KTP pisti tappioputken poikki, Kouvojen upealle syysvireelle jatkoa

18.10.2019 21:21 Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. KTP-Basket kaatoi Pyrinnön Kotkassa ja Kouvot venytti voittoputkensa neljän ottelun mittaiseksi.

Byron Wesley viimeisteli KTP-Basketille 22 pinnaa, kun joukkue otti kauden toisen voittonsa. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Kotkalaisten kahden ottelun mittainen tappioputki tuli päätökseen, kun se kaatoi perjantaina kotikentällään Pyrinnön 104-96 (51-46). KTP oli johtoasemassa koko toisen puoliajan, mutta Pyrintö roikkui iskuetäisyydellä koko ajan. 

Pyrintö pääsi parhaimmillaan viiden pisteen päähän, kun peliaikaa oli jäljellä seitsemisen minuuttia. 

- Tarkoitus oli saada oma peli kuntoon ja nimenomaan puolustuksen kautta. Edellinen peli antoi uskoa, se oli meiltä tappiosta huolimatta hyvä. Pyrintö on hyvä joukkue ja voitosta pitää olla iloinen, kommentoi 21 pistettä viimeistellyt KTP:n Kevin Langford.

KTP:n päävalmentaja Tomi Kaminen oli voitosta huojentunut.

- Ei voi kiistää, etteikö olo olisi helpottunut. Voiton tärkeyttä kaiken tuskankin keskellä ei voi väheksyä. Onneksi meidän pelaajilla on ollut hyvä yritys ja sen myötä luottavainen olo tulevaisuuden suhteen. Kuukkasen Topi toi peliin vaikean alkukauden jälkeen tehoja, siitä olen iloinen. Sarja on pitkä ja myöhäinen joukkueen kasaus näkyy vielä otteissa.

Langfordin lisäksi KTP:n parhaimmistoa olivat 22 pinnaa mieheen nakuttaneet Byron Wesley (22/5/4) sekä JayVaughn Pinkston (22/8/6). Penkiltä aloittaneet Michael Pounds (13/2) ja Topias Kuukkanen (12/3) toivat energian lisäksi rutkasti tehoja kotijoukkueelle.

Pyrinnön paras pistemies oli kauden parhaan ottelunsa pelannut Khalil Small (32/9), jota säestivät Benjamin Raymond (22/3) ja Raymond Nixon (17/7).

Ottelutilastot >

 

Kobrien vuoro tuntea Kouvot nahoissaan

Kouvot otti neljännen peräkkäisen voittonsa, kun se kaatoi kotikentällään Kobrat 96-81 (45-40). Kamppailu pysyi tasaisena aina kolmannen neljänneksen puoliväliin, kunnes Kouvojen Silas Melsonin (23/5) kaksi onnistunutta kolmen pisteen heittoa venyttivät eron jo 13 pisteeseen. Se oli liikaa vierailijoille ja pisteet jäivät Kouvolaan.

Melsonin lisäksi oivalla pelipäällä Kouvoista olivat tupla-tuplan viimeistellyt Duke Shelton (27/12) sekä tripla-tuplaa hätyytellyt Derrick Barden (15/9/8).

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Kobrien pisteykköset olivat jälleen kerran Brandon Boggs (24/3/5) sekä Jordan Capps (23/4).

Ottelutilastot >

 

Korisliiga jatkuu lauantaina kahdella ottelulla. Kataja Basket isännöi Ura Basket eGameStarsia ja Lahti Basketball kohtaa Korihait.

 
20.3.2026 11:49 Korisliiga

18 erotuomaria valittu Korisliigan pudotuspeleihin

Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.

18.3.2026 20:18 Korisliiga

Korisliigan playoff-sijojen mysteeri ratkesi: kotiedun varmistivat KTP ja Korihait, alemman jatkosarjan voitti Kataja

Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.

18.3.2026 12:19 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: kolme joukkuetta taistelee kahdesta puolivälierien kotietupaikasta

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

6.3.2026 20:58 Korisliiga

KTP:lle roima voitto Hongasta – Pyrintö jatkaa alemman jatkosarjan huipulla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.

Näytä lisää vastaavia