29.3.2022 13:22 Suomalainen urheilu- ja koripalloperhe vastaanotti tiistaina riemu-uutisen, kun kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) julkaisi miesten vuoden 2025 EM-kilpailujen isäntämaat. Suomelle ja Susijengille myönnettiin yksi kisojen neljästä alkulohkosta. Näin Suomi pääsee uusimaan vuoden 2017 EM-kotikisansa, jotka olivat ikimuistoinen urheilujuhla.
Edellisen kerran Susijengi toimi EM-kisaisäntänä ikimuistoisissa kotikisoissa 2017. Kuva: Ville Vuorinen
Helsingissä vuonna 2017 pelatun EM-alkulohkon pelejä seurasi paikan päälle 88.000 katsojaa. Suurimmillaan peräti 1,6 miljoonan suomalaista jännäsi Susijengin otteita TV:n ääressä.
Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen. Kisakävijät antoivat EM-kisojen tunnelmalle arvosanan 4,9/5 ja peräti 99,2% kävijöistä suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen.
- Edelliset kotikisamme ovat jääneet mieliin reilun viikon mittaisena hurmoksena, joka jatkuu vieläkin ihmisten mielissä. Mahtavat fanit, mahtavat vapaaehtoiset, mahtavat kumppanit ja kaiken kruunuksi Susijengi esiintyi villin kotiyleisön edessä upealla tavalla, kommentoi vuoden 2017 kotikisojen pääsihteerinä toiminut Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Congratulations to the FIBA #EuroBasket 2025 hosts! 🏟
— FIBA EuroBasket (@EuroBasket) March 29, 2022
🇱🇻 Latvia (Group Phase + Final Phase)
🇨🇾 Cyprus (Group Phase)
🇫🇮 Finland (Group Phase) pic.twitter.com/j3XVQbrHyu
- Olemme erittäin iloisia, että saamme mahdollisuuden tarjota suomalaisyleisölle EM-kotikisat uudestaan. Koripallossa on meneillään vahva nousukausi. Teimme juuri uuden lisenssiennätyksen ja laji on koronavuosien seisahdusta lukuun ottamatta kasvanut jo pidemmän aikaa. Tulevat kisat vain vahvistavat matkaamme kasvupolulla.
Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistaneet EM-kotikisat 2017 kahmivat jälkimainingeissa useampia palkintoja: Evento Awardseissa se palkittiin parhaana kuluttajatapahtumana ja Urheilugaalassa Vuoden ilmiönä. Julkisen suitsutuksen ohella kisat näkyivät ruohonjuuritasolla, kun lajin harrastajamäärissä nähtiin selkeä kasvupiikki.
Suomen Koripalloliitto suoritti EM-haun käyttäen Helsinkiä tulevana kisakaupunkina. Sittemmin olosuhdeasiat ovat Helsingissä kokeneet muutoksen, kun Ilmalassa sijaitsevan areenan kohtalo on ilmassa. Kyseinen areena on sulkemassa ovensa, kun kumppaneita ja tapahtumajärjestäjiä vetäytyi hallista sen omistajiin lukeutuvien, pakotelistoille joutuneiden venäläistahojen vuoksi.
- Emme tule vallitsevissa olosuhteissa pelaamaan Ilmalassa. Kisoihin on kuitenkin aikaa, eikä meidän tarvitse tehdä hätiköityjä päätöksiä. Voimme seurata tilannetta ja toivoa parasta. Muun maailman tavoin toivomme, että Venäjän käynnistämä sota Ukrainassa loppuu pikaisesti ja se on tällä hetkellä päällimmäinen ajatuksemme, kertoi Koripalloliiton puheenjohtaja Timo Elo.
Suomen ohella EM-kisojen 2025 alkulohkoja myönnettiin Latvialle ja Kyprokselle. Kisojen pudotuspelit sai järjestettäväkseen Latvia. Kisat pelataan elo-syyskuussa 2025.
Koripallon EM-kisat jaettiin ensi kertaa neljälle järjestäjälle vuonna 2015. Tuolloin järjestely tehtiin pikavauhdilla, kun kisat siirrettiin reilua vuotta aiemmin turvallisuussyistä pois Ukrainasta.
Ukraina oli myös nyt yksi kisaisännyyttä hakeneista maista. FIBA osoitti Ukrainaa kohtaan solidaarisuutta, päätti kokouksessaan jatkaa Ukrainan kanssa keskustelua vuoden 2025 neljännen EM-alkulohkon järjestämisestä. Keskusteluiden takarajaksi asetettiin marraskuu 2022.
Vuoden 2022 EM-kisat järjestetään Georgiassa, Italiassa, Saksassa ja Tshekissä. Karsintojen kautta tiensä kisoihin selvittänyt Susijengi pelaa alkulohkonsa Prahassa, Tshekissä 2.-8.9.2022.
Fanit ovat maajoukkueen 6. pelaaja. Liity laumaan, niin saat isoimmat uutiset suoraan sähköpostiisi. Liity >>
Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) on määrittänyt alkulohkot koripallon EM-kisojen 2025 järjestäjämaille. Suomessa ja Tampereen Nokia Arenalla pelataan kisojen B-lohko, jonka pelit käynnistyvät 27.8.2025. Myös lohkon muut pelipäivät ovat selvillä.
Tampereella pelataan syyskesällä 2025 koripallon EM-kisoja ensimmäistä kertaa 58 vuoteen. Susijengi on valinnut kyseisen vuoden EM-kotikisojen oman alkulohkonsa isäntäkaupungiksi Tampereen ja kotiluolakseen aivan kaupungin keskustassa sijaitsevan upouuden Nokia Arenan.
