Sudenpentujen Emerita Mashaire: ”Vahvat ajot kohti koria on mun juttu”

9.1.2019 12:34 Viime viikolla perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa nähtiin jälleen kerran Suomen tulevaisuuden koripallolupauksia. Yhtenä tähtenä tuikki Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen Emerita Mashaire, 17.

Emerita Mashaire kuuluu Suomen naiskoripallon lupauksiin. Kuva: Ville Vuorinen.

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueella oli lähtövaikeuksia vuotuisessa Balticissa, kun Latvia ei päästänyt suomalaisia pelaamaan vahvuuksiensa tai pelitapansa mukaisesti. Latvian EM- ja MM-kisoja kiertänyt ikäluokka vei voiton 93-81.

– Se ensimmäinen peli oli sellaista sähellystä, kun uusi joukkue on muodostumisvaiheessa. Siitä se sitten lähti muodostumaan ja loppua kohti parani, Mashaire kertoo.

Sudenpennut pesi turkkinsa voittamalla ensin Viron 27 pisteellä ja pistäen vielä paremmaksi höykyttämällä Ruotsia ylivoimaisesti 95-47.

– Viimeinen peli oli meiltä selkeästi paras. Joukkueena löydettiin yhteiset sävelet aika lyhyessä ajassa.

Hopealle sijoittuneessa Sudenpennuissa riittää potentiaalisia tulevaisuuden tähtiä aina naisten maajoukkueeseen saakka. Monipuolisuudellaan säväyttänyt Mashaire kuului joukkueen ehdottomaan eliittiin 12,0 pisteen, 4,7 levypallon, 3,3 syötön ja 5,0 riiston keskiarvoilla.

– Olen sellainen semifyysinen pelaaja, mutta samalla pystyn pelaamaan pienempiäkin pelipaikkoja ja pienempiä vastustajia vastaan. Vahvat ajot kohti koria on hyökkäyspäässä se oma juttu.

– En ollut aiemmin ollut Balticissa, niin itselle oli tosi siisti kokemus. Olin myös ensimmäistä kertaa maajoukkueessa aloitusviisikossa, niin oli kivaa päästä pelaamaan kunnolla, Mashaire hymyilee.

LePyn ja Ringsiden kautta HBA:han.

17-vuotias Mashaire on LePyn kasvatti. Kuva: Vesa Koivunen.

177-senttinen Mashaire aloitti koripallotaipaleensa 7-vuotiaana Leppävaaran Pyrinnössä. Juniorivuotensa hän on viettänyt kasvattajaseuransa lisäksi PuHussa ja näiden kahden seuran yhdistelmäjoukkueessa Ringsidessa.

– Alkuun koetin alkuun erilaisia harrastuksia kuten luistelua ja futista, mutta koris vaan oli se juttu heti ensimmäisistä treeneistä lähtien. Siitä se lähti eteenpäin, Mashaire kertoo.

Mashairen ensimmäinen valmentaja Sini Tiainen-Salonen on jättänyt tärkeän jäljen nuoren lupauksen tiellä kohti Suomen kärkeä, kuten myös vanhemman iän Ringside-valmentaja Jussi Syrjänen. 

Kuluvalla kaudella Mashaire pelaa aikuisissa kahdessa eri joukkueessa: HBA:ssa Naisten Korisliigaa ja naisten ykkösdivisioonaa Ringsidessa. Pääsarjatasolla hän on pelannut viisi ottelua 0,6 pisteen ja 1,0 levypallon keskiarvoilla, kun taas ykkösdivisioonassa on syntynyt keskimäärin 12,4 pistettä, 5,1 levypalloa, 2,7 syöttöä ja 2,4 riistoa ottelua kohden.

Mashaire aloitti jo keväällä harjoittelun Mäkelänrinteen urheilulukiossa, mutta siirtyi kokonaan harjoitusrinkiin syksyllä koulujen alkaessa.

– Ympäristönä Märsky on aika paljon erilainen kuin muut. Käy koulua, jossa on oma joukkue ja kaikki treenaa todella tavoitteellisesti. Se on kehittänyt monella eri tavalla eteenpäin.

