Petteri Koponen: ”Odotan vesi kielellä MM-karsintoja ja EM-kisoja”

5.8.2021 10:48 Susijengin 2010-luvun keulakuva Petteri Koponen on esiintynyt viime vuosina maajoukkuepaidassa vain harvakseltaan Euroliigan ja Euroopan MM- ja EM-karsinta-aikataulujen päällekkäisyyksien johdosta. Marraskuussa alkavissa MM-karsinnoissa asia on kuitenkin toisin ja ”Kenraali Koposella” tulee olemaan merkittävä rooli.

Petteri Koponen kuuluu pääosanesittäjiin vuosien 2021-22 MM-karsinnoissa. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Vuosien 2017–19 MM-karsinnoissa sekä helmikuun 2020 EM-karsintaikkunassa Koponen kirjautti Susijengin paidassa vain yksittäisiä otteluita, sillä seurajoukkuevelvollisuudet ensiksi FC Barcelonan ja sittemmin Bayern Münchenin kanssa vievät MaSu-Basketin kasvatin ajan.

Vaikka Koposella ei vielä olekaan sopimusta tulevasta pelikaudesta, hän osaa kertoa sen verran, että Euroliiga ei tule olemaan hänen maajoukkuevelvollisuuksiensa esteenä marras- ja helmikuussa.

- Sen voin jo varmuudella kertoa, että Euroliigaa en ensi kaudella pelaa. Nyt näyttää kaikin puolin todennäköiseltä, että pystyn pelaamaan tulevissa karsinnoissa ja auttamaan Susijengiä omalla panoksellani, Petteri iloitsee.

Jos yksityiskohtiin mennään, pelasi Koponen Euroliiga-työnantajiensa niin salliessa vuosien 2017–19 kahdestatoista MM-karsintaottelusta viisi. Useimmiten Koponen liittyi Susijengin matkaan maaotteluikkunoiden aikana vain päiväksi tai kahdeksi Euroliigan ottelukierroksen päätyttyä.

- Pelaajan näkökulmasta oli vaikeaa, kun ei tiennyt etukäteen, mihin peleihin pääsee. Samalla on tullut sellaisia reissuja kuin kaksi vuotta sitten helmikuussa, kun matkustin vuorokauden Madridista Venäjän Permiin ja hyppäsin melkeinpä kylmiltään kentälle ratkaisevaan MM-karsintamatsiin, hän naurahtaa.

- Toivottavasti Euroliigan ja FIBA:n väliseen kiistaan tulisi jokin ratkaisu. Erityisesti pienemmillä mailla yksittäisten pelaajien poissaololla on valtava merkitys. Ilman Luka Doncicia Slovenia jäi MM-kisojen ulkopuolelle, mutta Doncicin kanssa Slovenia pelaa olympiamitaleista.

Nälkä kasvaa odottaessa

Koponen arvioi, että epäsäännöllisempi maaotteluvuoroväli on jopa kasvattanut hänen nälkäänsä.

Edellisen kerran hän vietti täyden kesän Susijengin kanssa EM-kisakesänä 2017, jolloin hän toipui mystisestä olkapäävammasta kreivin aikaan Helsingin EM-alkulohkohurmokseen. Joka vuosi siitäkin asti Koponen on Susijengin kanssa harjoitellut, mutta osallistuminen maaotteluihin on ollut sattuneesta syystä satunnaisempaa.

- Maajoukkue on ollut mulle aina tosi tärkeä ympäristö. Nyt tuntuu jo siltä, että Helsingin kisoista on kulunut ihan älyttömän pitkä aika. Omalta osaltani odotan vesi kielellä MM-karsintoja ja syksyn ’22 EM-kisoja.

Vaikka Koponen ei viime kaudella Euroliigaa pelannutkaan, hän osoitti arvonsa niin maajoukkueessa kuin seurajoukkueessakin kevään aikana. Italian Serie A:n Reggio Emiliassa Koponen karisti alkukipsinsä kevään edetessä ja nakutteli 8,3 pistettä ottelua kohden säkittämällä kolmosensa 41,5% tarkkuudella.

Susijengissä Koponen näytti helmikuussa arvonsa ensimmäisessä maaottelussaan kahteen vuoteen: EM-kisapaikan ratkaisseessa Sveitsi-ottelussa Koponen upotti jengin korkeimmat pisteet (21) sekä viimeisen minuutin ratkaisevat vapaaheitot (6/6).

- Ikää on tullut ja kropassa näkyy kulumisen merkkejä, mutta uskon, että pystyn vielä omilla jutuillani auttamaan jengiä, Petsku naurahtaa.

- Nuorena poikana toin ensiksi energiaa peliin ja sitten tuli se muutaman vuoden kestänyt vaihe, missä heitot ja ratkaisut pelattiin aika järjestäen mulle. Nyt olen ehkä siinä kolmannella askelmalla, jossa tuon peliin rauhallisuutta ja harkintaa. Eiköhän takamiehen evoluutio mene niin.

Vuodet toivat harmaan turkin

Koposen kanssa keskustellessa kysymys iästä nousee väkisinkin keskiöön. Vuosikausien ajan hän oli yksinoikeudella Susijengin kuopus ja ”ikuinen junnu”, jota ahavoituneet 1970-luvulla syntyneet jermut taputtelivat päähän.

Tänä päivänä Koponen on 33-vuotiaana niin iän kuin maaottelukokemuksenkin perusteella jengin harmaaturkkisia veteraaneja, joita joukkueen parikymppiset katsovat kunnioituksella ylöspäin.

