27.5.2021 08:14 Joensuulainen Kataja Basket on solminut yksivuotisen sopimuksen kolme edellistä Korisliiga-kautta Karhu Basketia edustaneen Mikael Laihosen kanssa.

Mikael Laihonen voitti Suomen mestaruuden Karhu Basketin riveissä keväällä 2019. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga
27-vuotias ja 202-senttinen Laihonen on Raision Palloseuran kasvatti, joka on pelannut Korisliigassa ennen Joensuuhun siirtymistään kolmen kauden verran.
– Samulin poistumisen myötä olimme hetken tilanteessa, jossa meillä ei ollut isossa päässä yhtään kotimaista pelaajaa, päävalmentaja Petri Virtanen kertoo seuran tiedotteessa.
– Keskustelin Mikaelin kanssa ensimmäisen kerran vuodenvaihteen tienoilla ja olemme pitäneet yhteyttä siitä lähtien. Olikin kerrassaan upea juttu, että löysimme yhteisen sävelen ja sopimus syntyi, hän iloitsee.
– Kyseessä on ennen kaikkea erinomainen joukkuepelaaja, joka painaa aina kovalla energialla ja taisteluilmeellä. Hän puolustaa hyvin eikä välttele fyysisiä kontakteja. Kolmen pisteen heittonsa on kehittynyt käyttökelpoiseksi aseeksi mikä antaa mahdollisuuden peluuttaa häntä hyökkäyspäässä myös nelospaikalla.
Laihosen läpimurtokausi Korisliiga-tasolla oli 2019–20, jolloin hän kirjautti keskimäärin 6,1 pistettä ja 2,7 levypalloa. Viime syksynä hän ehti pelata vain kolme virallista ottelua ennen kuin polvivamma päätti kautensa.
– Mikaelin pelissä on ollut näkyvissä selkeä kehityskaari, johon tuli viime kauden alussa valitettava stoppi, Virtanen sanoo ja tarkentaa, että tällä hetkellä Laihonen on kunnossa ja pystyy harjoittelemaan.
Laihonen hakee seurasiirrolla ennen kaikkea uusia haasteita uralleen.
– Viime kausi meni käytännössä polvea kuntouttaessa. Nälkää jäi kovasti varsinkin, kun oli pakko vain seurata sivusta kuinka muita pelaajia tippui kauden edetessä pois kokoonpanosta eikä voinut auttaa joukkuetta, Laihonen avaa.
– Juuri nyt fiilis on odottavainen. Kataja on organisaationa huippuluokkaa ja yksi niistä, johon olen aina kokenut haluavani jossakin vaiheessa kuulua. ”Pete” teki keskusteluissamme selväksi, että ominaisuuksilleni on käyttöä ja myös sillä on iso merkitys.
– Uskon, että monipuolisuuteni tulee auttaamaan joukkuetta, nyky-Kataja-miehistä tätä ennen Tomi Lommin (Kristika Turku) ja Valtteri Pihlajamäen (Karhu Basket) kanssa yhdessä pelannut Laihonen päättää.
Kataja Basketin sopimustilanne 26.5.2021: Niko Mattila, Jamar Wilson, Valtteri Pihlajamäki, Valtteri Mervola, Tomi Lommi, Mikael Laihonen.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.