Paikallisikoni luotsaa KTP-Basketin uuteen nousuun – valmentaja Roope Mäkelä on tyytyväinen joukkueensa pelikuntoon

28.9.2021 17:40 Kotkassa sekä pelaajana että valmentajana meriittejä kerännyt Roope Mäkelä on ottanut komentoonsa KTP-Basketin, jonka viime kausi päättyi niukkaan putoamiseen ennen playoffeja.

Roope Mäkelä edusti KTP:tä 2000-luvun molemmin puolin kaikkiaan kahdeksan kauden ajan. Kuva: Ville Vuorinen

Kotkalaisen KTP-Basketin kausi 2020–21 päättyi kismittävään tilanteeseen. Joukkue jäi yhdeksännelle sijalle voittotilastoin 10–12 ja näin ollen putosi niukasti pudotuspelien ulkopuolelle.

Kausi oli myrskyisä erityisesti yllättävien valmentajavaihdosten vuoksi. Pysyvämpää korvaajaa ei tarvinnut Tomi Kamiselle kuitenkaan onneksi hakea kaukaa. Oikea vaihtoehto kaudelle 2021–22 löytyi niinkin läheltä kuin oman kaupungin Naisten Korisliiga -joukkueesta, Kotkan Peli-Karhuista.

Nyt Roope Mäkelä pääsee vihdoin aloittamaan uudet työnsä miesten Korisliigan puolella.

– Viisi vuottani PeKassa olivat huikeaa aikaa kaikin puolin. Ei minulla olisi ollut mitään vastaan sitäkään ajatusta, että olisin jäänyt sinne yhä, mutta on toki hyvää vaihtelua kohdata uusia haasteita. Kun KTP kysyi minua valmentajakseen, niin ei kyllä kauaa tarvinnut miettiä vastausta.

Mäkelä on entinen paikallinen pelaajaikoni, ja hänen saavutuksensa PeKan valmentajana tunnetaan ympäri Suomen. Siellä hän on kerännyt palkintokaappiinsa Suomen mestaruudet vuosilta 2018 ja 2019 sekä Suomen cupin voiton vuodelta 2020.

KTP:n kaikki 12 pelipaikkaa on saatu täytettyä jo syyskuun alkupuolella, mutta roolien tasapaino on vielä täysi mysteeri, koska kaikki yhteinen kokemus on vasta harjoitustilanteista. Tämän vuoksi Mäkelä ei halua lähteä analysoimaan, vieläkö johonkin osaan kenttää tarvittaisiin uutta vertaa.

– Jonkin verran vaihtuvuutta on ollut kokoonpanossa. Olemme tällä hetkellä vielä nippu yksilöitä, joista täytyy alkaa tehdä yhtenäistä joukkuetta, hän kertoo.

Mäkelä kuitenkin kehuu, että joukkueen kotimainen runko on treenannut hyvin jo pitkän aikaa, ja alku näyttää sen johdosta lupaavalta. Myös amerikkalaisvahvistukset ovat pääosin kokeneita pelaajia, joten tosipaikan alettua yhteen hitsautumisessa tuskin kestää kauaa.

Joukkuetta pitkän aikaa kentältä käsin johtanut Michael Pounds lopetti viime kaudella uransa, joten kapteenin viitta on siirtynyt eteenpäin. Sen on ottanut nyt harteilleen Topias Kuukkanen, jolla on pelivuosia KTP:ssä takanaan jo kaksi ja Korisliigassa yhteensä viisi.

Mäkelä kertoo, että kaikki henkinen johtaminen ei kuitenkaan riipu kapteenista yksin.

– Kuukkasen lisäksi johtohahmoihin tulee lukeutumaan varmasti Remu Raitanen, jolla on takana hyvä maajoukkuekesä ja todennäköisesti tulevaisuus Susijengissä myöhemminkin. Hän on monipuolinen ja pitkä pelaaja, joka on päässyt kesän aikana hyvään kuntoon.

Päävalmentaja mainitsee myös KTP:n monivuotisen runkopelaajan Joonas Lehtorannan sekä amerikkalaisvahvistuksista pelinjohtaja Richard Williamsin, joka on tehnyt valmentajaan vaikutuksen jo pelkkien harjoitusnäyttöjen perusteella.

– Meillä on urheilullinen joukkue, jossa isotkin pelaajat ovat nopeita. Tämä on ehkä vähän klisee, mutta olemme rakentaneet kokoonpanon niin, että jokainen 12 pelaajasta pystyy juoksemaan kenttää ja olemaan aggressiivinen. Pallon pitää liikkua enemmän syöttämällä kuin pomputtamalla, ja siitä on nähty jo hyviä viitteitä. Nyt nähdään, saammeko siirrettyä sen varsinaisiin otteluihinkin, Mäkelä toteaa.

KTP-Basket 21-22 pähkinänkuoressa

Korisliiga käynnistyy perjantaina 1.10., kun avausottelussa Korihait kohtaa Kauhajoen. Lauantaina on ohjelmassa viiden ottelun kierros. Kaikki Korisliigan ottelut ovat katsottavissa maksullisen Ruutu+-palvelun kautta. 

 
9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

7.7.2025 11:48 Korisliiga

Laituri Brian Goracke vahvistaa Korihaita

Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.

30.6.2025 22:51 Korisliiga

Helsinki Seagullsille uudet omistajat - jatkaa Korisliigassa

Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.

19.6.2025 12:00 Erotuomarit

Palkittu Ville Selkee lopettaa erotuomariuransa – ”Rakkaus koripalloa kohtaan ei katoa koskaan”

Viidesti Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Ville Selkee, 33, keskittyy jatkossa perhe-elämään ja työuraansa. Päätös lopettamisesta on kypsynyt nokialaislähtöisen Selkeen takaraivossa muutaman viime kauden ajan.

18.6.2025 12:41 Mestarien liiga

Kauhajoki mukaan Mestarien liigan karsintoihin

Mestarien liigan karsinnat pelataan jälleen turnausmuotoisesti 23.-28.9. Karsintojen pelipaikka selviää heinäkuun alussa, kun BCL:n runkosarjan lohkot ja karsintakaaviot arvotaan Sveitsin Lausannessa.

14.6.2025 10:32 Susijengi

Hannes Pöllä vahvistaa KTP-Basketin korinalustaa

Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.

5.6.2025 21:00 Koripalloliitto

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2025–2026 myönnetty: koriksen pääsarjoissa pelaa tulevalla kaudella yhteensä 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.

5.6.2025 09:58 Korisliiga

Fiifi Aidoo liittyy Kauhajoen riveihin

Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.

27.5.2025 17:02 Korisliiga

Vuoden tulokas Samu Adlerilla on kovat tavoitteet mutta myös korkea itseluottamus – ”En ole elämässäni hirveästi stressannut”

Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?

23.5.2025 10:15 Korisliiga

Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen odottaa uutta sopimusta ja valmistautuu elämänsä ensimmäiseen kesätyöhön – ”Urheilijat nähdään turhan helposti vain urheilijoina”

Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.

Näytä lisää vastaavia