Lotta-Maj Lahtinen uusi syöttöennätyksensä Georgia Techin kolmannessa peräkkäisessä voitossa

14.12.2020 08:44 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa viikonlopun ehdottomiin naisonnistujiin lukeutui Lotta-Maj Lahtinen, joka johdatti 19 pisteellä ja kahdeksalla syötöllä Georgia Techin voittoon Notre Damesta. Syöttömäärä on Lahtisen henkilökohtainen ennätyslukema.

Lotta-Maj Lahtinen rikkoi jälleen ennätyksiään NCAA:ssa. Kuva: Ville Vuorinen.

Lotta-Maj Lahtinen ja Georgia Tech karistivat Notre Damen kannoiltaan toisella puoliajalla, mikä kantoi vakuuttavaan 82-67 (35-33) -voittoon. Lahtinen rehki runsaat 39 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi joukkueensa suurimman pistemäärän 19 pistettä, kolme levypalloa, kahdeksan syöttöä ja kolme riistoa.

Kolmatta kauttaan pelaavalle Lahtiselle kahdeksan syöttöä oli hänen uusi henkilökohtainen ennätyksensä NCAA:ssa.

Georgia Tech on pelannut tällä kaudella viisi ottelua, joista joukkue on voittanut neljä. Notre Damen kaatamisen jälkeen Georgia Tech on kolmen ottelun voittoputkessa.

> Ottelutilastot

Sara Bejedi pelasi ensimmäisen ottelunsa uuden yliopistonsa Florida Staten riveissä, kun floridalaiset päihittivät Virginian 51-69 (28-28). Bejedi pelasi yhdeksän minuuttia, joiden aikana syntyi kolme pistettä, kaksi levypalloa ja kaksi syöttöä.

> Ottelutilastot

Venla Variksen ja Grand Canyonin neljän ottelun voittoputki katkesi, kun Southern Utah voitti niukasti 83-84 (45-44). Varis sai peliaikaa 12 minuuttia, joiden aikana hän keräsi kaksi levypalloa ja yhden riiston.

> Ottelutilastot

Augustin ja Robert Morris avasivat kautensa

Nina Augustin pääsi vihdoin pelien makuun. Kuva: Robert Morris.

Nina Augustin ja Robert Morris pelasivat viikonloppuna kauden ensimmäiset ottelunsa, kun viikonlopun aikana Robert Morris kohtasi Northern Kentuckyn kahdesti. Ensimmäisessä ottelussa Robert Morris hävisi 33-61 (18-28). Augustin pelasi aloitusviisikossa 16 minuuttia keräten tilastoikseen kaksi pistettä ja yhden syötön.

> Ottelutilastot

Sunnuntain uusintaottelussa Robert Morris pisti paremmin kampoihin, mutta Northern Kentucky oli silti kovempi loppulukemin 50-62 (23-37). Augustin oli pelipäällä saalistaen kymmenen pistettä ja kaksi levypalloa 26 peliminuutissa.

> Ottelutilastot

Elina Ariken edustaman UTEP:n päätösneljänneksen kiri ei riittänyt voittoon saakka, kun Utah State veti pidemmän korren 65-68 (33-42). Arike pelasi viisikossa kymmenen minuuttia tilastoiden yhden levypallon ja syötön.

> Ottelutilastot

Nenna Lindströmin edustama Liberty voitti selkeästi Carson-Newmanin 60-85 (34-42). Lindström heitti kuusi pistettä ja jakoi kaksi syöttöä 11 minuutissa.

> Ottelutilastot

Mäkelän ja Väätäsen konferenssiottelut käyntiin

Sini Mäkelän Manhattan College ehti pelata jo ensimmäiset konferenssiottelunsa. Kuva: Ville Vuorinen.

Sini Mäkelä ja Manhattan College aloittivat viikonloppuna konferenssiottelunsa MAAC:ssa (Metro Atlantic Athletic Conference) kahdella voitolla Riderista. Ensimmäisessä ottelussa Rider kaatui 56-51 (29-25). Mäkelä pelasi vaihdosta 25 minuuttia tilastoiden viisi pistettä ja yhden levypallon.

> Ottelutilastot

Uusintaottelussa Manhattan College karkasi vahvan päätösneljänneksen turvin 50-38 (19-17) -voittoon. Mäkelän saldo oli tällä kertaa neljä pistettä ja kolme levypalloa 21 minuutissa.

