28.9.2021 09:23 Kouvot on uudistunut kovalla kädellä, mutta tahtipuikon heiluttamisesta vastaavat vanhat tutut, pelinjohtaja Tuomas Hirvonen ja päävalmentaja Jyri Lehtonen.
Tuomas Hirvonen pelasi viime kaudella pisteiden valossa uransa parhaan kauden, kun hän viimeisteli 15,5 pistettä ottelua kohden. Kuva: Ville Vuorinen
Avausviisikon pelinjohtaja Tuomas Hirvonen on valmis uuteen kauteen. Viime keväänä Kouvojen tie katkesi ennen pudotuspelien alkamista, mutta nyt puhaltavat uudet tuulet.
Neljän viime kauden ajan Hirvosen ympärillä on häärännyt tuttu nippu kotimaisia verrattain nuoria lahjakkuuksia, joihin kuuluivat hänen lisäkseen Severi Kaukiainen, Teemu Knihtinen ja Vili Nyman. Nyt kuitenkin koko konkkaronkka on hajonnut eri suuntiin, ja Hirvonen on remmin ainoa jäljellä.
– Meillä on selkeästi erilainen kuin kokoonpano nyt kuin viime vuonna. Löytyy todella nuoria ja urheilullisia kavereita, ja nuori joukkue mahdollistaa aina sen, että pääsemme treenaamaan oikein kunnolla, Hirvonen toteaa.
Hänen on vaikea sanoa vielä mitään pelaajien varsinaisista rooleista, kun naamat ovat uusia eikä tosipaikka ole koittanut. Joukkueen tasapainoisuus tai sen puute valkenee vasta hiljalleen, kun pelit alkavat ja tulokset alkavat näkyä. Mutta hänen tehtävänsä on selkeä: jakaa palloa ja ajaa vimmatusti korille. Viime vuonna hänen keskiarvoikseen kertyikin huimat 15,5 pistettä ja 6,2 syöttöä. Jatkossa hän kertoo kehittävänsä erityisesti kolmen pisteen heittoaan.
Kuviot ovat tutut. Aivan kuten edelliselläkin kaudella joukkue aikoo pelata siinä mielessä perinteistä koripalloa, että koko viisikko ei ole niin sanotusti pieni, vaan korin alta löytyy aito vanhan koulukunnan sentteri.
Tällaista roolia toimittavat 207-senttinen Ilmari Toikkanen sekä joukkueen uusi huomiota herättänyt kiinnitys Hannes Pöllä. Peräti 211-senttisellä varrella varustettu Pöllä on saapunut juuri Yhdysvaltain yliopistosarjasta ja edustanut Susijengiäkin.
Pelinjohtaja Hirvonen ei uskalla ennustaa mitään siitä, lähteekö valmennusryhmä niin klassisiin ulottuvuuksiin, että laittaisi molemmat isot miehet yhtä aikaa kentälle twin towers -tyylillä, mutta molempia korinalusjyriä nähdään parketilla hänen itsensä kanssa.
– Ainakin tämä tarkoittaa sitä, että emme tarvitse amerikkalaista sentteriä, koska meillä on kaksi pätevää kotimaista sillä paikalla. Meidän välillemme on muodostunut jo ihan hyvä yhteys, joten on mukava pelata samassa kokoonpanossa kummankin kanssa, Hirvonen toteaa.
Siinä missä kokoonpano uudistuu, valmennusryhmässä sen sijaan palataan takaisin hyväksi havaittuun ja monessa liemessä keitettyyn vaihtoehtoon. Suomi-koripallon legenda Jyri Lehtonen on ottanut jälleen haltuunsa Kouvojen päävalmentajan paikan.
Lehtonen on valmentanut joukkuetta aiemmin vuosina 2010–16 sekä 2017–19. Noiden taipaleiden varrelta palkintokaappiin on jäänyt jopa Suomen mestaruus.
Hirvonen ei peittele tyytyväisyyttään siihen, että saa jälleen pelata tutun ja luotetun valmentajan joukkueessa.
– On pelaajallekin tärkeää, että tuntee valmentajan ja tämän pelitavat mahdollisimman hyvin. Jyri on erittäin kokenut ja pieniä yksityiskohtia painottava valmentaja, joka varmasti pystyy auttamaan paljon meidän nuorta kaartiamme. Hän saa epäilemättä joukkueen tiiviisti kasaan.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 1.10., kun avausottelussa Korihait kohtaa Kauhajoen. Lauantaina on ohjelmassa viiden ottelun kierros. Kaikki Korisliigan ottelut ovat katsottavissa maksullisen Ruutu+-palvelun kautta.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.
Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.