13.2.2021 19:32 Helsinki Seagulls ja Tampereen Pyrintö kiskoivat vuoden 2021 Suomen cupin finaalissa kolmen pisteen heittoja kahteen pekkaan paitsi enemmän kuin yhdessäkään ottelussa aiemmin, myös erinomaisin tarkkuuksin. Lopussa Seagullsin kylmähermoisuus ratkaisi periksiantamattoman Pyrinnön rynnistyksessä ja cup-pokaali pysyi Helsingissä pistein 97–95 (51–46).
Tuukka Kotti pääsi leikkaamaan sukkaa myös vuoden 2021 cupin mestaruuden merkeissä. Kuvat: Ville Vuorinen / Korisliiga.
Cupin huipentuman juoni oli selvillä jo ensimmäisiltä minuuteilta alkaen, kun Seagulls joutui vastaamaan ilman ykköstykkiään Marcus Lewisia pelanneen Pyrinnön paikkapuolustukseen kaukoheitoilla, kun taas toisessa päässä Pyrintö rynni viiden miehen rintamana hyökkäyslevypalloihin ja ruokki kätensä kuumaksi saanutta Shawn Hopkinsia, joka säkitti jo ennen taukoa kuusi onnistunutta kolmosta ja 22 pistettä.
Seagulls viritteli karkumatkaa useaan otteeseen erityisesti Kendale McCullumin pelinrakentelun ja Antti Kanervon kaukoheittojen turvin, mutta Pyrintö ei päästänyt jalkaansa kaasulta: Shaquille Thomas, Lassi Kilpinen ja päätösneljänneksellä manselaisten sisukkuuden ilmentymäksi kohonnut Tomas Pihlajamäki palauttivat vieraat aina Seagullsin kantaan.
Runsaat kolme minuuttia ennen loppua Shawn Hopkins vei Pyrinnön kolmosellaan 90–91-johtoon. Hopkinsin hurmoskorin jälkeen joukkueet etenivät kori korista, kunnes Kendale McCollum upotti loppupisteet 97-95 tyylipuhtaalla floaterilla, kun pelikellossa oli enää minuutti ja 40 sekuntia.
Pyrinnölle tarjottiin viimeisen 12 sekunnin aikana vielä peräti kolme ratkaisumahdollisuutta, mutta Gulls piti päätynsä puhtaana. Puolustuspään sankarina suoritti Tuukka Kotti, joka painosti Osku Heinosen pallonmenetykseen vain kaksi sekuntia ennen loppua.
- Mestaruusjuhlat ovat kaikki eri tavalla hienoja tilaisuuksia. Tämä on uskomaton pelaajaryhmä, joka tekee työnsä todella hienosti ja tukenani valmentajana on maailman paras valmennusstaffi, Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso tuuletteli Ylen haastattelussa cup-pokaali käsissään.
Viime vuosikymmenen nouseva trendi kansainvälisessä koripallossa on ollut kolmen pisteen heittopeli, josta Seagulls ja Pyrintö pitivät mestariluokan klinikan.
Seagulls kirjautti uuden Suomen ennätyksen miesten pääsarjan kolmen pisteen heittoyrityksissä, kun pöytäkirjaan merkittiin peräti 50 otettua kolmosta. Pääsarjajoukkueiden yhden ottelun onnistuneissa kolmosissa Seagulls kohosi kakkoseksi (22) ja Pyrintö jaetulle kolmossijalle (21).
Heittoshow’n kuumimmat ranteet olivat Gullsin heittäjä-ässä Antti Kanervo (3p 9/12) ja Pyrinnön pistekuningas Shawn Hopkins (3p 7/10). Erinomaisesti kaaren takaa onnistuivat myös Gullsin Corban Collins (5/11), Porter Troupe (3/6) ja Shawn Huff (3/8) sekä Pyrinnön Shaquille Thomas (5/8) ja Tomas Pihlajamäki 3/5).
Selkosuomeksi sanottuna: joukkueet antoivat ranteen laulaa, kun heitto kerran upposi. Gulls säkitti kolmosensa 44% ja Pyrintö 48% tarkkuudella.
- Pyrinnön periksiantamattomuus ja puolustustapa tekevät näitä juttuja. Emme päässeet itse toteuttamaan sitä puolustusta mitä tahdoimme ja annoimme Pyrinnölle liikaa hyökkäyslevypalloja, mutta onneksi omat heitot menivät tarpeeksi hyvin sisään, Kisahallin kultaranne Anttii Kanervo hymyili.
Yhdessä ottelussa onnistuneiden kolmosten kärkenä kimaltelee edelleen Kouvot, joka sivalsi poskettomat 25 kaukoheittoa säkkiin Team Componentaa vastaan maaliskuussa 2009.
Kanervo (27/1/3 syöttöä) oli cup-mestari Seagullsin ehdoton tehoykkönen. Pelinrakentaja Kendale McCollum (7/1/7 syöttöä/4 riistoa) oli alusta asti virhevaikeuksissa, mutta kirjautti vajaassa 22 peliminuutissa joukkueensa korkeimman +/- -lukeman, +10. McCollumin ollessa kentällä Seagulls kiskaisi suurimmat karkumatkansa.
