Riku Laine ja Vilpas kevääseen 2024 ulottuvaan jatkosopimukseen

26.5.2021 15:22 Tuore Suomen mestari Salon Vilpas solmi kolmivuotisen jatkosopimuksen 24-vuotiaan Riku Laineen kanssa.

Riku Laine jatkaa Vilppaan paidassa. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Tuleva kausi on Kaarinan Uran kasvatille jo kuuden Vilppaan kanssa. Kaikkiaan Laine on viiden kauden ajan Vilppaassa 158 Korisliiga-ottelua 3,5 pisteen ja 2,1 levypallon keskiarvolla. Päättynyt kausi oli tilastojen valossa Laineen paras, kun hän kirjautti keskiarvokseen 5,2 pistettä ja 2,4 levypalloa.

- Riku on noussut kovalla työnteolla salolaisen koripallokatsojan lemmikiksi. Olen todella tyytyväinen jatkosopimukseen ja siihen, että tätä työtä saadaan nyt jatkaa kahden seuraavan kauden ajan. Pääsemme näin kehittämään Riksan taitoja seuraavalle askelmalle. Riku on pelaaja, jonka valmentaja voi laittaa melkein rooliin kuin rooliin ja hänen peräänantamaton asenne on jotain sellaista, josta moni saisi ottaa oppia. Tällä hän on ansainnut eräänlaisen "oman" pojan leiman Vilppaassa, toteaa päävalmentaja Sami Toiviainen seuran tiedotteessa.

Lisäksi seura ja 17-vuotias Tuukka Juntusen lisäsivät sopimukseen yhden lisävuoden. Juntunen on ollut Vilppaan edustuksen mukana kahden kauden ajan, mutta pelivastuuta on kertynyt lähinnä junioripeleistä ja liigaotteluita on koossa vain kymmenen. Kehityskykyisellä Juntusella on kasassa 12 nuorten maaottelua Suomen U16-joukkueessa ja hän tulee pelaamaan ensi kaudella myös Peu Basketissa I divisioonaa. Sorvattu jatkosopimus pitää Juntusen Vilppaassa kevääseen 2023.

Vilppaan voimassa olevat pelaajasopimukset: Mikko Koivisto, Juho Nenonen, Perttu Blomgren, Onni Mäkynen, Tuukka Juntunen, Niilo Kärkkäinen ja Riku Laine.

Asiat

 
11.6.2021 12:00 Korisliiga

Tomas Pihlajamäki jatkaa Pyrinnössä kevääseen 2023

Pyrintö on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen hienon debyyttikauden pelanneen Tomas Pihlajamäen kanssa.

9.6.2021 14:50 Korisliiga

Osku Heinoselle kahden vuoden jatkosopimus Pyrintöön

Tampereen Pyrintö on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen Osku Heinosen kanssa. Kokenut ja tarkkakätinen Heinonen aloittaa jo 12. kautensa Pyrinnön Korisliiga-joukkueessa.

9.6.2021 14:43 Korisliiga

Marcus LoVett Vilppaan takakentälle

Hallitseva Suomen mestari Salon Vilpas on solminut 183-senttisen yhdysvaltalaisen Marcus LoVettin kanssa. Vasenkätinen LoVett voitti viime kaudella Portugalin liigan korikuninkuuden.

8.6.2021 09:29 Korisliiga

Joona Airenne Bisonsin riveihin

Korisliiga-paluuseen valmistautuva LoKoKo Bisons on solminut 1+1-mallisen sopimuksen viime kaudella Ura Basketissa pelanneen Joona Airenteen kanssa.

7.6.2021 11:26 Korisliiga

Pyrinnölle merkittävä jatkosopimus, David Gonzalvez jatkaa Tampereella kevääseen 2023

Tampereen Pyrintö on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen kapteeninsa David Gonzalvezin, 33, kanssa. Tuleva kausi on amerikkalaisen kuudes Korisliigassa.

7.6.2021 08:56 Korisliiga

Brian Fobbs Vilppaan ensimmäinen vahvistuskiinnitys

Suomen mestaruuden voittanut Salon Vilpas on kiinnittänyt 196-senttinen Brian Fobbsin ensi kauden joukkueeseensa. Vasenkätinen Fobbs pelasi kaksi viimeistä kauttaan Towsonin yliopistossa.

