Michael Pounds KTP-Basketin päävalmentajaksi

13.2.2024 09:00 Pounds nousee tehtävään joukkueen valmennusjohdosta ja korvaa tehtävässä sunnuntaina eronneen Roope Mäkelän. Joukkue esiintyy ensimmäistä kertaa Poundsin alaisuudessa keskiviikkona paikallisottelussa Kouvoja vastaan vieraskentällä.

Kuva: Ville Vuorinen

KTP-Basket on alemmassa jatkosarjassa neljäntenä yhden voiton päässä pudotuspelipaikasta. Edellisestä kymmenestä ottelusta joukkue on voittanut yhden.

– Tulimme siihen ratkaisuun, että otetaan valmentajat organisaation sisältä. Joskus olemme kokeilleet sitä, että otetaan keikkalainen tuohon pariksi kuukaudeksi ja tulokset eivät ole olleet erityisen hyviä. Pidetään tällä tavalla tilanne mahdollisimman rauhallisena, KTP-Basketin puheenjohtaja Jyrki Lindström sanoo Kymen Sanomissa.

Ennen KTP-Basketin apuvalmentajan roolia Pounds toimi kaksi vuotta KTP:n junioreiden valmennuspäällikkönä sekä 19-vuotiaiden ja 2009 syntyneiden joukkueiden valmentajana.

– Tulihan tämä vähän nopeammin kuin olin ajatellut, eikä ihan toivotulla kaavalla. Tämä oli enemmän sellaisten ikävien asioiden summa. Mutta silloin pitää mennä, kun mahdollisuutta tarjotaan. Missään nimessä en halunnut jättää tätä joukkuetta ongelmatilanteessa, vaan jäädä auttamaan, Pounds sanoo.

Michael Pounds lopetti ansiokkaan pelaajauransa keväällä 2021. Hän pelasi Korisliigassa 504 runkosarjaottelua KTP:n, Vilppaan ja ToPon riveissä.

Poundsin apuvalmentajana loppukauden ajan toimii Harri Laine.

Henkilöt

Asiat

 
28.5.2025 09:15 Korisliiga

Antti Ahonen siirtyy Kauhajoelle

Korisliigassa seitsemännen perättäisen mitalin kauden 2024–2025 lopussa voittanut Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen Antti Ahosen kanssa.

27.5.2025 17:02 Korisliiga

Vuoden tulokas Samu Adlerilla on kovat tavoitteet mutta myös korkea itseluottamus – ”En ole elämässäni hirveästi stressannut”

Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?

23.5.2025 11:00 Korisliiga

Mikael Aallolle vuoden jatkosopimus Korihaihin

Uudenkaupungin Korihait sai merkittävän palasen ensi kauden joukkueeseen, kun sentteri Mikael Aalto kirjoitti seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Viime kaudella Susijengi-debyyttinsä tehnyt 208-senttinen Aalto aloittaa syksyllä neljännen kautensa haiparvessa.

23.5.2025 10:15 Korisliiga

Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen odottaa uutta sopimusta ja valmistautuu elämänsä ensimmäiseen kesätyöhön – ”Urheilijat nähdään turhan helposti vain urheilijoina”

Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.

21.5.2025 13:22 Korisliiga

Joona Tuomala palaa Kotkaan - "Odotan innolla KTP-paidan pukemista"

KTP-kasvatti Joona Tuomala, 28, on solminut 2+1-mallisen sopimuksen KTP-Basketin kanssa.

17.5.2025 22:30 Korisliiga

Lassi Nikkarinen ja Taru Tuukkanen vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.

16.5.2025 11:24 Korisliiga

Kion Williams jatkaa ensi kaudella Pyrinnössä

Pyrintö on kiinnittänyt ensi kauden Korisliiga-miehistöönsä tutun takapelaajan Kion Williamsin.

13.5.2025 14:02 Korisliiga

BC Nokian jatko Korisliigassa vaakalaudalla

BC Nokian taustayhtiö BC Nokia Näädät Oy kertoi tiistaina, että se ei jatka BC Nokian sopimusyhteisönä. BC Nokia ry tiedottaa myöhemmin seuran jatkosta Korisliigassa.

12.5.2025 12:37 Korisliiga

Aapo Heinonen jatkaa Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen päävalmentajana

Aapo Heinosen luotsaaman Tapiolan Hongan miesten joukkueen kulunut kausi oli lähes nappionnistuminen. Honka luottaa tuttuun hyväksi havaittuun konseptiin ja Heinonen jatkaa joukkueen valmentamista myös kaudella 2025-26.

12.5.2025 11:03 Korisliiga

Korisliiga-mestari Shawn Hopkins koki egokuoleman ja kannustaa nyt muitakin rehellisyyteen: ”Ihmettelin summerin soitua, miksi tunnevyöry ei ikinä tullutkaan, kunnes tajusin…”

Helsinki Seagullsin Shawn Hopkins kävi pohjalla ja kuluneen vuoden aikana syntyi uudelleen. Nyt hän pääsi juhlimaan mestaruutta Kauhajoella, josta kehityksen polku sai alkunsa.

Näytä lisää vastaavia