Porter Troupe (9/0/8 syöttöä) ja Corban Collins (15/1) erottuivat eritoten kaukoheitoillaan, kun taas Wayne Martin (10/4) toi helsinkiläisten hyökkäykseen henkeä lähietäisyyksien onnistumisillaan. ”Seniorikolmikko” Tuukka Kotti (6/13/5 syöttöä)-Timo Heinonen (12/6)-Shawn Huff (11/8/5 syöttöä) kunnostautui pelin rauhoittajan ja levypallopelaajan ominaisuudessa.
Pyrinnöstä Shawn Hopkins (32/7) nousi erinomaisesti esille Marcus Lewisin ollessa sivussa ja Shaquille Thomas (21/7) heräsi toden teolla taisteluun Pyrinnön kiriessä Gullsin etumatkaa kiinni. Tomas Pihlajamäki (16/9/5 syöttöä) oli puolestaan silkalla tahdollaan johdattaa tamperelaiset voittoon päätösjaksolla – hetkensä oli myös Lassi Kilpisellä (12/0/4 syöttöä) ja kentän levypallokuningas Brady Skeensillä (5/13/5 syöttöä).
Kataja Basket kaatoi Helsinki Seagullsin jatkoajalla miesten Suomen Cup -finaalissa.
Miesten Suomen Cupin mestari 2022 ratkeaa lauantaina, kun Helsinki Seagulls ja Kataja Basket kohtaavat Urhea-hallissa Helsingissä. Seagulls tavoittelee neljättä perättäistä cup-mestaruutta.
Kumpikin miesten Suomen Cup -välieristä ratkesi selkeällä erolla. Huomiseen finaaliin etenevät Kataja Basket ja Helsinki Seagulls.
Miesten Suomen Cupin Final Four -vaihe pelataan perjantaina ja lauantaina Urhea-hallissa Helsingissä. 10 000 euron rahapalkinnosta mittelevät BC Nokia, Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Kauhajoki.
Naisten ja miesten koripallon Suomen Cup huipentuu tammikuun 13.–15. päivä Urhea-hallissa Helsingissä pelattavaan Final Fouriin. Koriksen superviikonloppu pitää sisällään sekä naisten että miesten välierät sekä finaalin.
Miesten Korisliigassa pelattiin niin runkosarjaotteluita kuin Suomen Cupiakin – yhdessä ottelussa jopa kumpaakin samaan aikaan.
Illan aikana pelattiin kaksi miesten ottelua. Korisliigan puolella Kauhajoki haki sarjapisteet vieraista, kun taas Helsinki Seagulls selvitti Suomen Cupin puolivälierät.
Kataja Basketin ja Salon Vilppaan puolivälieräkohtaaminen päättyi Katajan roimaan voittoon.
BC Nokia eteni ensimmäisenä joukkueena miesten Suomen Cupin välieriin.
Molempien Korisliigojen rankingin kahdeksan parasta joukkuetta selvittivät tiensä Suomen Cupin puolivälieriin. Yksiosaiset puolivälierät pelataan joulukuun alkupuolella.
Korisliigan ja naisten Korisliigan tulevan talven Suomen Cupin rankingin kahdeksan parasta joukkuetta ovat nyt selvillä. Joukkueet pelaavat joulukuussa puolivälierät paremmin sijoittuneiden kotikentillä. Valintatilaisuus järjestetään 28.11. ja se näytetään suorana YouTubessa.
Helsinki Seagulls saalisti kolmannen perättäisen Suomen Cup -mestaruutensa, vaikka Salon Vilpas antoi loistavan vastuksen.
Miesten Suomen Cupin Final Four -vaihe pelataan tänään Helsingin uudessa Urhea-hallissa, vaikka valitettavasti asetelma onkin tiivistynyt vain final threeksi.
Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 14.–16. tammikuuta uudessa Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyy tänään maanantaina klo 10.
Molempien sarjojen rankingin kahdeksan parasta joukkuetta yrittävät selvittää tiensä 14.-16.1.2022 pelattavaan Final Four –turnaukseen. Loppuhuipennus järjestetään Urhea-hallissa Helsingissä. Puolivälieriä pelataan perjantaina ja lauantaina.
Suomen Cup -joukkueiden valintatilaisuus järjestettiin tänään. Korisliigojen runkosarjan kärkinelikon joukkueet valitsivat paremmuusjärjestyksessä vastustajansa joulukuussa pelattavaan puolivälierävaiheeseen.
Korisliigan ja naisten Korisliigan keskiviikon kierroksesta muodostui dramaattinen tulevan talven Suomen Cupin osallistumisoikeuksien suhteen. Rankingin kahdeksan parasta joukkuetta ovat nyt selvillä ja joukkueet pelaavat joulukuussa puolivälierät paremmin sijoittuneiden kotikentillä.
Korisliigan ja naisten Korisliigan illan kierroksilla panokset ovat kovat. Kierroksen jälkeen ratkeaa molemmista sarjoista kahdeksan joukkuetta, jotka saavat osallistumisoikeuden tämän vuoden Suomen Cupiin.
Molempien sarjojen kahdeksan parasta joukkuetta osallistuvat Suomen Cupiin. Osallistujat ratkeavat 17.11. pelattujen otteluiden jälkeen. Final Four -huipennus järjestetään tammikuun puolessa välissä uudessa Urhea-hallissa Helsingissä.
Suomen cupin kilpailujärjestelmä uudistuu alkavaksi kaudeksi, kun puolivälierien voittajat pääsevät tammikuussa pelattavaan Final Four -huipennukseen. YLE seuraa Suomen cupia tiiviisti omilla kanavillaan.