12.11.2021 20:26 Tahmeasti kauden aloittaneella hallitsevalla mestarilla Salon Vilppaalla oli hetkensä, mutta Korisliigan kärjessä komeileva Helsinki Seagulls osoittautui perjantai-iltana Salohallissa turhan kovaksi kammeta kumoon. Gulls säkitti päätösneljänneksen alussa kolme perättäistä kolmosta ja petasi tiensä yhdeksänteen perättäiseen voittoonsa, tällä kertaa pistein 81–85 (35–42).
Zaccheus Darko-Kelly oli elementissään 1500-päisen salolaisyleisön edessä. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga.
Hallitseva mestari huudatti peräti 1556-päistä kotiyleisöään viemällä ensimmäisen neljänneksen terävästi 21–13, mutta Jussi Laakson valmentamalta Seagullsilta kesti yhden tuumaustauon verran saada hyökkäyspään konseptinsa ojennukseen. Gulls tyylitteli toisen neljänneksen nimiinsä 17–29 Kenneth Manigaultin viimeistellessä kymmenen ja Zaccheus Darko-Kellyn seitsemän pistettä.
Seagulls oli mennä menojaan kolmannella neljänneksellä, kun Shawn Huffin, Antti Kanervon ja Petteri Koposen kolmoset kasvattivat helsinkiläisjohdon 43–56:een. Vilpas puristi eron vielä kolmeen pisteeseen, 57–60, ennen kuin Darko-Kelly, Lassi Nikkarinen ja Shawn Huff osuivat neljässä perättäisessä kolmosessa.
Ottelun viimeisellä kaksiminuuttisella salolaisyleisö pääsi elättelemään toiveita kirivoitosta, kun Brian Fobbsin kolmonen, Juho Nenosen vapaaheitot ja Bryan Griffinin donkki toivat Vilppaan pikavauhtia 11 pisteen takaa neljän pisteen päähän (77–81). Seagulls kaivoi kuitenkin kalkkiviivoilla riittävät pisteet ja pallonhallinnat varmistaakseen vierasvoiton.
Tasaisesti tehoja koko miehistöltään saaneesta Seagullsista kohosivat esille Darko-Kelly (17/2), Kanervo (15/0), Kenneth Manigault (14/7), Nikkarinen (12/1/3 syöttöä) ja Brandon Sherrod (11/3).
Vilppaasta kampoihin pistivät Brian Fobbs (22/9/3 syöttöä), Bryan Griffin (18/7/2 blokkia), Perttu Blomgren (13/5) ja Juho Nenonen (12/8).
Seagulls nousi voitollaan yksin liigakärkeen yhdeksällä voitolla ja yhdellä tappiolla. Vilpas kamppailee sijoista 7.–9. muiden neljän voiton joukkueiden, Kobrien ja Kataja Basketin, kanssa.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Viidesti Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Ville Selkee, 33, keskittyy jatkossa perhe-elämään ja työuraansa. Päätös lopettamisesta on kypsynyt nokialaislähtöisen Selkeen takaraivossa muutaman viime kauden ajan.
Mestarien liigan karsinnat pelataan jälleen turnausmuotoisesti 23.-28.9. Karsintojen pelipaikka selviää heinäkuun alussa, kun BCL:n runkosarjan lohkot ja karsintakaaviot arvotaan Sveitsin Lausannessa.
Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?