10.1.2024 20:38 Miesten Korisliigan sarjapisteet kirjattiin Helsinki Seagullsille ja Lahti Basketballille.
Harrison Cleary (#0) oli vedossa Korihaita vastaan. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
Sarjataulukon pohjasijalle jumiutunut Lahti Basketball saalisti vihdoin kuluvan Korisliiga-kauden ensimmäisen vierasvoittonsa, kun neljännen sijan haltija Korihait kaatui Uudessakaupungissa luvuin 101–109.
Lahden rynnistystä johti amerikkalaistakamies Harrison Cleary, jonka tilastokorttiin kertyivät hurjat luvut 37 pistettä, neljä levypalloa, kahdeksan koriin johtavaa syöttöä ja peräti 40:n tehokkuuslukema. Ottelun aikana Cleary pussitti muun muassa seitsemän kertaa kaaren takaa yhdeksällä yrityksellä.
– Tämä on ilmiselvästi ollut meille raskas vuosi, mutta tulemme töihin joka päivä ja annamme kaikkemme. Tänään pääsimme peliin mukaan alusta asti hyvällä energialla. Oma suoritukseni on vain tulosta siitä, että teen kovasti töitä kehittymisen eteen, ja siitä, että valmennusjohto ja joukkuekaverit luottavat minuun, Cleary totesi Ruudun haastattelussa.
Korihaiden isoin pistelukema oli Javion Ogunyemin 24. Lisäksi sentteri keräsi viisi levypalloa ja torjui kolmesti.
Helsingissä kohtasi kaksi ylemmän jatkosarjan paikassa kiinni olevaa joukkuetta, Helsinki Seagulls ja Salon Vilpas. Sarjan paalupaikkaa pitävät isännät varmistivat pisteet lukemin 100–91.
Illan kiistämätön tähti oli Seagullsin sentteri Chuba Ohams, joka taiteili nimiinsä 29 pistettä, 15 levypalloa ja tehokkuuslukeman 39. Loistavaa työtä tosin teki myös joukkuetoveri Okko Järvi, joka kirjautti 20 pistettä ja oheen komeat 11 levypalloa.
Seagullsin 11 pistettä ja kuusi syöttöä tilastoinut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen kommentoi ottelua:
– Paransimme hyökkäystä jälleen takaisin omalle tasollemme siitä, mitä se oli viimeksi Nokialla. Edelleen jäi puolustuksessa erityisesti Koivistoa vastaan parannettavaa, ja annoimme vieraille liikaa hyviä heittopaikkoja.
Mainittu Mikko Koivisto pussitti 19 pistettä. Vilppaan pistekärki oli kuitenkin Tavon King 23:lla. Lisäksi Kingille merkittiin neljä levypalloa ja viisi syöttöä.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.
Helsinki Seagullsin kokoonpanossa nähdään hyvää jatkuvuutta myös tulevalla Korisliiga-kaudella 2024-25, kun joukkueen kapteeni René Rougeau ja luottopelaaja Ricky Waxlax jatkavat joukkueessa 1+1-muotoisilla jatkosopimuksilla.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Karhu Basket on solminut vuoden pelaajasopimuksen 25-vuotiaan takamiehen Andre Gustavsonin kanssa. Gustavson on pelannut kuusi ottelua Susijengin paidassa. Kaikki ikäluokat huomioiden Gustavson on pukenut maajoukkuepaidan ylleen sata kertaa.
Niko Mattila ei ole vielä sisäistänyt kaikkea, mitä vajaa viikko sitten tapahtui Korisliigan seiskafinaalissa. 424 Korisliiga-ottelua pelanneelle Mattilalle ensimmäisestä finaalikokemuksesta muodostui ikimuistoinen, kun pääsi nostamaan Pantteri-patsaan kohti Kisahallin kattoa joukkueen ja kannattajien edessä.
Topias Palmi palkittiin jo uransa toisen kerran Korisliigan Vuoden pelaajana. Ensimmäinen kausi Kauhajoen paidassa toi kaulaan myös pronssimitalin.