> Ottelutilastot

Manhattan Collegen tavoin MAAC:ssa pelaava Canisius College ja Ella Väätänen aloittivat myös konferenssiottelunsa viikonloppuna, mutta Canisius College kärsi kaksi tappiota Maristille. Ensimmäisessä ottelussa Marist oli vahvempi 44-64 (23-27). Väätänen kirjautti kolme pistettä, kolme levypalloa ja yhden torjunnan 17 minuutissa.

> Ottelutilastot

Toisessa ottelussa Marist taas karkasi jo ensimmäisen neljänneksen jälkeen 61-82 (23-43) -voittoon. Väätänen heitti kaksi pistettä 16 minuutissa.

> Ottelutilastot

Kia Vaalavirta ja San Francisco voittivat viime viikon torstaina Californian 67-62 (37-28). Vaalavirta sai ottelussa peliaikaa yhdeksän minuuttia, joiden aikana hän teki tilastoikseen kaksi pistettä, yhden levypallon ja syötön.

> Ottelutilastot

Viikonloppuna San Franciscon puhde meni ylitöiksi, kun Fresno State kaatui vasta kahden jatkoajan jälkeen 93-102 (32-40, 75-75, 87-87). Vaalavirta jäi pisteittä neljässä peliminuutissa.

> Ottelutilastot

 
22.1.2024 11:44 NCAA

Federiko Federiko palasi aloitusviisikkoon, kun Pittsburgh kellisti Duken

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa menneen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Federiko Federiko, joka palasi hetken tauon jälkeen Pittsburgin aloitusviisikkoon. Pittsburgh voitti viikonloppuna valtakunnallisesti seitsemänneksi rankatun Duken.

16.1.2024 11:35 NCAA

Sara Bejedi liekeissä NCAA:n konferenssipeleissä – yhteensä 54 pistettä kahteen voitto-otteluun

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Florida Statea edustava Sara Bejedi on äitynyt hurjaan vireeseen kivenkovassa ACC:ssa viimeisen viikon aikana. Bejedi säkitti ensin 23 pistettä North Carolinaa vastaan ja sitten 31 pistettä Virginia Techin kaadossa.

9.1.2024 11:48 NCAA

Sara Bejedi säkitti 19 pistettä ja viisi kolmosta Florida Staten voittaessa Clemsonin

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State jatkoivat hienoja otteitaan konferenssissaan ACC:ssa. Florida hävisi jatkoajan jälkeen NC Statelle, mutta voitti Clemsonin Bejedin heittäessä 19 pistettä ja viisi kolmosta.

2.1.2024 07:57 NCAA

Sara Bejedi ja Florida State aloittivat ACC:n konferenssipelit kahdella voitolla

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedin edustama Florida State aloitti konferenssipelit kivenkovassa ACC:ssa kahdella voitolla.

1.1.2024 11:23 NCAA

Touko Tainamo jakoi 20 levypallolla Denverin yliopiston ennätyksen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen kahden viikon aikana vauhdissa oli suomalaisista erityisesti Touko Tainamo, joka muun muassa repi hurjat 20 levypalloa jatkoaikaottelussa Oral Robertsia vastaan.

12.12.2023 11:05 NCAA

Teresa Seppälä monipuolisella pelipäällä NCAA:ssa – konferenssipelit alkamassa

Yhdysvaltojen naisten NCAA:ssa Teresa Seppälä lukeutui menneen viikon suomalaisonnistujiin, kun Tampereen Pyrinnön kasvatti johdatti monipuolisella tilastorivillään Sienan voittoon. Sienalla käynnistyvät konferenssipelit ensi viikonloppuna.

11.12.2023 11:02 NCAA

Michigan nappasi ensimmäisen Big Ten -voittonsa – Nkamhoua repi tupla-tuplan

Yhdysvaltojen miesten NCAA:ssa käynnistyvät hiljalleen konferenssiottelut. Olivier Nkamhoua ja Michigan aloittivat omansa tappiolla ja voitolla, kun voitto-ottelussa Helsingin NMKY:n kasvatti keräsi 12 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan.

5.12.2023 11:34 NCAA

NCAA:n suomalaisjoukkue Texas Tech jatkaa voittokulkuaan – Arike noussut aloitusviisikkoon

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Ariken ja Saga Ukkosen edustama Texas Tech nappasi viimeisen viikon aikana kaksi voittoa ja jatkaa täten voittamattomana. Elina Arike on noussut viimeisessä kolmessa ottelussa joukkueensa aloitusviisikkoon.

