8.2.2022 10:47 Miesten Korisliigan Kuukauden Valopilkuksi on tammikuussa 2022 valittu Ike Smith. Georgia Southern -yliopiston kasvatti vietti alkukauden G League -joukkue Texas Legendsissä ja saapui Tampereelle joulukuun alussa.
Miesten Korisliigassa pelataan parhaillaan vihoviimeisiä otteluita ennen jatkosarjan käynnistymistä. Monilla joukkueilla on ollut kova paine jo nyt parantaa sijoituksiaan myöhempiä pudotuspelejä ajatellen, mutta kovinta työtä yksilötasolla on tehnyt Tampereen Pyrinnön yhdysvaltalaislaituri Ike Smith.
Kuukauden Valopilkuksi valittu Smith on tammikuun aikana tilastoinut ottelukohtaisiksi keskiarvoikseen tasan 24 pistettä, 7,5 levypalloa ja 0,5 koriin johtavaa syöttöä sekä tehokkuuslukeman 21,8. Tänä aikana Pyrintö on voittanut kaikki neljä otteluaan.
Smith siirtyi NBA:n kehitysliigasta Korisliigaan vasta joulukuussa 2021 mutta on jo parissa kuukaudessa ehtinyt jättää näkyvän jälkensä.
Lokakuun Valopilkuksi valittiin Kauhajoen Cameron Jones ja marraskuun palkinnon pokkasi niin ikään Kauhajoen Rene Rougeau. Joulukuun Valopilkku-palkinnon pokkasi Vilppaan Jeremiah Wood.
Suomalaisjoukkueet pelasivat keskiviikkona FIBA Europe Cupin alkulohkojen viidennet ottelut. Ilta ei kasvattanut suomalaisjoukkueiden voittosarakkeita.
Salon Vilpas haki vierasvoiton Loimaalta. Teemu Suokas pommitti kaukaa ja jakoi ahkerasti syöttöjä.
Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.
Miesten Korisliigan otteluvoitot menivät tänään Kauhajoelle, Helsinki Seagullsille ja Kataja Basketille.
BC Nokia ja Korihait saivat sarjapisteitä miesten Korisliigassa.
Lahti Basketballin vaikeasta kaudenalusta huolimatta seuran riveistä on erottunut yllättäen tähdeksi syttynyt 22-vuotias Erik Sajantila. Hänet palkittiin lokakuun 2023 parhaana pelaajana.
Suomalaisjoukkueet taipuivat niukasti keskiviikkona FIBA Europe Cupin alkulohkovaiheen otteluissa. Kataja Basket hävisi kotikentällään lohkon kärkijoukkue Legia Varsovalle 85–89, kun taas Kauhajoki taipui jatkoajan jälkeen Jonavalle CBetille 94–98.
Kobrat kävi nappaamassa vierasvoiton Tampereen Pyrinnöstä.
Miesten Korisliigan sarjapisteet keräsivät tänään Bisons Loimaa ja Kataja Basket.
Kobrat taipui kotonaan KTP-Basketille 79–83.
Miesten Korisliigassa päivitettiin taas kärkikolmikkoa, kun sarjapisteet illan otteluista saivat Helsinki Seagulls ja Kouvot.
Korisliiga-kauden 2023–24 ensimmäiseksi kuukauden pelaajaksi on valittu huimaa jälkeä tehnyt Lahti Basketballin Erik Sajantila.
Kahdella tappiolla FIBA Europe Cup -kautensa aloittanut Kauhajoki kohtasi kyproslaisen Petrolina AEK:n, joka oli edennyt kilpailussa voitosta voittoon. Kauhajoki nappasi kauden avausvoiton eurokentillä vahvan lopun myötä lukemin 66–75 (33–31).
Lahti Basketball taivutti Tampereen Pyrinnön 93–89 hurjasti ailahdelleen kamppailun päätteeksi.
Kataja Basket metsästi tiistaina avausvoittoaan FIBA Europe Cupin lohkovaiheessa Slovakiassa Patrioti Levicen vieraana. Kotijoukkueen vahva puolustuspelaaminen Severi Kaukiaisen johdolla oli myrkkyä Katajalle, kun isännät ottivat 68–55 (36–34) -voiton.
Korisliigassa voittoja ottivat Tampereen Pyrintö, Helsinki Seagulls ja Salon Vilpas. Salossa nähtiin samalla myös juhlaseremonia.
KTP-Basket ja Kobrat kartuttivat sarjapistetilejään.
Suomalaisjoukkueet metsästivät avausvoittoaan keskiviikkona, kun FIBA Europe Cupissa pelattiin alkulohkon toiset ottelut. Kauhajoki taipui Saksassa Rostockin vieraana, Kataja puolestaan hävisi kotikentällään korin läheisyyttä hallinneelle CSM Oradealle.
Tiukka kotivoitto nosti BC Nokian Korisliiga-kauden ensimmäisenä joukkueena kymmeneen sarjapisteeseen.
Kauhajoki ja Kataja Basket hakevat keskiviikkona avausvoittojaan FIBA Europe Cupissa, kun alkulohkovaiheen toiset ottelut pelataan. Kauhajoki kohtaa vieraskentällä Bundesliiga-joukkue Rostock Seawolvesin. Kataja saa kotikentälleen vieraaksi romanialaisen CSM Oradean.