Marius van Andringa palaa Seagullsiin seitsemän vuoden jälkeen

11.10.2021 09:27 Helsinki Seagulls ja Marius van Andringa ovat solmineet sopimuksen kaudelle 2021–22.

Heittävä takamies Marius van Andringa on toipunut hyvää vauhtia viime kauden loukkaantumisestaan ja liittyy pian Helsinki Seagullsin vahvuuteen. Pelaaja on nähty aiemminkin samassa uniformussa, mutta tämä tapahtui jo seitsemän vuotta sitten Seagullsin sarjanousuun vieneessä Miesten 1-divisioona A -joukkueessa kaudella 2013–14.

27-vuotias Malmin Super-Koriksen kasvatti pelasi viime kaudella uransa ensimmäisen kauden ulkomailla, Ranskan NM1-liigassa CEP Lorient’n joukkueessa. Päättynyt kausi ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä koronaviruspandemia aiheutti Ranskassa useita ottelukatkoja, minkä lisäksi van Andringa kärsi myös hankalasta polvimmasta.

– Viime kausi oli pitkä ja todella raskas. Kroppa alkoi hajota käsiin jo heti alkukaudesta, ja loppu olikin sitten henkistä taistelua. Polvi leikattiin kesän alussa, ja kesä on mennyt sitä kuntouttaessa ja treenatessa. On ihan älyttömän hienoa palata kotiin Helsinkiin. Jengistä löytyy vanhoja tuttuja, joten se tekee Seagullsiin paluusta vielä hienompaa! van Andringa kommentoi.

231 ottelua Korisliigassa pelanneella van Andringalla on sekä Suomen että Ranskan kansalaisuudet. Viimeisimpänä joukkueenaan ennen Ranskaan siirtymistä hän edusti kaarinalaista Ura Basketia. Miehen meriittilistalta löytyy jopa Kataja Basketissa voitettu Suomen mestaruus kaudelta 2014–15, ja samana vuonna hän nappasi myös Korisliigan Vuoden tulokas -palkinnon.

– Marius on ollut ryhmämme mukana jo pari kuukautta. Hän kuntouttaa itseään, aamuisin muualla ja iltaisin meidän kanssamme. Vielä kuntoutus ei ole valmis, mutta suunta on hyvä. Halusimme Mariuksen mukaan ryhmäämme varsinkin tulevaisuutta ajatellen. Hän on laadukas kakkospaikan pelaaja, joka tuo jo nyt treeneihin hyvää positiivista energiaa, vaikka ei vielä kontaktissa ole päässyt pelaamaan, kertoo päävalmentaja Jussi Laakso.

Sopimuksen myötä yhdysvaltalaisen Devin Thomasin tryout päättyy, ja hän poistuu kokoonpanosta.

Asiat

 
18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

18.4.2024 10:59 Korisliiga

Valtteri Mervola Saksasta Pyrintöön

Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt riveihinsä kahden vuoden sopimuksella 22-vuotiaan Valtteri Mervolan. Päättyneellä kaudella Mervola edusti Saksan ProB sarjassa Ehingeniä.

17.4.2024 12:29 Korisliiga

Kion Williams jatkaa Pyrinnössä

Pyrinnön oma kasvatti Kion Williams tullaan näkemään Tampereen Pyrinnön paidassa myös ensi kaudella, sillä Pyrintö on solminut miehen kanssa 1+1-mallisen sopimuksen.

17.4.2024 10:29 Erotuomarit

Korisliigan välierien erotuomarit valittu

Torstaina jatkuvissa miesten Korisliigan välierissä oikeutta jaetaan yhdeksän erotuomarin tiimillä.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

15.4.2024 12:50 Korisliiga

Korisliigan välierien otteluohjelma vahvistettu

Korisliigan välierät käynnistyvät torstaina 18. huhtikuuta Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välisellä ottelusarjalla. BC Nokia ja Kataja Basket aloittava päivää myöhemmin.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

Näytä lisää vastaavia