13.2.2020 13:00 Päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut viidentoista hengen vahvuisen susilauman koolle helmikuun EM-karsintaikkunaan, jossa Susijengi kohtaa Serbian ja Sveitsin. Tutuksi tulleiden runkopelaajien lisäksi uutta verta laumaan tuovat takamiehet Henri Kantonen ja Edon Maxhuni.
Susijengi pelaa EM-karsintoja samassa lohkossa kansainvälisen huippukoripallon suurmaan Serbian, neljissä perättäisissä EM-kisoissa esiintyneen Georgian sekä EM-esikarsinnoissa Islannin yllättäneen Sveitsin kanssa.
Vaikka karsintalohkon neljästä joukkueesta kolme etenee vuoden 2021 EM-kisoihin, lohkoon tuo oman yllätyselementtinsä Georgian asema: kisaisännän ominaisuudessa pelaava Georgia lunastaa automaattisesti EM-kisapaikan, jolloin lohkon kaksi muuta kisapaikkaa setvitään Susijengin, Serbian ja Sveitsin kesken.
Susijengi käynnistää karsintansa torstain 20.2. kotiottelulla hallitsevaa EM- ja olympiahopeamitalisti Serbiaa vastaan Espoo Metro Areenalla ja kohtaa sunnuntain 23.2. iltaottelussa Sveitsin vieraskentällä Fribourgissa.
- Sanotaan niin, että ensimmäinen ottelu saadaan voittaa ja toinen kannattaa voittaa, päävalmentaja Henrik Dettmann muotoilee.
- Serbia on yksi maailman ehdottomista huipuista, joka on aina pelaajamateriaalinsa puolesta ennakkosuosikki, pelataan sitten arvokisoissa tai karsinnoissa. Sveitsillä on puolellaan pienen maan perinteiset vahvuudet, eli pelaajat tuntevat toisensa pitkältä aikaväliltä ja osaavat pelata saumattomasti yhteen.
Karsinnat pääsystä vuoden 2021 EM-kisoihin pelataan helmikuussa 2020, marraskuussa 2020 ja helmikuussa 2021. Seuraavat EM-kisat järjestetään 2.-19. syyskuuta 2021 Prahassa (Tshekki), Tbilisissä (Georgia), Milanossa (Italia), Kölnissä (Saksa) ja Berliinissä (Saksa).
Päävalmentaja Dettmannin koolle kutsuma viidentoista pelaajan susilauma on kaikille Suomi-koriksen faneille tuttu.
Viime vuosikymmenellä viidet arvokisat Suomi-paidassa pelanneista susista mukana ovat Tuukka Kotti (Helsinki Seagulls), Shawn Huff (Helsinki Seagulls), Mikko Koivisto (Salon Vilpas), Petteri Koponen (Bayern München, Saksa) ja Sasu Salin (Iberostar Tenerife, Espanja). Kolmet arvokisat ovat takanaan Matti Nuutisella (CB Oviedo, Espanja), kahdet Jamar Wilsonilla (JL Bourg, Ranska) ja yhdet Carl Lindbomilla (Radom, Puola).
Vuosien 2017-19 MM-karsinnoissa rotaatiorooleihin nousseet Antti Kanervo (Helsinki Seagulls), Alex Murphy (San Sebastian Gipuzkoa, Espanja), Ilari Seppälä (Aix-Maurienne, Ranska), Topias Palmi (Vanoli Cremona, Italia) ja Alexander Madsen (VEF Riika, Latvia) ovat niin ikään saaneet kutsun EM-karsintaikkunaan.
Arvokisakarsintatasolla uusina pelaajina kutsun Susijengiin ovat saaneet Salon Vilppaan monipuolinen Henri Kantonen sekä viimeiset kaksi kautta NCAA:ssa pelannut, nyt CB Gran Canarian farmijoukkuetta Espanjassa edustava Edon Maxhuni. Kantonen on pelannut aiemmin yhden miesten maaottelun, Maxhuni neljä.
- Keräännymme maanantaina yhteen palauttelemaan mieleen perusasioita, tavoittelemaan kansainvälistä pelitempoa ja keräämään kollektiivista itseluottamusta, Dettmann kertoo joukkueen suunnitelmista.
