18.1.2022 20:20 Kymenlaakson derbyssä nähtiin harvinaisen pisterikas ottelu, kun Kouvot kukisti KTP:n. Kovin pelaajakohtainen saldo, 34, merkittiin Amir Hintonin nimiin.

Amir Hinton oli kentän pistehirmu Kouvojen 117 pisteen illassa. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
Miesten Korisliiga palasi tauolta, ja kädet olivat ilmeisesti odotuksesta kuumina. Isännän roolissa pelannut KTP-Basket taisteli tulta vastaan tulella mutta taipui lopulta. Ottelusta kehkeytyi melkoinen pistekimara, sillä loppunumerot neljännen jakson päätteeksi olivat niinkin valtavat kuin 93–117.
KTP aloitti ottelun niskan päällä viemällä ensimmäisen jakson kahdeksalla pisteellä. Haastaja käänsi kuitenkin nopeasti pöydän, ja puoliaikatauolle mentiinkin jo Kouvojen 54–46-johdossa. Jälkimmäinen puoliaika sinetöi isäntien kohtalon. Neljännellä jaksolla pisteet jakautuivat peräti 21:n erolla voittajien hyväksi.
Kovin pistenikkari illan pelissä oli Amir Hinton. Kouvojen laituri tykitti tauluun 34 pistettä, kahmi viisi levypalloa ja jakoi neljä koriin johtavaa syöttöä. Lisäksi hän riisti neljästi ja merkkautti 37:n arvoisen tehokkuuslukeman.
Siitä huolimatta, että KTP jäi ottelutuloksen myötä vieraidensa varjoon, myös kotikenttää puolustaneiden isäntien puolella nähtiin erittäin merkittäviä onnistumisia. Flenard Whitefield keräsi 18 pistettä ja seitsemän levypalloa, ja Remu Raitanen puolestaan merkkautti tuplatuplan 16 pisteellä ja 11 levypallolla.
– Välillä, kun olimme hieman staattisia, KTP sai riistoja ja pääsi juoksemaan, mutta kyllä tähän hyökkäämiseemme kokonaisuudessaan pitää olla todella tyytyväinen. Olemme vähän kuin Golden State ja heidän death lineupinsa, sillä kun käytämme pientä viisikkoa, hyökkäyksemme on aivan käsittämättömän paljon parempaa, vaikka toki välillä annammekin sen vuoksi muutaman helpon pisteen korin alla, kommentoi Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen Ruudun haastattelussa.
Korihaiden kotivoitossa pääsivät loistamaan erityisesti etukentän tähdet Frank Champion ja Mikael Aalto. Uusikaupunkilaisseura on nyt sarjapisteissä tasoissa voittamansa Helsinki Seagullsin kanssa jatkosarjojen välisen rajaviivan tuntumassa.
Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua, joista voittajiksi selvisivät Kauhajoki ja Kataja Basket. Illan korkein pistesuoritus oli tappion kärsineiden Kobrien Jaquan Carlosin 35.
Tampereen Pyrinnön voitossa nähtiin väkevä tilastoilta niin Ahren Freemanilta, Topias Palmilta, Erik Muhoselta kuin Riku Laineeltakin. Kaksi muuta Korisliiga-ottelua päättyivät Lahti Basketballin ja KTP-Basketin voittoihin.
Sekä Salon Vilppaan Ansley Almonor että Kataja Basketin De'vion Harmon nakuttivat joukkueidensa voitoissa pyöreät 40 pistettä.
Kouvot nappasi väkevän vierasvoiton ja hätyyttelee jatkosarjalohkojen välistä rajaviivaa. Tapiolan Honka puolestaan nousi kotiesityksellään Korisliigan kärkeen.
Ennen ottelua Salohallissa nähtiin harvinainen erikoisohjelmanumero, kun Vilpas Legends ja Honka Legends kohtasivat toisensa. Kentällä nähtiin muiden muassa Teemu Rannikko, Shawn Huff, Jamar Wison ja Kimmo Muurinen.
21-vuotias Riku Korhonen opiskelee treenien ohessa kauppatieteitä, mutta tulokset Korisliigassa ovat samalla nousseet raketin lailla. Tapiolan Hongasta on kehittynyt yllättäen varteen otettava mestaruuskandidaatti ja Korhosesta hallitseva kuukauden pelaaja.
Bisonsin Pihlajamäen ja Kokon vahvat suoritukset eivät riittäneet Korisliigan sarjakakkosta vastaan.
Korisliigan runkosarjan seitsemännellä sijalla majaileva Tampereen Pyrintö on solminut loppukautta koskevan sopimuksen pitkäaikaisen seuraikoninsa, Susijengissäkin vuosikaudet pelanneen Topias Palmin, 196 cm ja 31 vuotta, kanssa. Palmin sopimus sisältää vuodenvaihteen jälkeisen reilun kuukauden ulkomaanoption.
Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Korihait pääsivät kaikki juhlimaan vierasvoittoja.