4.12.2023 10:57 NCAA

Miro Little ja yhdeksänneksi rankattu Baylor jatkavat voittamattomana

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Miro Littlen edustama Baylor nappasi viimeisen viikon aikana kaksi kotivoittoa. Valtakunnallisesti yhdeksänneksi rankattu Baylor on kahdeksan ottelun jälkeen voittamaton.

28.11.2023 10:15 NCAA

Ariken ja Ukkosen edustama Texas Tech jatkaa voittamattomana seitsemän pelin jälkeen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Ariken ja Saga Ukkosen edustama Texas Tech nappasi kaksi voittoa viikonloppuna Las Vegasissa ja jatkaa täten voittamattomana seitsemän ottelun jälkeen.

27.11.2023 10:57 NCAA

Touko Tainamo säkitti jo toistamiseen Denverin yliopistolle 31 pistettä

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Touko Tainamo jatkoi häkellyttäviä otteitaan, kun Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti säkitti jo toistamiseen tällä kaudella 31 pistettä.

21.11.2023 10:36 NCAA

Sara Bejedi ja Florida State ovat aloittaneet NCAA-kauden voittamattomina

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State voittivat viimeisen viikon aikana kaksi ottelua. Jokaisen neljästä pelistään voittanut Florida State on valtakunnallisesti rankattu sijalle 13.

20.11.2023 10:25 NCAA

Touko Tainamo takoi 23 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan Denverin kiriessä voiton

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Touko Tainamo, joka keräsi 23 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan, kun Denver nousi 18 pisteen takaa voittoon.

14.11.2023 10:10 NCAA

Kati Ollilainen aloitti komeasti tulokaskautensa NCAA:ssa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA käynnistyi viime viikolla. Suomalaisonnistujiin lukeutui Kati Ollilainen, joka aloitti tulokaskautensa yliopistokentillä säkittämällä 14 pistettä Wyomingin voitossa.

13.11.2023 12:07 NCAA

Olivier Nkamhoua ja Touko Tainamo aloittivat vahvasti NCAA-kauden

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA käynnistyi viime viikolla. Olivier Nkamhoua aloitti kauden erinomaisesti Michiganin paidassa, kuten myös Touko Tainamo, joka latoi avauspelissään hurjan 31 pistettä ja 18 levypalloa Denverille.

10.11.2023 11:19 NCAA

Korisliigan vuoden kehittynein pelaaja Meri Kanerva on sitoutunut Xavierin yliopistoon

Keväällä naisten Korisliigan vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi, parhaillaan Susiladiesin kanssa EM-karsintoja pelaava Meri Kanerva, 19, on sitoutunut Xavierin yliopistoon. Torpan Poikia tällä hetkellä edustava Kanerva siirtyy suomalaisittain tuttuun yliopistoon syksyllä 2024.

7.11.2023 11:25 NCAA

Naisten NCAA pyörähtänyt käyntiin – Suomella 13 pelaajan edustus ykköstasolla

Yhdysvaltojen naisten koripallon yliopistosarja, NCAA, on käynnistynyt alkuviikosta. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla 13 suomalaispelaajan edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.

6.11.2023 12:41 NCAA

Miesten NCAA käynnistyy tänään – suomalaispelaajia ykkösdivisioonassa 14 kappaletta

Yhdysvaltojen miesten koripallon yliopistosarja, NCAA, käynnistyy maanantaina 6.11. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla 14 suomalaispelaajan edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.

28.6.2023 09:52 NCAA

Elsa Lemmilä on valinnut yliopistonsa ja suuntaa Ohio Stateen

Suomalaisten koripallon suurlupaus, Tapiolan Hongan kasvatti, Elsa Lemmilä, 18, on valinnut yliopistonsa. 197-senttinen Lemmilä siirtyy syksyllä 2024 Ohio Staten yliopistoon.

8.6.2023 13:18 NCAA

Olivier Nkamhoua siirtyy Michiganiin

Neljä kautta Tennesseetä Yhdysvaltain NCAA-liigassa edustanut Helsingin NMKY:n kasvatti ja Susijengin nuori runkopelaaja Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta viimeiseksi yliopistokaudekseen. Nkamhoua on valinnut uudeksi osoitteekseen Michiganin, joka kuuluu Tennesseen tavoin NCAA:n huippujoukkueisiin.

Näytä lisää vastaavia