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura 2019-20 |
HUFF Shawn |
198 |
1984 |
Helsinki Seagulls |
KANERVO Antti |
192 |
1989 |
Helsinki Seagulls |
KANTONEN Henri |
198 |
1997 |
Salon Vilpas |
KOIVISTO Mikko |
194 |
1987 |
Salon Vilpas |
KOPONEN Petteri |
194 |
1988 |
Bayern München (GER) |
KOTTI Tuukka |
205 |
1981 |
Helsinki Seagulls |
LINDBOM Carl |
206 |
1991 |
Radom (POL) |
MADSEN Alexander |
207 |
1995 |
VEF Riga (LAT) |
MAXHUNI Edon |
188 |
1998 |
CB Gran Canaria (ESP) |
MURPHY Alex |
206 |
1993 |
San Sebastian Gipuzkoa (ESP) |
NUUTINEN Matti |
200 |
1990 |
CB Oviedo (ESP) |
PALMI Topias |
194 |
1994 |
Vanoli Cremona (ITA) |
SALIN Sasu |
191 |
1991 |
Iberostar Tenerife (ESP) |
SEPPÄLÄ Ilari |
188 |
1993 |
Aix-Maurienne (FRA) |
WILSON Jamar |
185 |
1984 |
JL Bourg Basket (FRA) |
Päävalmentaja Henrik DETTMANN
Valmentaja Lassi TUOVI
Valmentaja Mikko LARKAS
Valmentaja Hanno MÖTTÖLÄ
Valmentaja Jussi HIRVONEN
Fysioterapeutti Atso LIESMALA
Fysioterapeutti Jarkko AHO
Lääkäri Aleksi KALLIONIEMI
Huoltaja Jussi LAUKKONEN
Joukkueenjohtaja Mika MÄKELÄ
Susijengin ottelut, I EM-karsintaikkuna 17.-23.2.2020
To 20.2. klo 19.00: Susijengi – Serbia @ Espoo Metro Areena
Su 23.2. klo 20.15: Sveitsi – Susijengi @ Fribourg, Sveitsi
Valencian olympiakarsintaturnauksen alkulohkon päätöspäivänä nähtiin tyyppiesimerkki Susijengin ottelusta. Puola hallitsi ottelutapahtumia kolme jaksoa, mutta Susijengi pysyi pelisuunnitelmassaan, kuroi eron umpeen ja kuittasi Alexander Madsenin ja Edon Maxhunin viime hetken koreilla paikan olympiakarsintojen semifinaalissa luvuin 88–89 (47–38).
ToPo Juniorien juniorimyllystä maailmalle lähtenyt Remu Raitanen, 26, on viime vuosina vähitellen vakiinnuttanut roolinsa Susijengissä. Espanjan kakkosliigassa ammattilaiskokemusta kartuttanut Raitanen kertoo nauttivansa susiroolistaan aina valmiina heittäjänä ja joukkuepelaajana ja ottavansa kaiken irti Valencian olympiakarsinnoista.
Suomi-koriksen kaikkien aikojen pelaajalegendoihin lukeutuva MaSu-Basketin kasvatti Petteri Koponen, 36, on solminut 2+1-vuotisen päävalmentajasopimuksen Australian NBL-liigaa pelaavan uusiseelantilaisjoukkueen New Zealand Breakersin kanssa. Breakers on voittanut NBL:n mestaruuden neljä kertaa historian saatossa.
Eurooppa on vuosikymmenten ajan näytellyt pääroolia kansainvälisten koripalloturnausten kärkikahinoissa, mutta muun maailman joukkueet ovat ottamassa etumatkaa kiinni. Viimeisimpinä osoituksina tästä Filippiinit peittosi MM-5. Latvian Riiassa selkein lukemin ja Uusi-Seelanti kaatoi vastikään Slovenian nujertaneen Kroatian.
Vakuuttavaa jälkeä Susijengiä vastaan tehnyt Bahama varmisti olympiakarsintalohkon voiton kellistämällä sinnikkään Puolan pistein 90–81 (50–38). Lohkon toinen semifinaalikarsintapaikka ratkeaa myöhään torstai-iltana Susijengin ja Puolan välisessä ottelussa.
Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Tennesseessä ja Michiganissa pelannut Susijengin laitahyökkääjä ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 24, on allekirjoittanut sopimuksen Saksan Bundesliigaa ja FIBA:n Mestarien liigaa pelaavan Niners Chemnitzin kanssa. Nkamhouan sopimus sisältää NBA-pykälän.
Vuoden 2022 EM-kisoissa Prahassa Susijengi pyöritteli Puolasta kolmenkymmenen pisteen voiton erinomaisen joukkuepuolustuksen ja kaukoheittopelin turvin. Sittemmin Puola kuitenkin eteni EM-mitalipeleihin kukistettuaan pudotuspeleissä Ukrainan ja Slovenian. Hanno Möttölän mukaan Puola on systemaattinen ja vaarallinen vastustaja.
Valencian olympiakarsintaturnausta isännöivä hallitseva Euroopan mestari Espanja aloitti turnauksensa odotettuun tapaan ryöpyttämällä Libanonia pistein 104–59 (51–31). Tiistain suurin yllätys nähtiin Pireuksessa, missä viime vuodet alamaissa ollut Kroatia peittosi Luka Doncicin Slovenian 108–92 (54–41).
Susijengi kypsytteli Valencian olympiakarsintojen avausottelussa yllätystä heti kättelyssä karkaamalla alkujännityksen karistettuaan parhaimmillaan 54–42-johtoon kolmen NBA-miehen Bahamasta. Pelin jälkipuoliskolla Bahama käänsi Buddy Hieldin johdolla momentumin ja liukasteli 85-96 (54-47) -voittoon 19-vuotias V.J. Edgecombe viimeistelijänään.
Susijengin uuden sukupolven keulakuviin lukeutuva Olivier Nkamhoua, 24, pelasi viime perjantaina ensimmäisen koripallo-ottelunsa helmikuisen leikkauksen jälkeen, ja upotti heti 21 pistettä voitossa maailman kärkijoukkueisiin lukeutuvasta Latviasti. Valencian olympiakarsinnoissa Susijengissä nähdään kovakuntoinen, onnellinen ja vapautunut ”Olli”.