Sofia Pelanderin seuraava osoite on Tšekin EuroCup-joukkue KP Brno

15.10.2022 17:46 Susiladiesin luottosentteri Sofia Pelander, 30, on tehnyt kauden mittaisen sopimuksen tšekkiläisen KP Brnon kanssa. KP Brno pelaa maansa pääsarjan lisäksi EuroCupia.

Sofia Pelander palaa miltei vuosikymmenen tauon jälkeen Tšekin pääsarjaan. Kuva: Ville Vuorinen.

Salon Vilppaan kasvatti on pelannut kaksi edellistä kautta Saksan Bundesliigassa Herner TC:ssä, jossa hän pääsi juhlistamaan keväällä Saksan cup-mestaruutta. Ennen Saksan pestiään Pelander pelasi viisi kautta Ruotsissa, joista ensimmäiset neljä Norrköpingissä ja viidennen A3 Basket Uumajassa, joka pelasi tuolloin myös EuroCupia.

Pelander on jo aiemmin pelannut Tšekin pääsarjaa kaudella 2014-15 Basket Slovankassa. Edellinen Tšekin kausi oli karikkoinen ja sisälsi muun muassa kolme valmentajaa yhden kauden sisään.

– Kun tämä mahdollisuus tuli, niin oli kiva palata takaisin. Siitä on jo kahdeksan vuotta, kun viimeksi täällä pelasin ja silloin olin vielä junnu. Olen tänä aikana kehittynyt pelaajana, niin kiva palata takaisin samaan liigaan vähän kokeneempana, Pelander aloittaa.

– Meillä on nuori joukkue: suurin osa on tšekkiläisiä, yksi ukrainalainen ja minä. Treenit on tšekiksi, mutta tšekkiläiset kääntää tosi hyvin. Saavuin maanantaina ja olen ehtinyt nyt treenata muutaman päivän. Asioista on pidetty huolta ja organisaatio vaikuttaa hyvältä. Odotan innolla myös EuroCupia. Hienoa päästä pelaamaan kovia kansainvälisiä pelejä.

Pelander on kuulunut jo pitkään Susiladiesin luottopelaajiin. Naisten maajoukkuepaidan Pelander on pukenut ylleen 45 kertaa. Ennen siirtymistään ulkomaille Pelander ehti pelata kaksi kautta Korisliigaa Turun Riennon väreissä, jossa hänet valittiin Korisliigan vuoden tulokkaaksi 2012-13.

Henkilöt

 
25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

11.3.2024 08:07 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier taistelee EuroCupin finaalipaikasta – Anissa Pounds juhli suomalaiskohtaamisen voittoa

EuroCupin välierät alkoivat viime viikolla ja Awak Kuierin Reyer Venezia petasi jännittävät lähtöasetelmat toiseen osaotteluun. Anissa Pounds pääsi paukuttelemaan henkseleitään Saksassa suomalaiskohtaamisen voiton kunniaksi.

4.3.2024 11:14 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen isossa roolissa tärkeässä voitossa – ”Itsellä upposi tärkeissä paikoissa”

Lotta-Maj Lahtisen heitot upposivat oikeisiin hetkiin, kun hän auttoi Sedis Basquetin tärkeään voittoon maratonottelussa. Elina Aarnisalo merkkautti komean tupla-tuplan Belgiassa, Roosa Lehtoranta ylsi kauden piste-ennätykseensä Saksassa ja Sofia Pelander sai valinnan kierroksen joukkueeseen Ruotsissa.

1.3.2024 10:13 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia EuroCupin välieriin

Awak Kuier oli siivittämässä Reyer Veneziaa EuroCupin välieriin, kun latvialainen TTT kaatui selvästi. Sofia Pelander sai vahvan startin viikkoon Ruotsissa.

26.2.2024 09:40 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin Reyer Venezia tarrasi kiinni EuroCupin välieräpaikkaan

Awak Kuierin Reyer Venezia otti ison askeleen kohti EuroCupin välieräpaikkaa, kun se avasi puolivälierät selvällä voitolla TTT Riiasta. Espanjassa ja Ruotsissa nähtiin suomalaisten kohtaamiset.

5.2.2024 10:44 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen loisti suomalaiskohtaamisessa – Awak Kuierin Venezia nappasi silti voiton

Helmi Tulonen vei tilastojen valossa pidemmän korren Awak Kuierista, mutta Kuierin Reyer Venezia kuittasi voiton joukkueiden kohtaamisessa. Saksassa nähtiin myös suomalaisten yhteenotto.

Näytä lisää vastaavia