Tulevaisuuden suunnitelmat lukion toista luokkaa käyvälle Mashairelle ovat piirtyneet jo kauan aikaa sitten verkkokalvoille.

– Ihan pienestä lähtien, joskus kolmannella luokalla, muotoutui se unelma, että haluan lukioon Märskyyn, jenkkeihin yliopistoon ja WNBA:han, Mashaire nauraa.

– Kun koripallo on ohi pitkän ajan päästä, niin sitten haluan olla asianajaja, joten koulutus on tosi tärkeä.

Mashairen voi nähdä pelinkentillä seuraavan kerran Naisten Korisliigassa torstaina 10.1. HBA:n emännöidessä Torpan Poikia Mäkelänrinteen Uintikeskuksessa. Ringside taas pelaa seuraavan kerran Tampereen Pyrintöä vastaan Pyynikillä 13.1.

 
14.7.2020 13:02 WU18

Henriikka Vähäuski on kypsynyt Kouvottarissa rymisteleväksi aikuispelaajaksi

Nuorten maajoukkueryhmässä kesän viettävä Henriikka Vähäuski, 18, on kasvanut kontakteja välttelevästä junioripelaajasta rymisteleväksi naisten Korisliiga-sentteriksi. Vähäuski on malliesimerkki Kouvojen lähivuosien panostuksesta nais- ja tyttökoripalloon.

31.12.2019 13:51 Susijengi

2019 oli suomalaisen tyttökoripallon supervuosi

WU18-tyttöjen B-divisioonan EM-kulta, WU20-naisten B-divisioonan EM-hopea ja WU16- tyttöjen EM-kisojen 10. sija nostivat tyttöjuniorit Suomi-koriksen puheenaiheiksi vuodella 2019. Vuoden muita kohokohtia olivat mm. Lauri Markkasen näytöt Chicago Bullsissa, Antti Zittingin nimitys FIBA:n hallitukseen sekä Karhu Basketin ja Peli-Karhujen tuplamestaruudet.

7.6.2012 Haastattelu

Tuomas Iisalosta Pelaajayhdistyksen puheenjohtaja

Suomen Koripallon Pelaajayhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi on valittu tulevaksi kaudeksi I divisioonan Tapiolan Honkaan siirtyvä maajoukkuetakamies Tuomas Iisalo, 29. Loviisalaislähtöisen Iisalon mukaan Pelaajayhdistys on aktivoitunut kiitettävästi viime vuosien aikana.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

5.1.2023 17:17 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pysyi voittamattomana Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueiden vuoden ensimmäinen tapahtuma, Baltic Sea Basketball Cup, saatiin päätökseen Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkoivat voittamattomana, mutta Sudenpennut joutui toteamaan kolmesti Ruotsin paremmakseen.

4.1.2023 23:18 Sudenpennut

Sudenpennuilla kolmen Viro-voiton ilta Baltic Sea Cupin toisena päivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.

3.1.2023 21:04 Sudenpennut

Sudenpennut aloitti maajoukkuevuotensa Tallinnassa – Baltic Sea Cupin avauspäivänä Latvia kaatui kahdesti

Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.

31.12.2022 11:19 Sudenpennut

Suomen nuorisomaajoukkueet valittu vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden maajoukkueet on valittu vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin, joka pelataan Tallinnassa, Audentesin urheilukoulussa, 3.-5.1.2023.

29.12.2022 09:05 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2023

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat on valittu vuodelle 2023. Sudenpentujen päävalmentajat pysyvät pitkälti samoina, mutta uutena nimenä nähdään Henri Clement, joka ottaa komentoonsa 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen.

14.12.2022 08:42 Sudenpennut

Suomen tyttömaajoukkueille kymmenen sijan nousu FIBA:n rankingissa

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on julkaissut tuoreimman tyttömaajoukkueiden rankingin. Suomen tyttömaajoukkueet loikkasivat kymmenen sijaa ylöspäin maailmanlistan 15. sijalle ja Euroopassa 10:nneksi.

14.8.2022 21:59 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti Puolan ja sijoittui seitsemänneksi EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen taival A-divisioonan EM-kisoissa Kreikan Iraklionissa sai voitokkaan päätöksen, kun Sudenpennut voitti Puolan 71-57 (39-34). Suomi sijoittui täten seitsemänneksi, joka on historiallinen sijoitus nykyisessä EM-kisaformaatissa.

13.8.2022 21:00 Sudenpennut

Italia vei MM-kisapaikan Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen nenän edestä

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi A-divisioonan EM-kisojen toiseksi viimeisessä ottelussaan Italialle loppunumeroin 61-75 (31-37). Suomi pelaa täten huomenna sijoista 7-8 ja vastaan tulee Puola.

11.8.2022 16:58 Sudenpennut

Espanja piirun verran Suomea parempi 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisojen puolivälierissä – MM-kisapaikka vielä panoksena jatkopeleissä

Kreikan Iraklionissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä Espanja oli loppuhetkillä Suomea parempi ja nappasi välieräpaikan 63-52 (29-29) -voitolla. Sudenpennuille jäi vielä tavoiteltavaa, kun seuraavassa pelissä panoksena on paikka ensi kesän 19-vuotiaiden MM-kisoihin.

10.8.2022 22:10 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni historiallisesti EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon

18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Kreikan Iraklionissa tehtiin suomalaista koripallohistoriaa, kun Sudenpennut päihitti neljännesvälierissä Israelin 71-61 (38-28) ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon. Nykyisessä kisaformaatissa tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen tyttömaajoukkue on kahdeksan parhaan joukossa EM-kisoissa.

8.8.2022 17:34 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt karistivat Ruotsin kintereiltään EM-kisojen alkulohkon kolmannessa ottelussa

Kreikan Iraklionissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi päätti alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut pudotti Ruotsin kyydistään 76-55 (32-24) -voitossa. Suomen lopullinen sijoitus alkulohkossa, ja neljännesvälierävastus, selviää päivän päätteeksi.

7.8.2022 21:32 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi niukan tappion Unkarille EM-kisojen toisessa ottelussa

18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Kreikan Iraklionissa Suomi kärsi 79-70 (42-38) -tappion Unkarille. Eilen Liettuan voittanut Suomi pelaa alkulohkonsa kolmannen, ja viimeisen, ottelun huomenna klo 14:30 Ruotsia vastaan.

6.8.2022 19:37 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti EM-kisat ryminällä – Sudenpennut puolusti Liettuan kumoon

Kreikan Iraklionissa tänään käynnistyneet 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat käynnistyivät Suomen maajoukkueen osalta loistokkaasti, kun Sudenpennut voitti avausottelussaan Liettuan 70-61 (35-30).

5.8.2022 13:32 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueella edessä EM-kisat Kreikassa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa A-divisioonan EM-kisat lauantaina Kreikan Iraklionissa. Sudenpentujen kanssa C-alkulohkossa pelaavat Liettua, Unkari ja Ruotsi. A-divisioonan EM-kisoissa jokainen joukkue etenee alkulohkosta neljännesvälieriin.

30.7.2022 18:38 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nosti tasoaan merkittävästi ja sai revanssin Belgiasta Urhea-hallissa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sai maksettua kalavelkojaan Belgialle Helsingin Urhea-hallissa pelatussa harjoitusmaaottelussa. Merkittävästi tasoaan eilisestä nostanut Sudenpennut voitti jännittävien vaiheiden jälkeen 72-70 (35-26), kun Meri Kanerva upotti loppulukemat 4,2 sekuntia ennen loppusummeria.

29.7.2022 18:45 Sudenpennut

Belgia vei 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueiden ensimmäisen kohtaamisen Urhea-hallissa

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen ja Belgian välisten tuplamaaotteluiden ensimmäinen osa päättyi Sudenpentujen tappioon, kun Belgia vei voiton 50-66 (28-42) Urhea-hallissa, Helsingissä.

Näytä lisää vastaavia