Mikael Laihonen Kataja Basketin haaviin

27.5.2021 08:14 Joensuulainen Kataja Basket on solminut yksivuotisen sopimuksen kolme edellistä Korisliiga-kautta Karhu Basketia edustaneen Mikael Laihosen kanssa.

Mikael Laihonen voitti Suomen mestaruuden Karhu Basketin riveissä keväällä 2019. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

27-vuotias ja 202-senttinen Laihonen on Raision Palloseuran kasvatti, joka on pelannut Korisliigassa ennen Joensuuhun siirtymistään kolmen kauden verran.

– Samulin poistumisen myötä olimme hetken tilanteessa, jossa meillä ei ollut isossa päässä yhtään kotimaista pelaajaa, päävalmentaja Petri Virtanen kertoo seuran tiedotteessa.

– Keskustelin Mikaelin kanssa ensimmäisen kerran vuodenvaihteen tienoilla ja olemme pitäneet yhteyttä siitä lähtien. Olikin kerrassaan upea juttu, että löysimme yhteisen sävelen ja sopimus syntyi, hän iloitsee.

– Kyseessä on ennen kaikkea erinomainen joukkuepelaaja, joka painaa aina kovalla energialla ja taisteluilmeellä. Hän puolustaa hyvin eikä välttele fyysisiä kontakteja. Kolmen pisteen heittonsa on kehittynyt käyttökelpoiseksi aseeksi mikä antaa mahdollisuuden peluuttaa häntä hyökkäyspäässä myös nelospaikalla.

Laihosen läpimurtokausi Korisliiga-tasolla oli 2019–20, jolloin hän kirjautti keskimäärin 6,1 pistettä ja 2,7 levypalloa. Viime syksynä hän ehti pelata vain kolme virallista ottelua ennen kuin polvivamma päätti kautensa.

– Mikaelin pelissä on ollut näkyvissä selkeä kehityskaari, johon tuli viime kauden alussa valitettava stoppi, Virtanen sanoo ja tarkentaa, että tällä hetkellä Laihonen on kunnossa ja pystyy harjoittelemaan.

Laihonen hakee seurasiirrolla ennen kaikkea uusia haasteita uralleen.

– Viime kausi meni käytännössä polvea kuntouttaessa. Nälkää jäi kovasti varsinkin, kun oli pakko vain seurata sivusta kuinka muita pelaajia tippui kauden edetessä pois kokoonpanosta eikä voinut auttaa joukkuetta, Laihonen avaa.

– Juuri nyt fiilis on odottavainen. Kataja on organisaationa huippuluokkaa ja yksi niistä, johon olen aina kokenut haluavani jossakin vaiheessa kuulua. ”Pete” teki keskusteluissamme selväksi, että ominaisuuksilleni on käyttöä ja myös sillä on iso merkitys.

– Uskon, että monipuolisuuteni tulee auttaamaan joukkuetta, nyky-Kataja-miehistä tätä ennen Tomi Lommin (Kristika Turku) ja Valtteri Pihlajamäen (Karhu Basket) kanssa yhdessä pelannut Laihonen päättää.

Kataja Basketin sopimustilanne 26.5.2021: Niko Mattila, Jamar Wilson, Valtteri Pihlajamäki, Valtteri Mervola, Tomi Lommi, Mikael Laihonen.

Henkilöt

Asiat

 
9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

7.7.2025 11:48 Korisliiga

Laituri Brian Goracke vahvistaa Korihaita

Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.

4.7.2025 11:10 Korisliiga

Leo Eklund tavoittelee uransa seuraavaa askelta Korihaissa

Uudenkaupungin Korihait on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen takamies Leo Eklundin kanssa. 19-vuotias Eklund siirtyy kasvattajaseurastaan Helsingin NMKY:stä ensimmäistä kertaa Korisliiga-ympyröihin.

4.7.2025 09:18 Korisliiga

Lauri Kallio ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 22, nähdään Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen vahvuudessa myös kaudella 2025-26.

3.7.2025 15:54 Korisliiga

Emil Uotila ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Emil Uotila, 25, jatkaa Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueessa kaudella 2025-26.

3.7.2025 09:37 Mestarien liiga

Kauhajoki kohtaa Mestarien liigan avauskierroksella liettualaisvastustajan

Kauhajoki arvottiin kolmanteen karsintaturnaukseen, jossa se kohtaa avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan.

3.7.2025 09:11 Korisliiga

Eemi Luukkonen ja Kauhajoki jatkosopimukseen

Kauhajoki on solminut vuoden jatkosopimuksen Eemi Luukkosen kanssa. Luukkonen on pelannut Kauhajoella kaksi edellistä kautta.

30.6.2025 22:51 Korisliiga

Helsinki Seagullsille uudet omistajat - jatkaa Korisliigassa

Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.

30.6.2025 09:35 Korisliiga

Miikka Marttinen siirtyy Lapualle

Marttisen sopimus on muotoa 1+1. Lapualle Marttinen siirtyy Kobrista KTP-Basketista, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta.

30.6.2025 09:19 Korisliiga

Kouvot ja Tuukka Härsilä kaksivuotiseen sopimukseen

196-senttinen takamies on pelannut aiemmin Korisliigaa Lapuan Kobrien ja Helsinki Seagullsin paidassa sekä I divisioona A:ta Helsinki Basketball Academyn (HBA) ja Helsingin NMKY:n riveissä.

Näytä lisää vastaavia