Tilastoykkönen Timo Heinonen jatkosopimukseen Seagullsin kanssa

29.5.2019 09:51 Helsinki Seagulls on tehnyt 1+1-mittaisen jatkosopimuksen 37-vuotiaan Timo Heinosen kanssa. Heinosella on vyöllä kaikkien aikojen eniten Korisliiga-otteluita, joita on pudotuspelit mukaan lukien 825.

Tuleva kausi on Heinoselle jo uran 21. Korisliigassa. Pussihukat-kasvatti on tehnyt uransa aikana 7586 pistettä, joka oikeuttaa kaikkien aikojen tilaston 21. sijaan. 

Päättyneellä kaudella runkosarjassa Seagulls sijoittui seitsemänneksi, mutta tippui pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella lopulta mestaruuden voittaneelle Karhu Basketille suoraan 3-0. 

- Mahtavaa jatkaa Gullsseissa! Erinomainen joukkueen runko jo kasassa, vanhoja tuttuja ja uusia tuttavuuksia. Ilolla odotan, että pääsee tekemään yhdessä hommia, Heinonen toteaa seuran tiedotteessa.

Seagulls oli ennen Heinosta tehnyt jatkosopimukset Tuukka Kotin ja Ricky Waxlaxin kanssa. Heidän lisäksi Susijengi-pelaajat Shawn Huff ja Ilari Seppälä ovat ensi kaudella Gulls-miehiä. Heinonen odottaa tulevaa kautta innoissaan.

- Olen innoissani päästessäni ensi kaudella treeneissä yllättämään hitaudellani Tuukan lisäksi myös Shawnin ja Ilarin.

Neljän kautta Seagullsia edustanut Heinonen on voittanut seuran kanssa SM-pronssia kahdesti perättäisillä kausilla 2016-17 ja 2017-18. Näiden lisäksi Heinonen on voittanut kolme SM-hopeaa ja kolme SM-pronssia aiemmin urallaan kasvattajaseurassaan Vantaan Pussihukissa, Torpan Pojissa ja KTP-Basketissa. 

- Kun tulevaa kautta lähdettiin suunnittelemaan, olimme hyvin yksimielisiä Timin jatkosopimuksen suhteen. Hän on yksi Seagullsin pitkäaikaisista kasvoista ja siksi myös tärkeä osa joukkueemme tarinaa. Vaikka Timillä on pelejä takana ennätysmäärä, se ei näy hiipumisena kentällä. Hän on erittäin suosittu myös fanien keskuudessa, eikä syyttä. Timi on pelaaja, johon voi aina luottaa.”, Helsinki Seagullsin toimitusjohtaja Aku Perho kommentoi Heinosen jatkosopimusta. 

 

Henkilöt

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia