NVS 2020: Mikko Larkas täydentää seminaariohjelman

4.12.2019 14:39 Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 10. – 11.1.2020. Viimeisenä esiintyjänä mukaan saatiin Susijengistäkin tuttu Mikko Larkas. Seminaarin ohjelma on nyt valmis.

Nuorisovalmennusseminaarin ohjelma täydentyy viimeisellä palasella, kun Susijengi-valmentaja Mikko Larkas on vahvistanut esiintymisensä seminaarin perjantai-illassa. Miesten maajoukkuevalmennuksen lisäksi Larkas on tuttu näky nuorisomaajoukkueissa ja ensi kesänä hän toimii alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen päävalmentajana. Seuratasolla miehen valmennustehtäviin on kuulunut junioreiden, naisten ja miesten valmennusta mm. Tapiolan Hongassa. Viimeiset vuodet hän on valmentanut Helsinki Seagullsia ensin divisioonassa ja sitten Korisliigassa. Tällä hetkellä Mikko työskentelee PuHu Junioreissa urheilutoimenjohtajana.

- Mikko Larkas on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta toimimaan monilla eri tasoilla suomalaisessa koripallossa - junioreista aina Susijengiin saakka. On enemmän kuin hienoa, että saamme hänet jakamaan noita kokemuksiaan meille muille valmentajille. Hänen aiheekseen valikoitui transition-puolustus. Muutaman keskustelun kautta tulimme siihen johtopäätökseen, että tuo aihe ansaitsee huomiota, kertoo Jussi Räikkä Koripalloliitosta.


Nuorisovalmennusseminaari 2020

Nuorisovalmennusseminaari on osa Koripalloliiton tarjoamaa vuosittain järjestettävää valmentajakoulutusta. Seminaarin aiheet käsittelevät pääosin lapsi- ja nuorisourheiluvaiheen koripallovalmennusta.


Aika: pe 10.1. klo 17:00 – la 11.1. Klo 17:30
Paikka: Susi Training Center, Kisakallion Urheiluopisto, Lohja


Hinnasto:

110€ hlö (sisältää koulutuksen, koulutusmateriaalin, lounaan lauantaina) 

125 € hlö (sisältää koulutuksen, koulutusmateriaalin, illallisen ja lounaan)

150 € hlö (sisältää majoituksen 2hh, koulutusmateriaalin, illallisen ja lounaan)

Seminaarin maksu suoritetaan verkkopankissa tai luottokortilla ilmoittautumisen yhteydessä. Mikäli keskeytät maksamisen, kopio laskusta lähetetään ilmoittamaasi sähköpostiin.

Mikäli seura maksaa koulutuksen, kirjoita maksajantietoihin seuran yhteyshenkilön nimi ja seura lomakkeen kohtaan sukunimi / organisaatio.

ILMOITTAUDU NUORISOVALMENNUSSEMINAARIIN

Liätietoja Nuorisovalmennusseminaarista: Jussi Räikkä, jussi.raikka@basket.fi, 040-515 9685

Nuorisovalmennusseminaarin maksun koulutusosion (70 e) voi maksaa koulutusseteleillä. Majoittumismaksuihin ei koulutusseteleitä voi käyttää.


Valmentajaluokitus ja sen päivittäminen

Valmentajien lisenssijärjestelmä on osa Koripalloliiton tasokoulutusjärjestelmää. Koripalloliiton ideologian mukaan II-tason suorittanut valmentaja omaa riittävästi tietoja ja taitoja vastuuvalmentajana toimimiseen. II-tason koulutuskokonaisuuden hyväksytysti suorittaneelle valmentajalle myönnetään tutkinnon lisäksi B-valmentajalisenssi.

Tason III valmentajakoulutukseen (HKVT) haetaan soveltuvuuskokeen kautta. Koulutuksen tavoitteena on antaa valmentajalle valmiuksia toimia päävalmentajan tehtävissä kaikilla sarjatasoilla. HKVT-tutkinnon suorittamisesta valmentajalle myönnetään A-valmentajalisenssi.

Nuorisovalmennusseminaari on yksi Koripalloliiton valmentajaluokitusjärjestelmän päivityskoulutuksista, joita järjestetään vuosittain. 10.-11.1.2020 järjestettävään seminaariin osallistumalla valmentaja voi päivittää oman B- ja A-lisenssinsä voimassaolon seuraavan kolmen (2020/2021, 2021/2022, 2022/2023) pelikauden ajalle. Seminaarin osallistuminen ei korvaa II-tason valmentajakoulutusta.
 
