Kouvoille tukku jatkosopimuksia

12.4.2021 10:42 Kouvot on kiinnittänyt riveihinsä tutut pelimiehet, kun sopimukseen nimensä ovat rustanneet Oscar Storgård, Henri Permanto, Ilmari Toikkanen ja Joel Mäntynen.

Kaikkien pelaajien sopimukset kattavat kaksi seuraavaa kautta. Koko nelikko on pelannut Kouvojen organisaatiossa entuudestaan useamman kauden ajan.

Oscar Storgård,19, aloittaa Kouvoissa kolmannen kautensa. Porvoon Tarmon kasvatti tilastoi viime kaudella 18 pelaamassaan ottelussa keskimäärin 4,9 pistettä ja 1,4 levypalloa ottelua kohden. 193-senttinen takamies pelasi päättyneellä kaudella myös Korikouvojen riveissä.

- Jatkan Kouvoissa hyvillä tunnelmilla. Koen, että täällä on minulle parhaat mahdollisuudet kehittyä pelaajana. Odotan myös sitä, että saan pelata Jyrin valmentamassa joukkueessa. Tavoitteena on kehittyä edelleen pelaajana, ansaita isompi pelillinen rooli ja tietysti voittaa mahdollisimman paljon pelejä. Treenataan kovaa koko kesä ja nähdään (toivottavasti) syksyllä hallilla, Storgård sanoo seuran tiedotteessa.

Henri Permanto, 20, on pelannut Korikouvoissa jo neljän kauden ajan. Tuona aikana otteluja kertyi 53 joissa 197-senttinen takamies iski tehot 12,6/3,8/2,0/1,1r. Kouvojen edustusjoukkueessa Peli-Karhujen kasvatti on pelannut viimeisen kahden kauden aikana. Jälkimmäisellä kaudella Permanto tilastoi 4,8 pistettä, 1,0 levypalloa ja 1,1 riistoa ottelua kohden.

- Halusin jatkaa Kouvoissa, koska täällä olen mennyt urallani eteenpäin. Täällä on myös helppo jatkaa, kun tunnen valmentajat ja tiedän, että he tekevät kaikkensa pelaajan kehittämiseksi. Coach Jyrin paluu Kouvoihin oli myös yksi iso tekijä jatkolleni täällä. Seuraavalle kahdelle kaudelle tärkein tavoite on pysyä ehjänä ja pystyä pelaamaan kaikki pelit, siten koko potentiaali tulee toivottavasti näkymään.

Ilmari Toikkanen, 24, aloittaa Kouvoissa jo viidennen kautensa. Päättyneellä kaudella 207-senttinen sisäpelaaja sai runsaasti vastuuta ja se näkyi otteissa positiivisesti. Sykin kasvatti tilastoi 22 ottelussa keskimäärin 5,3 pistettä ja 3,6 levypalloa 21 minuutin peliajalla.

- Olen erittäin iloinen ja kiitollinen Kouvoille kun saan jatkaa pelaamista juuri täällä Kouvolassa. Jyri Lehtosen paluu penkin päähän sekä tutut valmentajat ja staffi helpotti päätöstä jatkaa Kouvoissa. Otetaan tästä kaudesta ne hyvät asiat mukaan ja lähdetään kehittämään vahvuuksia ja heikkouksia kovalla kesätreenillä jotta ollaan valmiina uuden kauden alkaessa.

Joel Mäntynen, 19, toi päättyneellä kaudella, edellisten pelaajien tavoin, nimeään vahvasti korisliigaa seuraavien tietoisuuteen. 199-senttinen takamies iski 12 ottelussa tulostaululle keskimäärin 6,3 pistettä ja 2,5 levypalloa. KTP:n kasvatti on pelannut Korikouvoissa viimeiset kolme kautta. Tällä kaudella Mäntynen teki sarjassa (M1DA) kovaa jälkeä: 21,6 pistettä, 9,8 levypalloa ja 4,2 syöttöä.

- Jatkan Kouvoissa erinomaisin mielin. Kouvot on ollut hyvä yhteisö kasvaa ja kehittyä pelaajana. Jokainen uusi kausi on ollut henkilökohtaisella tasolla paras mitä olen pelannut. Olen motivoitunut harjoittelemaan kovaa ja haluan jatkaa samaa kehitystä. Kausi kerrallaan katsotaan kuinka pitkälle se johtaa.

Kouvot 2021-2022: Henri Permanto, Oscar Storgård, Joel Mäntynen ja Ilmari Toikkanen. Päävalmentajana toimii Jyri Lehtonen.

Asiat

 
6.2.2026 20:44 Korisliiga

Laine ja Palmi jälleen vauhdissa – Pyrintö pitää kynsin hampain kiinni playoff-paikastaan

Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.

6.2.2026 12:50 Korisliiga

Seagullsin Rougeaulle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Helsinki Seagullsin René Rougeaulle yhden ottelun kilpailukiellon.

6.2.2026 10:00 Korisliiga

Katajan Henri Kantonen on oman tiensä kulkija, joka lukee intohimoisesti ja kannustaa muitakin samaan: ”Ilman sitä jää moni asia maailmasta kokonaan ymmärtämättä”

Kataja Basket jäi kiperän kamppailun jälkeen alempaan jatkosarjaan hakemaan pudotuspelipaikkaansa. Joukkueen onneksi luottopelaaja Henri Kantosen sopimus vahvistui samalla koko loppukaudeksi. Nyt Kantonen kertoo kauden tunnelmista, tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, miten viettää kentän ulkopuolista aikaansa omassa pienessä yksiössään.

6.2.2026 09:02 Korisliiga

Saukkola ja Kujansivu jatkavat Seagullsin valmentajina myös tulevalla kaudella

Helsinki Seagulls on solminut jatkosopimukset päävalmentaja Timo Saukkolan ja valmentaja Kimmo Kujansivun kanssa.

5.2.2026 17:36 Korisliiga

Tough Calls tekee paluun – ensimmäisenä analyysissä KTP-Basket–Korihait -trillerin ratkaisukori

Korisliigan kentillä nähdään toisinaan tilanteita, jotka herättävät runsaasti keskustelua niin katsomoissa kuin kotisohvilla. Tough Calls -juttusarja avaa näitä tilanteita selkeästi ja sääntökirjaan nojaten. Ensimmäisenä käsitellään ratkaisukorin hylkääminen KTP-Basket–Korihait -ottelun viimeisellä sekunnilla.

4.2.2026 21:00 Korisliiga

Vilpas antoi Samu Adlerin johdolla myrskyvaroituksen sarjakärki Kauhajoelle – Korihaiden Mikael Aallolta erinomainen esitys vierasvoitossa

Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.

3.2.2026 20:48 Korisliiga

KTP päihitti Hongan Remu Raitasen johdolla – Riku Laine voitokkaan Pyrinnön tilastokärkenä

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.

3.2.2026 09:08 Korisliiga

Ike Nweke on valittu Korisliigan tammikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.

31.1.2026 19:06 Korisliiga

Korihait ja Vilpas väänsivät Uudessakaupungissa ratkaiseville hetkille asti, mutta lopuksi ero repesi vierasjoukkueen hyväksi

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.

30.1.2026 21:09 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat ryminällä käyntiin: ylemmässä lohkossa juhlivat Kauhajoki ja Seagulls, alemmassa Kouvot, Kataja ja Bisons

Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.

Näytä lisää vastaavia