Sisukas Susijengi kaatui saappaat jalassa Espanjan härjille

14.9.2013 21:40 Kynsin hampain paikasta EM-puolivälierissä pelannut Suomen Susijengi ei antanut mitään ilmaiseksi hallitsevalle Euroopan mestarille Espanjalle EM-jatkosarjan ottelussa. Tulikuuman kolmoskäden Ljubljanan Stozice Areenalle tuoneen José Calderónin johdattama Espanja karkasi kuitenkin Suomelta neljännellä jaksolla omille teilleen ja tyylitteli voiton pistein 82–56 (42–30).

Junnu Leen Susijengi pelasi rohkeasti hallitsevaa Euroopan mestaria vastaan.

Samuel Haanpään kolmoset rankaisivat Espanjaa avauspuoliskolla.

Tuukka Kotti teki erinomaista työtä Marc Gasolin varjona korin alla.

Susijengin fanit ryhmittyvät myöhään maanantai-iltana otteluun Sloveniaa vastaan. Kuvat: Ville Vuorinen.

Toissapäivänä passiivisen esityksen jälkeen Kroatialta kyytiä saanut Susijengi huokui jo Espanja-ottelun pelaajaesittelyssä itsevarmuutta ja energiaa, jollaisella joukkue onnistui nappaamaan EM-alkusarjassa neljä voittoa viidestä ottelusta.

 

Vaikka Suomi lähti neljännelle jaksolle Euroopan mestaria vastaan 13 pisteen tappioasemasta, lukemat taululla eivät kertoneet kaikkea: tulikuumaa José Calderónia lukuun ottamatta Susijengi oli onnistunut sitomaan Espanjan nimimiesten kädet Marc Gasolista Rudy Fernandeziin, ja Suomen kaukoheittojen onnistumisprosentti jäi jälleen kauas viime vuosina tutuksi tulleista lukemista.

 

Lopulta neljännen jakson alussa Calderón aloitti pelin kahdeksalla perättäisellä pisteellä, eikä Suomi enää löytänyt hyökkäyspeliinsä kiriin vaadittavaa yritystä ja energiaa.

 

Eikä Espanjalle voi muuta kuin nostaa hattua suoritusrutiinista, joka huokui yhteensä 24 NBA-kautta ja 35 Euroliiga-kautta huhkineiden pelaajien tavasta viimeistellä peli: joukkue iski sumeilematta Susijengin heikkouksiin viime minuuteilla ja karkasi 13 pisteen johtoasemasta 26 pisteen voittoon.

 

– Kyllä Espanjan piti tänään tosissaan pelata. Oltiin muutaman korin päässä, että pelistä olisi tullut erilainen, harmitteli Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann.

 

– Espanja on maailman toiseksi paras maajoukkue. Jotta Suomi voi tuollaisen joukkueen voittaa, pitää tulla joulu – tai vähintään pikkujoulu. Tänään joulua ei tullut, viittasi Dettmann Suomen kaukoheittoprosenttiin (22,2%).

 

Koponen uhkui itseluottamusta

 

Kroatia-ottelussa kauaksi tasostaan jäänyt Petteri Koponen oli Susijengin taisteluhengen kiteytymä Espanja-pelin avausjaksolla.

 

Koponen jätti alkumetreillä Espanjan uuden sukupolven supertähden Ricky Rubion kauaksi taakseen kerta toisensa jälkeen ja säkitti kylmän viileästi Suomen yhdeksän ensimmäistä pistettä pussin pohjalle.

 

”Kenraali” Koposen pelirohkeus tarttui avauspuoliskolla koko Susijengiin.

 

Tuukka Kotti ja Gerald Lee jr haastoivat 215-senttisen Marc Gasolin korin alla rohkeasti. Samuel Haanpää avasi pelin kahdella onnistuneella kolmosella sekä kahdella korisyötöllä. Suomen joukkuepuolustus oli ensimmäisellä 20-minuuttisella häkellyttävän tiivis: vain pari, kolme nukahdusta sekä jokunen José Calderónin virtuoosiratkaisu loivat 13 pisteen taukojohdon.

 

Tauon jälkeen Espanja alkoi hiljalleen nakertaa tehoja Susijengin hyökkäyspelaamisesta keskittymällä Koposen heittojen ja syöttöjen hankaloittamiseen.

 

Suomen pallonliikkeen hiljalleen hidastuttua ja pallonliikkeen suuntauduttua poispäin korilta sai Espanja yhä paremman jalansijan vyöryttää puolinopeita hyökkäyksiä toiseen päähän kenttää. Ja kun maailman toiseksi paras vastahyökkäysjoukkue pääsee mukavuusalueelleen, jälki on julmaa.

 

– Meillä oli paljon vapaita paikkoja, mutta emme saaneet palloa koriin tilanteista, joista normaalisti sukka heiluu. On mahdotonta voittaa maailman yksi parhaista maajoukkueista tällaisella heittopelillä, Koponen harmitteli.

 

– Pelasimme maailman toiseksi parasta vastaan ja tuon tason vastustaja osaa hakea pallon liikkeellä puolustuksen heikkouksia. Puolustuksemme toimi ajoittain hyvinkin, johon nähden ero pääsi repeämään turhankin isoksi, täydensi Susijengi-pelinrakentaja Teemu Rannikko.

 

– Saimme kymmenen vapaata kolmosta ja kolmoset ovat iso osa peliämme. Jos viisi tai kuusi olisi mennyt, kovin olisi ollut eri näköinen loppu.

 

Maanantaina vuorossa ikimuistoinen jatkosarjapäätös

 

Susijengin pelit EM-jatkosarjassa päättyvät tällä erää maanantain myöhäisillan Slovenia-otteluun. Tätä kirjoittaessa Suomella on yhä teoreettinen mahdollisuus edetä EM-puolivälieriin – toki se vaatii myös ristiinpelaamista lohkon muissa otteluissa.

 

Maanantai-illasta on taatusti tiedossa Suomelle ikimuistoinen, sillä Ljubljanan Stozice Areenalle on varmasti saapumassa täysi tupa kannustamaan kisaisäntiä kohti mitalipelejä.

 

– Emme voi vaikuttaa siihen, onko ottelulla merkitystä, mutta voimme vaikuttaa Slovenia-peliin ja sen kulkuun. Ottelusta tulee hieno täysine katsomoineen, Dettmann vakuuttaa.

 

– Tämä on ollut niin hieno turnaus, että sitä miettii, mikä voisi olla enää hienompaa; maanantain ottelu voi olla. Lähdemme ilman muuta voittamaan.

 

– Meillä sykkii susisydän ja taistelemaan lähdetään, uhkui viimeiset kaudet Stozice Areenaa kotikenttänään pitänyt Union Olimpija Ljubljanan Sasu Salin.

 

Suomi ja Slovenia kohtaavat maanantaina 16. syyskuuta klo 22:00 Suomen aikaa.

 

Espanja – Suomi 82–56 (18–15, 42–30, 57–44), miesten maaottelu, EM-jatkosarjaa, Ljubljana (Slovenia) 14.9.2013

 

Suomi: Petteri Koponen 17/5/4 syöttöä/3 riistoa, Gerald Lee jr 12/6, Tuukka Kotti 6/2, Teemu Rannikko 6/1, Samuel Haanpää 6/0, Mikko Koivisto 5/1, Kimmo Muurinen 4/4, Shawn Huff 0/4, Sasu Salin 0/1, Roope Ahonen 0/0, Antti Nikkilä, Hanno Möttölä.

 
9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

7.9.2017 00:10 Maaottelu

Islanti piinasi pitkään, Susijengi voitolla Istanbuliin

Suomen EM-alkulohko Helsingissä päättyi voitokkaasti kahden maan joukkueiden ja fanien ottaessa mittaa toisistaan Hartwall Arenalla. Sitkeä Islanti piinasi Susijengiä pitkään, kunnes päätösneljänneksellä Suomi veti ohitse 83-79 (42-40) -voittoon Sasu Salinin johdolla. Suomen EM-pelit jatkuvat viikonloppuna neljännesvälierissä Italiaa vastaan Istanbulissa.

5.9.2017 23:20 Maaottelu

Susijengin EM-jatkopaikka varmistui, Kreikka pysyi kanveesissa

Susijengi varmisti menolippunsa Istanbuliin EM-jatkosarjaan Hartwall Arenalla Suomen maajoukkuehistorian ennätysyleisön 12 327 katsojan edessä. Susijengi repi aikaisen johdon Petteri Koposen ilmiömäisellä pelillä Kreikasta, joka hiipi päätösneljänneksen aikana vielä neljän pisteen päähän, kunnes lopullisen niitin EM-kisojen kolmannelle voitolle 77-89 (33-45) löi ”Taikuri” Teemu Rannikko.

4.9.2017 00:15 Maaottelu

Uskomaton voitto! Susijengi nousi naruista, ulvoi toisella puoliajalla Puolan kumoon

Susijengi tarjosi jälleen EM-kotikisoissa kuin käsikirjoitetun jännitysnäytelmän, jossa tunneskaalat aaltoilivat edestakaisin epätoivosta riemunkiljahduksiin. Susijengi oli jo sillassa loppuunmyydyssä Helsinki Areenassa Puolaa vastaan, mutta nousi ällistyttävästi kahdesti jatkoajalle ja lopulta voittoon 90-87 (36-32, 66-66, 78-78) kenraali Petteri Koposen ja superlupaus Lauri Markkasen johdolla.

2.9.2017 23:50 Maaottelu

Slovenia päihitti Susijengin niukasti EM-jännitysnäytelmässä

Suomen EM-kotikisojen kiihkeä lauantai-ilta jäi palkinnotta Helsinki Areenalla 11 963 katsojan edessä. Ensimmäisellä puoliajalla kymmenen pisteen taakse ajautunut Susijengi äityi kotiyleisön ulvonnan ja Areenan perusteita rymistäneen kannustuksen myötä mielettömään kiriin, mutta kalkkiviivoilla Slovenia oli etevämpi voittaen 78-81 (42-52).

1.9.2017 00:03 Maaottelu

EM-huuma käyntiin ennätysyleisön edessä, Susijengi sensaatiovoittoon Ranskasta

Susijengin EM-kotikisat Helsingissä alkoivat jymypaukulla, kun infernaaliseen kannustukseen äitynyt 12 167 -päinen 6. pelaaja huudatti Suomen ilmiömäiseen jatkoaikavoittoon tähtisikermä Ranskasta 84-86 (33-32, 72-72). Suomen sankarit olivat Jamar Wilson, joka nosti Susijengin voittoon viisi sekuntia ennen summeria ja Sasu Salin, joka onnistui häiritsemään Nando de Colon heittoyrityksen vajaaksi.

1.9.2017 Maaottelu

Historiakatsaus: Suomen ensimmäiset kotikisat -67 olivat suursatsaus

Suomi sai historiansa ensimmäiset koripallon EM-kisat pelimenestyksen ja hyvin suhteiden ansiosta.

23.11.2016 Maaottelu

PostNord on Susijengin uusi pääyhteistyökumppani

Pohjoismaiden johtavaan logistiikkakonserniin kuuluva PostNord Oy ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä PostNordista tulee Suomen koripallomaajoukkueen – Susijengin – uusi pääyhteistyökumppani. Tuore sopimus kattaa laaja-alaisesti myös nuorten ja naisten maajoukkuetoimintoja sekä näkyvyyksiä ensi vuonna Helsingissä järjestettävissä miesten EM-kilpailuissa.

13.9.2015 Maaottelu

Susijengi taisteli Serbiaa vastaan, EM-kisat päätökseen saappaat jalassa

MM-hopeamitalisti Serbia osoittautui liian kovaksi palaksi purtavaksi Susijengille EM-kisojen pudotuspeleissä numeroin 94-81 (48-43). Susijengi taisteli kolme neljännestä tasaisesti, mutta serbialaiset repivät eron päätösneljänneksen alussa heittämällä neljä peräkkäistä kolmosta pussin pohjalle.

10.9.2015 Maaottelu

Kookas Puola jyräsi Susijengin EM-alkulohkon päätöspelissä

Susijengi joutui tyytymään tappioon EM-alkulohko A:n viimeisessä pelissään, kun isokokoinen Puola pakotti Suomen pelaamaan omalla tempollaan. Susijengi oli vielä kiinni kolmannen neljänneksen alussa, mutta kehno heittopeli ei riittänyt takaa-ajoon, vaan Puola nappasi 65-78 (41-42) -voiton. Susijengi eteni EM-kisoissa puolivälieriin, joissa vastaan tulee MM-hopeamitalisti Serbia.

Näytä lisää vastaavia