26.6.2023 20:50 Heinäkuun 1. päivä alkaviin A-divisioonan EM-kisoihin Turkin Konyassa valmistautuva Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasi toiseksi viimeisessä harjoitusottelussaan kovan päänahan, kun Sudenpennut kaatoi Turkin vieraskentällä 64-74 (31-38).
Suomi selätti Turkin Konyassa, jossa pelataan lauantaina alkavat EM-kisat. Kuva: Ville Vuorinen.
Pitkään peliä johtanut Suomi joutui ahtaalle kolmannen neljänneksen loppupuolella, kun turkkilaiset nousivat 11-0-juoksulla kahden pisteen päähän 50-52. Päätösneljännekselle Sudenpennut saapui sisuuntuneena ja vastasivat Turkin kiriin omalla 11-0-juoksulla, joka venytti eron 13 pisteeseen.
Ero venyi vielä parhaimmillaan 17 pisteeseen, mistä Turkki ei enää palautunut.
– Meidän kesän paras suoritus toistaiseksi. Mukava nähdä, että homma kehittyy. Turkilla on todella isokokoinen joukkue, jossa oli neljä yli 190-senttistä ja vielä yli 185-senttisiä siihen päälle. Me dominoimme silti levypallopeliä, Suomen päävalmentaja Niko Hellman kommentoi.
Suomi vei kokonaisuudessaan levypallot 43-55 ja repi 19 hyökkäyslevypalloa. Hellman nimesi ennen ensimmäisiä pelejä juuri levypallopelaamisen yhdeksi kesän tärkeäksi menestystekijäksi.
– Alkaa näyttämään hyvältä. Ei ole enää pelkästään yksittäisiä onnistumisia sen suhteen, vaan pelistä toiseen olemme vastustajia parempia levypallopelaamisen saralla.
Levypalloista Sudenpennut pääsi juoksemaan kenttää, mikä näkyi pisteissä nopeista hyökkäyksistä: Suomi teki nopeista 28 pistettä, Turkki taas 9.
Sudenpennuista jokainen kantoi kortensa kekoon voiton eteen. Kaksinumeroisille pistelukemille ylsi neljä pelaajaa: Elina Aarnisalo (16/6/4 syöttöä), Wilma Tuomi (14/11), Peppi Lohko (11/5) ja Lilli Onnela (10/8).
Peräti 15 pelaajan kokoonpanolla pelanneen Turkin pistekärjet olivat Elif Istanbulluoglu (12/7) ja Ceren Akpinar (13/3).
Suomi kohtaa Turkin harjoitusmaaottelussa uudestaan huomenna tiistaina klo 18:00. Ottelu pelataan Konyassa, jossa Turkki emännöi lauantaina 1.7. alkavia EM-kisoja.
Eilen Turkin Konyassa päättyneissä 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Sudenpentujen Elina Aarnisalo, 17, kruunattiin pistekuningattareksi. Aarnisalo heitti keskimäärin 23,0 pistettä per ottelu.
Suomi sijoittui kymmenenneksi Turkin Konyassa pelatuissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa, kun päätöspelissä Sudenpennut kärsivät tappion Belgialle 54-80 (22-43).
Turkissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi meni kalkkiviivoilla ohitse Israelista ja pääsi juhlimaan toiseksi viimeisessä ottelussaan voittoa numeroin 81-76 (40-41). Suomi pelaa täten huomenna sijoista 9-10.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa A-divisioonan EM-kisoissa myös ensi vuodelle, kun Sudenpennut kaatoi 33 pistettä heittäneet Elina Aarnisalon johdolla Portugalin 77-89 (43-43). Suomi pelaa täten sijoista 9-12.
Turkissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi jäi ulos kahdeksan parhaan joukosta, kun Serbia kiri ohitse viimeisen kahden minuutin aikana loppunumeroihin 70-64 (23-29). Sudenpennut pelaa täten sijoista 9-16.
Turkin Konyassa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Sudenpennut nappasi tärkeän voiton, kun D-lohkon toisessa ottelussaan Suomi kellisti Tshekin 84-62 (41-33). Kentän kuningatar oli Elina Aarnisalo, joka säkitti 31 pistettä.
18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat käynnistyivät lauantaina Turkissa, kun Suomi kohtasi D-lohkon avausottelussaan Slovenian. Kisojen ennakkosuosikkeihin lukeutuva Slovenia oli parempi loppunumeroin 84-54 (51-28).
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa lauantaina 1.7. A-divisioonan EM-kisat Turkin Konyassa. Sudenpentujen kanssa samassa alkulohkossa Slovenia, Tshekki ja Saksa.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue saavutti hopeamitalin Södertäljessä pidetyissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Sudenpennut hävisi päätöspelissään kultaa huuhtoneelle Ruotsille 75-80 (32-45).
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa voittamattomana Södertäljessä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, kun Sudenpennut voitti neljännessä ottelussaan Tanskan 68-51 (42-32). Suomi pelaa täten Pohjoismaiden mestaruudesta torstaina Ruotsia vastaan.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa voittokulkuaan Södertäljessä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, kun Sudenpennut voitti kolmannessa ottelussaan Islannin 51-71 (23-33).
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen Pohjoismaiden mestaruuskisat jatkuvat puhtaalla pelillä Södertäljessä, kun PM-kisojen toisena päivänä Sudenpennut pieksi Norjan 60-45 (32-22).
Södertäljessä pelattavat 18-vuotiaiden tyttöjen Pohjoismaiden mestaruuskisat käynnistyivät sunnuntaina Suomen voitolla, kun Sudenpennut nousi komeasti toisen puoliajan kirillään 62-69 (40-29) -voittoon Viroa vastaan.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue matkustaa lauantaina Ruotsin Södertäljeen, jossa Sudenpennut kamppailee Pohjoismaiden mestaruudesta 17.-22.6.2023. PM-kisat käynnistyvät sunnuntaina ottelulla Viroa vastaan.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue joutui tyytymään tappioon toistamiseen Divčibaressa pelatussa harjoitusmaaottelussa Serbiaa vastaan. Serbia repäisi ison eron päätösneljänneksellä ja Sudenpennut kaatui numeroin 83-56 (39-35).
Sudenpentujen maajoukkuekesä pyörähti käyntiin Divčibaressa, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pysyi pitkään iskuetäisyydellä Serbiaa vastaan, mutta viimeisillä minuuteilla ero repsahti loppulukemiin 92-74 (52-42).
Maajoukkuekesän 2023 ensimmäiset maaottelut pelataan maanantaina ja tiistaina, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue matkustaa kohtaamaan EM-kisojen mitalisuosikkeihin lukeutuvan Serbian.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.
Suomen nuorisomaajoukkueiden vuoden ensimmäinen tapahtuma, Baltic Sea Basketball Cup, saatiin päätökseen Tallinnassa. Suomen 16-vuotiaat tytöt jatkoivat voittamattomana, mutta Sudenpennut joutui toteamaan kolmesti Ruotsin paremmakseen.
Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.