Suomen Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara siirtyy EM-kotikisat 2025 -hankkeen pääsihteeriksi. Tammivaara on luotsannut Koripalloliittoa vuodesta 2018. Pääsihteerin tehtävään hän siirtyy 1.1.2023 alkaen.
Suomen Koripalloliitto on jättänyt hakemuksen vuoden 2025 miesten EM-kisojen yhden alkulohkon järjestämisestä. Helsingissä järjestetyt vuoden 2017 EM-kisat olivat kaikilla mittareilla jättimenestys ja ikimuistoinen kokemus.
Arpa siivitti Susijengin ensi heinäkuun (2.-7.7.2024) olympiakarsinnoissa Espanjan Valenciaan, joka on yksi tulevien karsintojen neljästä isäntäkaupungista. Susijengi ottaa Valencian turnauksen alkulohkossa mittaa Puolasta ja Bahamasta ja tarvitsee paikan lohkonsa kahden parhaan joukossa mitelläkseen paikasta Pariisin olympialaisissa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on maanantain kokouksessaan myöntänyt kesän 2024 olympiakarsintojen isännyydet Kreikalle, Latvialle, Puerto Ricolle ja Espanjalle. Karsinnat pelataan 2.-7.7.2024 neljänä kuuden joukkueen turnauksena. Jokaisen turnauksen voittajajoukkue leimaa lippunsa Pariisin olympialaisiin.
Sasu Salin pääsi juhlimaan Kanariansaarten derbyn voittoa, kun Teneriffa jatkoi nousuvirettään. Remu Raitanen jatkoi vahvoja esityksiään Espanjassa, Mikael Jantunen ja Edon Maxhuni olivat iskussa Ranskassa ja Henri Kantonen johdatti joukkueensa voittoon Liettuassa.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on julkaissut ensi maanantain (27.11.) olympiakarsinta-arvontojen arvontakorit. Susijengi on sijoitettu kolmanteen arvontakoriin yhdessä Puerto Ricon, Montenegron ja Dominikaanisen tasavallan kanssa ja kohtaa karsintojen alkulohkossaan joukkueet 2. ja 6. arvontakoreista.
Alexander Madsen oli isossa roolissa, kun VEF Riika merkkautti avausvoittonsa Mestarien liigan lohkovaiheessa ja piti jatkohaaveensa elossa. Sasu Salin ja Perttu Blomgren olivat myös vahvassa vedossa.
Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.
Susijengin valmennusjohtoon jo seitsemän vuotta kuulunut Mikko Larkas, 42, siirtyy Ranskan pääsarjaa ja FIBA Mestareiden Liigaa pelaavan SIG Strasbourgin apuvalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella. Viimeisen neljän vuoden ajan Larkas on työskennellyt vantaalaisseura PuHu Junioreissa urheilutoimenjohtajana.
Mestarien liigassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin toivotti Alexander Madsenin tervetulleeksi Teneriffan aurinkosaarelle. Salin pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.
Susijengin kesän 2024 olympiakarsintalohko ja -vastustajat julkistetaan alle kolmen viikon päästä. Arvontapäiväksi on valikoitu maanantai 27.11., jolloin kansainvälinen koripalloliitto FIBA julkistaa päivällä olympiakarsintojen neljä isäntämaata ja arpoo illalla Suomen aikaa klo 19.00 alkaen karsintalohkot.
Susijengin paidassa MM-kisoissa nähty Jacob Grandison debytoi uuden seuransa Menorcan riveissä. Remu Raitasen sihti oli kohdillaan ja Mikael Jantusen loisto-otteet EuroCupissa saivat jatkoa.
Lauri Markkasen nousu supertähtien joukkoon on ehdolla vuoden sykähdyttävämmäksi urheiluhetkeksi. Yleisöäänestys on käynnissä Urheilugaalan nettisivuilla ja 10 eniten ääniä kerännyttä ehdokasta etenee finaalivaiheeseen.
Viisivuotisen yliopistoliigauransa viime keväänä päättänyt ja Susijengiä Okinawan MM-kisoissa edustanut Jacob Grandison, 25, aloittaa ammattilaisuransa. Duken yliopistossa viime kaudella pelannut 198-senttinen Grandison liittyy Espanjan kakkosliigassa (LEB Oro) pelaavan Menorcan joukkueeseen.
Viimeiset kolme kautta Fukushima Firebondsia Japanin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla edustanut Susijengin veteraanisentteri Erik Murphy, 33, nousee sarjatasoa ylemmäs. 208-senttinen Murphy on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Japanin B1-liigan itälohkossa pelaavan Gunma Crane Thundersin kanssa.
Mikael Jantusen vahva debyyttikausi Paris Basketballin riveissä sai jatkoa viikonloppuna ja Edon Maxhuni oli jälleen liekeissä Le Portelin riveissä. Alex Murphy ja Remu Raitanen pääsivät juhlimaan voittoja Espanjassa.
Sasu Salinin ranne oli tulikuumana Mestarien liigan avauksessa, kun hän pommitti peräti kahdeksan kolmen pisteen heittoa sisään hurjalla prosentilla. Severi Kaukiainen oli Patrioti Levicen ykkösnimi FIBA Europe Cupissa ja Mikael Jantunen esiintyi vahvasti EuroCupissa.
Edon Maxhuni teki erinomaisen debyytin Ranskan liigassa, kun hän oli ottelun ykkösnimi Le Portelin kaataessa Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketballin.