivämäärät on julkaistu. Lue myös nuorten maajoukkuevalmennuksen esittely.

4.4.2007 Pohjoinen alue

Ari Tammivaarasta nuorten maajoukkueiden päävalmentaja

Suomen Koripalloliitto on kiinnittänyt Saksasta kesällä Suomeen palaavan Ari Tammivaaran nuorten maajoukkueiden päävalmentajaksi. Miesten maajoukkueen entisen päävalmentajan sopimus on tuorein Koripalloliiton viimeaikaisista panostuksista nuorten valmennukseen. Tammivaara aloittaa osa-aikaisessa tehtävässään 1. heinäkuuta.

22.2.2007 Pohjoinen alue

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat nimetty

Suomen Koripalloliitto on valinnut valmennusjohdot seitsemälle nuorten maajoukkueelleen. Valittujen nimekkäästä joukosta löytyy runsaasti aiempaa kokemusta maajoukkuevalmennuksesta, jonka lisäksi nimettyihin lukeutuu useita valmennuspuolelle siirtyneitä entisiä huippupelureita.

18.11.2019 12:24 Sudenpennut

Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2020

Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2020 on valittu. Sudenpennut on tulevana kesänä jälleen huippuvalmentajien opissa.

2.6.2016 10:40 Pohjoinen alue

Uudet Susijengi-fanituotteet julkaistu, ennakkotilattavissa 7.6. saakka

Suomen koripallomaajoukkueiden uudet adidas-peliasut sekä –fanituotteet on julkaistu. Samalla Koripalloliitto tarjoaa innokkaimmille Susijengi-faneille mahdollisuuden ennakkotilata susiperheen uusia fanituotteita. Ennakkotilauksia voi tehdä tiistaihin 7.6. saakka.

Li-Ning on Suomen Koripalloliiton uusi yhteistyökumppani

Li-Ning on solminut 2-vuotisen sopimuksen yhteistyökumppanuudesta Suomen Koripalloliiton kanssa vaatettaen maajoukkueet kentällä ja sen ulkopuolella. Sopimus kattaa kaikki 11 maajoukkuetta, mukaan lukien EM-kisoissa lajihuuman aikaansaaneen, juuri Vuoden joukkueena palkitun Susijengin.

16.12.2013 Pohjoinen alue

Kisakalliosta Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus – Susi Training Center avautuu kesäksi

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto ovat solmineet monivuotisen, strategisen kumppanuussopimuksen, jonka myötä Kisakalliosta tulee Koripalloliiton valmennus- ja harjoituskeskus. Kisakallio rakentaa koripallon ja maajoukkueiden tarpeisiin oman harjoitusluolan – Susi Training Centerin, joka avataan käyttöön jo ensi kesäksi. Kisakallio sijoittaa koripallon optimaalisiin valmentautumisolosuhteisiin noin kaksi miljoonaa euroa.

8.12.2012 13:59 EM-karsinnat

Nuorten maajoukkueiden EM-vastukset arvottu

Itä-Eurooppa tulee jälleen tutuksi Suomen nuorten maajoukkueille kesän maajoukkuesavotan aikana. ”Sudenpennut” ottavat mittaa muista B-divisioonamaista EM-kisojen merkeissä Unkarissa, Bosniassa, Makedoniassa ja Romaniassa. EM-vastustajat Suomen maajoukkueille arvottiin lauantaina Saksassa.

8.12.2012 12:36 Valmentajat

”Sudenpennut” jatkavat tuttujen valmentajien hoivissa

Suomen poikien ja tyttöjen maajoukkueiden päävalmentajat ja valmennusjohdot vuodelle 2013 on valittu. ”Sudenpennut” pääsevät jälleen kesän aikana alansa parhaiden asiantuntijoiden päivittäisvalmennukseen. Päävalmentajina jatkavat tutut kasvot Pekka Salmisesta Ray Ailukseen, kun taas täysin uutena kasvona maajoukkuevalmentajien kastiin liittyy miesten mestarijoukkueen Nilan Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

Näytä lisää vastaavia