18.8.2022 09:38 Tampereen Pyrinnön kasvatti Lassi Kilpinen on solminut seuransa kanssa jatkosopimuksen. Kilpisen jatkosopimus on muotoa 1+1.

Kilpinen palkittiin Korisliigan parhaana 6. pelaajana kauden 2020-21 päätteeksi. Kuva: Ville Vuorinen
Tuleva kausi on Kilpisen kahdeksas kausi Korisliigassa. Hän on pelannut niistä jokaisen Pyrinnön paidassa. Viime kaudella Kilpinen pelasi keskimäärin 18 minuuttia ottelua kohden tehden 5,6 pistettä.
- Olen erittäin iloinen Lassin jatkosta. Hän tuo joukkueeseen kaivattua aggressiivisuutta ja johtajuutta takakentälle. Erityisesti se, mitä Lassilta odotan ja haluan, on johtajuuden ottaminen ja omalla esimerkillään saa muutkin syttymään, päävalmentaja Miikka Sopanen kommentoi seuran tiedotteessa.
- Todella innoissani tulevasta kaudesta ja sopimuksesta. Ikää tulee mittariin, mutta into on säilynyt ja mukava päästä yleisön eteen taas syksyllä. Uskon, että tuon omalla esimerkilläni energiaa joukkueeseen. Tärkein tavoite on ehdottomasti joukkueen menestyminen, Kilpinen avaa.
Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.