Mestaruushaastattelussa Roosa Lehtoranta: ’’ Sillä on iso merkitys, että ensimmäinen mestaruus tulee siellä, mistä kaikki on lähtöisin’’

29.4.2021 12:14 Kotkan Peli-Karhut juhli sunnuntaina Suomen mestaruutta. Joukkueen riveissä ensimmäisestä mestaruudestaan pääsi nauttimaan seuran oma kasvatti Roosa Lehtoranta.

Roosa Lehtoranta pääsi nostamaan mestaruuspokaalia. Kuva: Mikko Mäkelä/Naisten Korisliiga

Joukkue on päässyt nauttimaan mestaruudesta nyt muutaman päivän ajan. Myös ajatus siitä, mitä on tullut saavutettua on pikkuhiljaa alkanut realisoitumaan.

- Nyt on jo alkanut tajuamaan, mitä tuli tehtyä. Tällä hetkellä on hieman tyhjä olo, kun ei näe samoja naamoja päivittäin. Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus siitä, että sain olla osa tätä hienoa joukkuetta ja pääsin pelaamaan loukkaantumisen jälkeen vielä välierät ja finaalit, Lehtoranta kertaa.

Kotkalaislähtöiselle pelaajalle ensimmäisen mestaruuden voittaminen juuri kasvattajaseurassa on iso asia.

- Sillä on iso merkitys, että ensimmäinen mestaruus tulee siellä, mistä kaikki on lähtöisin. Seurassa on tehty jo monta vuotta todella hyvää työtä naiskoripallon eteen, joten seura ansaitsee tämän.

Roosa Lehtorannalle Suomen mestaruus oli ensimmäinen aikuisten tasolla. Isä ja sisarukset ovat kuitenkin voittaneet jo useampia mestaruuksia. Perheen sisältäkin on ehtinyt tulla kommenttia.

- Olen päässyt näkemään läheltä, miten mestaruuksia voitetaan. Perhekin toivotti minut mukaan mestarien joukkoon, hän sanoo.

Peli-Karhuille kausi oli täysosuma. Joukkue voitti helmikuussa Suomen cupin ja päätti kauden mestaruusjuhliin. Tappiota kertyi vain kaksi. Kausi ei kuitenkaan ollut helppo, sillä joukkue kärsi paljon loukkaantumisista.

- Pystyimme loukkaantumisista huolimatta pitämään pelin taso hyvänä loistavan materiaalin ansiosta. Olisi ollut hienoa nähdä mihin joukkue olisi yltänyt ilman loukkaantumisia. Saavutettiin kuitenkin kaikki tavoitteet, joten kausi oli kaiken kaikkiaan onnistunut, Lehtoranta sanoo.

PeKa:n riveissä pelasi tällä kaudella paljon suomalaiselle koripalloyleisölle tuttuja pelaajia.  24-vuotiaan pelaajan mukaan joukkueen vahvuudet olivat selvät.

- Meidän joukkueessa yhdistyivät taito, koko ja kokemus. Erityisesti kokemus oli isossa roolissa. Pysyttiin rauhallisina ja keskityttiin omaan tekemiseen vaikka kauteen mahtui myös heikkoja hetkiä, hän pohtii.

Mestaruuden juhlinta jatkuu vielä Kotkassa.

- Juhlinta on sujunut mallikkaasti ja eiköhän tätä vielä hetki juhlita, Lehtoranta päättää.

Henkilöt

 
19.4.2024 21:16 Naisten Korisliiga

Kouvottaret päätti kauden pronssijuhliin

Naisten Korisliigan tämän kauden ensimmäinen mitalisti on selvillä. Kouvottaret kaatoi Forssassa pelatussa pronssiottelussa FoA:n 97-85.

17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

Näytä lisää vastaavia