7.6.2021 08:14 Korisliiga

Eero Lehtonen ja Pyrintö jatkosopimukseen

Korihaiden kasvatti Eero Lehtonen jatkaa Tampereen Pyrinnössä, kun 23-vuotias pelaaja solmi vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

4.6.2021 10:30 Korisliiga

Santeri Makkonen on Seagullsin miehistöön

PuHu Junioreiden kasvatti on edustanut kaksi edellistä kautta miesten I divisioona A:ssa pelaavaa ToPoa. Makkonen pelaa ensi kaudella Seagullsin lisäksi Helsingin NMKY:ssä.

3.6.2021 13:00 Korisliiga

Valtteri Leppänen jatkaa Pyrinnössä

Pyrintö on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Valtteri Leppäsen, 23, kanssa.

3.6.2021 10:30 Korisliiga

Sarjalisenssien hakuaika päättyi – Korisliigan sarjalisenssiä haki 12 joukkuetta

Korisliigassa viime kaudella pelannut kaarinalainen Ura Basket ilmoitti Koripalloliitolle ettei se hae Korisliigan sarjalisenssiä kilpailuvuodelle 2021–22. Muissa huippu- ja kilpakoripallosarjoissa kaikki urheilullisesti sarjaan oikeutetut joukkueet hakivat sarjalisenssejä.

3.6.2021 10:00 Susijengi

Matti Nuutinen nostaa tossut naulaan

Kolmet arvokisat, kahdet EM-karsinnat ja yhdet MM-karsinnat Susijengin sinivalkopaidassa pelannut likaisen työn tekijä ja kaksinkertainen Suomen mestari, kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Matti Nuutinen, 31, lopettaa koripallouransa.

2.6.2021 15:00 Mestarien liiga

Suomen mestari Vilpas lähtee Mestarien liigan karsintoihin

Keväällä ensimmäisen koripalloilun Suomen mestaruutensa voittanut Salon Vilpas on päättänyt osallistua syyskuussa Mestarien liigan karsintoihin. Mestarien liigan karsinnat pelataan 13.–17. syyskuuta. Arvonta suoritetaan heinäkuussa ja otteluohjelma varmistetaan heinäkuun viimeinen päivä.

2.6.2021 13:00 Suomen Cup

Koripallon Suomen Cup Ylelle pitkällä sopimuksella

Suomen Koripalloliitto ja Yle solmivat kolmivuotisen sopimuksen miesten ja naisten Suomen Cupin finaaliviikonloppujen tv-oikeuksista.

2.6.2021 12:26 Korisliiga

Korihait kiinnitti kaksi omaa kasvattiaan

Uudenkaupungin Korihait on solminut 1+1-malliset pelaajasopimukset Akseli Arvosen ja Mio Hyvösen kanssa.

2.6.2021 12:15 Korisliiga

Aleksanteri Ahola ja Lahti Basketball jatkosopimukseen

Lahti Basketball on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Aleksanteri Aholan, 26, kanssa. Ahola aloittaa jo seitsemännen kauden Lahti Basketballin riveissä.

2.6.2021 08:34 Korisliiga

Korisliigassa ja Susijengissä debytoinut Remu Raitanen siirtyy KTP:hen

KTP-Basket ja Susijengin nuorempaan osastoon kuuluva Remu Raitanen solmivat 1+1-mallisen sopimuksen. 206-senttinen Raitanen esiintyi viime kesänä ensimmäistä kertaa Susijengin paidassa.

1.6.2021 15:44 Korisliiga

Thomas Vehmanen Bisonsin takakentälle

Korisliiga-paluuseen valmistautuva Bisons on solminut 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen Thomas Vehmasen kanssa.

31.5.2021 21:42 Korisliiga

Joona Tuomala kaksivuotisella sopimuksella Katajaan

Joensuulainen Kataja Basket on solminut sopimuksen viime kaudella Ura Basketissa pelanneen Joona Tuomalan, 24, kanssa.

31.5.2021 08:40 Korisliiga

Richard Williams KTP-Basketin takakentälle

Toissa kaudella Seagullsia edustanut Richard Williams, 33, solmi vuoden mittaisen sopimuksen kotkalaisseuran kanssa.

30.5.2021 14:12 Korisliiga

Aatu Kivimäki Tigers Tübingenin vahvuuteen

Kevään 2021 Suomen mestaruuden salolaiselle Vilpas Vikingsille ratkaisseiden pelaajien eliittiin ryminällä kohonnut karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 23, siirtyy ensi kaudeksi Saksan kakkostasolle Pro A:han. Kivimäen uusi työnantaja on suomalaisen valmentajakaksikon Daniel Jansson-Hussain Dassouki luotsaama Tigers Tübingen.

Näytä lisää vastaavia