Roope Mäkelä jatkaa KTP:n päävalmentajana

13.1.2023 19:35 Seuralegenda Roope Mäkelä on allekirjoittanut sopimuksen jatkaakseen KTP:n päävalmentajan tehtävissä.

Ennen siirtymistään KTP:n valmentajaksi Roope Mäkelä valmensi Naisten Korisliigassa saman kaupungin Peli-Karhuja. Kuva: Ville Vuorinen / Naisten Korisliiga

KTP-Basketin tiedote kertoo, että seura ja päävalmentaja Roope Mäkelä ovat solmineet keskenään 1+1-vuotisen jatkosopimuksen. Mäkelä on valmentanut joukkuetta keväästä 2021 alkaen.

– Allekirjoitin jatkosopimuksen hyvillä fiiliksillä. Arvostan sitä, että seura oli kiinnostunut sopimuksen teosta jo tässä vaiheessa kuluvaa kautta, sillä tämän kauden juttujen lisäksi tässä rinnalla rakennetaan jo ensi kautta, Mäkelä kertoo samassa tiedotteessa.

KTP:n Korisliiga-joukkueella on kaksi ottelua runkosarjaa jäljellä kuluvan kauden osalta, ja seuralla on pisteiden valossa yhä mahdollisuus saada paikka ylemmässä jatkosarjassa. Tilanne ei kuitenkaan ole helppo, sillä KTP on voittanut edellisestä kuudesta ottelustaan vain yhden.

– Onhan se vähän ristiriitaista, että tässä vaiheessa sopimukseen päästään. Nyt ei ole analysointien paikka, vaan suurin työ keskittyy harjoittelemiseen ja pelaamiseen. Pyrimme laittamaan oman pelimme jälleen kuntoon. Usko kurssimme kääntämiseen on kova, Mäkelä toteaa.

Henkilöt

Asiat

 
7.5.2024 15:23 Korisliiga

Korisliigan finaalien 2023-2024 erotuomarit valittu

Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

Näytä lisää vastaavia