Seminaariin osallistumalla voi myös aiemman käytännön mukaisesti suorittaa I-tasolle kuuluvan 1.4 vapaavalintaiset opinnot -osion kokonaisuudessaan.


Alustava ohjelma

Perjantai 10.1.

16:30 Ilmoittautuminen
17:00 Avaus
17:15 Tuomas Rahkonen: Lajilämmittely osana koripalloharjoitusta
18:45 Tauko
19:00 Mikko Larkas: Transition-puolustuksen harjoittelu juniorijoukkueessa
21:00 Illallinen majoittujille, Rantamakasiini

Lauantai 11.1.

8:00   Aamiainen (majoittujille 9:30 asti)
10:00 Emma Malm: Fyysisen harjoittelun yhdistäminen koripalloharjoituksiin
11:30 Tauko
11:45 Nenad Trunic: Teaching points of individual technique and tactic through the specific 1on1-drills
13:15 Lounas
14:30 Nenad Trunic: Methodology of building offensive concept with group tactic collaboration
16:00 Tauko
16:15 Jukka Toijala: Koripalloilijan henkilökohtainen harjoittelu ja sen rytmittäminen kilpailukauden aikana
17:45 Päätös


Nuorisovalmennusseminaari 2020 videoidaan ja kuvamateriaali toimitetaan osallistujille jälkikäteen. Seminaarin materiaalit jaetaan sähköisesti Koripalloliiton valmentajakoulutuksen oppimisympäristön Susi Campuksen kautta.

 
27.2.2020 11:46 Valmentajat

Lasten valmennuksen erityispiirteet koripallossa–koulutus Kisakalliossa maaliskuussa

Koulutus on suunnattu lasten valmennuksessa mukana oleville, jo koulutus- ja valmennustaustaa omaaville valmentajille, jotka haluavat syventää osaamistaan nimenomaan lasten valmentamisessa. Koulutus järjestetään Kisakalliossa 14. - 15.3.2020. Koulutuksen ensimmäisen päivän ohjelmassa ovat mukana myös Juniorivalmennusverkoston valmentajat. Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 6.3.

30.1.2020 13:00 Valmentajat

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Koulutukseen on vielä varmasti 10 paikkaa jäljellä. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 8.3.

11.10.2019 21:10 Pääjuttu

Jukka Toijala esiintyy Nuorisovalmennusseminaarissa

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 10. – 11.1.2020. Jukka Toijala on vahvistanut esiintymisensä seminaariin.

6.10.2019 13:32 Valmentajat

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy lokakuussa - ilmoittautuminen päättyy 8.10.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen lokakuussa alkavalle kurssille päättyy 8.10.

28.9.2019 13:49 Pääjuttu

Nenad Trunic Nuorisovalmennusseminaariin - ilmoittautuminen avattu

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 10. – 11.1.2020. Myös ensimmäinen esiintyjä on varmistunut, kun Suomen Koripalloliiton ja FIBA:n yhteistyönä paikalle saadaan serbialainen Nenad Trunic. Samalla seminaarin ilmoittautuminen on avattu.

27.2.2019 18:45 Koripalloliitto tiedottaa

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa - ilmoittautuminen päättyy 4.3.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 4.3.

7.12.2018 13:06 Koulutus

NVS 2019: Seminaarin ohjelma on valmis

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Seminaarin ohjelma on nyt valmis, kun alle 16-vuotiaiden tyttöjen valmennusjohtoa esiintyy lauantain päätteeksi.

16.10.2018 18:51 Valmentajat

HKVT 2019 -kurssille haku käynnistyy tammikuussa

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.

11.10.2018 14:44 Valmentajat

Lasten valmennuksen erityispiirteet koripallossa-koulutus marraskuussa Kisakalliossa

Koulutus on suunnattu lasten valmennuksessa mukana oleville, jo koulutus- ja valmennustaustaa omaaville valmentajille, jotka haluavat syventää osaamistaan nimenomaan lasten valmentamisessa. Koulutus järjestetään Kisakalliossa 10. - 11.11.2018. Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 5.11.

5.9.2018 11:50 Valmentajat

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.

Näytä lisää vastaavia