- Ei siihen totu koskaan! Niin pitkään mä kantelin palloja ja pelikasseja yksinoikeudella ja nyt pitäisi tottua siiten, että mä oon se vanha jätkä, Petteri nauraa.

- Kai se perusasetelma on kuitenkin sama, eli yritän auttaa jengiä parhaan kykyni mukaan. Jos ”pappan” pitää vähän antaa ohjeita ja pitää huolta pallosta, niin sitten ”pappa” tekee niin kuin käsketään.

Koposen motivaatiosta ei kenenkään tarvitse olla huolissaan. Vaikka kilometrejä on viisien arvokisojen veteraanilla mittarissa vaikka muille jakaa, mieli vetää vahvasti kentille.

- MM-karsinnat on totta kai iso juttu koko Suomi-korikselle, siinä pelataan taas mahdollisuudesta palata MM-kisanäyttämölle. Ja kyllä nuo seuraavat EM-kisat on taas sellainen etappi, joka palaa mieleen ihan yhtenään.

Henkilöt

 
28.11.2025 10:10 Susijengi

Unkarin konkari Ilari Seppälä illan vastustajasta: ”Taitavia takamiehiä ja fyysisiä roolipelaajia”

Tänään perjantaina MM-karsintaurakkansa aloittavasta Susijengistä ylivoimaisesti eniten kokemusta illan vastustajasta on toista kauttaan Unkarin pääsarjaa pelaavalla Ilari Seppälällä. Unkarissa kovia teholukemia taiteileva Seppälä kertoo vakuuttuneensa paikallisten pelaajien taitotasosta ja pelikovuudesta.

26.11.2025 11:36 Susijengi

Elias Valtonen EM-kisamenestyksen jälkeen: ”Katseet on käännetty eteenpäin”

Elias Valtonen, 26, paistatteli kirkkaimmissa parrasvaloissa syyskuun EM-pudotuspeleissä täysonnistumisillaan Serbiaa ja Georgiaa vastaan. Ikimuistoisen EM-kisakesän jälkeen Susijengi valmistautuu pitkään MM-karsintarupeamaan ja Valtonen muistuttaa, että viime vuosien kehitysaskelista huolimatta töitä on tehtävä hartiavoimin arvokisaputken jatkamiseksi.

25.11.2025 11:11 Susijengi

Kapteeni Sasu Salin: ”Vieläkin huomaa pärjäävänsä nuorempien kyydissä”

Vielä viidentoista maajoukkuevuoden jälkeenkin susikapteeni Sasu Salin, 34, syttyy saadessaan pukea Suomi-paidan ylleen. Pronssiotteluun päättyneiden EM-kotikisojen jälkeen Susijengin ikäpresidentin seuraava tehtävä on luotsata nuori ja nälkäinen laumansa kohti Qatarin kesän 2027 MM-kisakenttiä.

24.11.2025 14:16 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen vei Euroliigan suomalaiskohtaamisen – ”Eipä saanut tehtyä pisteitä”

Perjantaina Beogradska Arenan pätsissä tarjottiin suomalaisittain harvinaista herkkua, kun kentällä nähtiin samanaikaisesti kaksi Susijengin pelaajaa Miikka Muurisen Partizanin isännöidessä Mikael Jantusen Fenerbahcea. Jantunen pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.

17.11.2025 23:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni palasi tuttuun maahan – ”Ranska on sopinut minulle hyvin”

Edon Maxhuni palasi vaiherikkaan viime kauden jälkeen täksi kaudeksi takaisin Ranskaan tehdessään sopimuksen Gravelines-Dunkerquen kanssa. Maxhuni on ollut alkukaudesta joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.

11.11.2025 10:22 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen teki seurapäätöksensä EM-kisojen jälkeen – ”Luotin, että työpaikka löytyy kyllä”

Alexander Madsen teki päätöksen uudesta seurastaan EM-kisojen jälkeen suostuttuaan kreikkalaisseura Karditsan sopimustarjoukseen. Madsen on kauden edetessä ottanut isompaa roolia joukkueessa ja lähtee hyvässä vireessä tuleviin MM-karsintoihin.

27.10.2025 15:57 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uudessa tilanteessa Espanjassa – ”Meri-ilma ei tuoksu”

Kymmenen Espanjan ACB-kauden jälkeen Sasu Salin pelaa ensimmäistä kauttaan kakkostason Estudiantesissa. Uuden sarjatason lisäksi Salin on saanut totuttautua suurkaupungin sykkeeseen.

15.10.2025 10:13 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälä nauttii suurta vastuuta Unkarissa – ”Ei tunnu väsy”

Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.

29.9.2025 11:33 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki riemuitsi Mestarien liigan lohkopaikasta – ”Hulluin peli missä olen ollut osallisena”

Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.

14.9.2025 10:12 Susijengi

Sasu Salin pronssiottelun aamuna: ”Mennään kentälle ottamaan kaikki irti!”

Susijengin kapteeni Sasu Salin osaa kertoa viidentoista maajoukkuevuoden ja 161 miesten maaottelun kokemuksella, että tänään sunnuntaina Riian Areenalla pelataan ennenkokemattomista asioista. Salin, 34, uskoo, että Riikaan saapuneiden faniensa tuella Susijengillä on mahdollisuus päättää EM-kisat historialliseen suoritukseen.

Näytä lisää vastaavia