5.5.2023 20:10 Lahti Basketball on solminut jatkosopimuksen päävalmentaja Tom Coonanin kanssa. Uutena tiimiin saapuu apuvalmentaja Kristian Palotie.

Tom Cooman jatkaa Lahdessa. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
Lahti Basketballin miesten Korisliiga-joukkue jatkaa tulevalla kaudella päävalmentaja Tom Coomanin komennossa, kertoo seuran julkaisema tiedote.
Osapuolet allekirjoittivat 1+1-mallisen sopimuksen, jossa optio jatkosta on seuralla. Cooman toimi menneellä kaudella päävalmentajana 21 ottelussa, joista Lahti voitti kymmenen.
– Tom nousi päävalmentajaksi menneellä kaudella erittäin vaikeaan tilanteeseen. Se oli haastava paikka, ja mahdollisuus tehdä muutoksia oli hyvin rajattu. Hän otti silti tilanteen hienosti haltuun niin käytännössä kuin myös lopulta tuloksellisesti, vaikka himoittu pudotuspelipaikka jäikin saavuttamatta, seuran hallituksen puheenjohtaja Jami Luhtanen kommentoi samassa tiedotteessa.
Samalla kun Cooman jatkaa pestiään, saapuu valmentajistoon myös uusi nimi, sillä yleisölle sittemmin enemmän otteluselostajana tutuksi tullut Kristian Palotie tekee paluun pääsarjavalmennuksen pariin.
Palotie aloitti valmentajanuransa vuonna 2011 Sykissä, komensi sen jälkeen Pussihukkia ja kausilla 2017–20 valmensi Kaarinan Uraa. Palotien valmennuskaudella Ura myös nousi miesten 1. divisioona A:sta Korisliigaan.
Pyrintö on tehnyt jatkosopimuksen Erik Muhosen, 21, kanssa. Ensimmäistä kauttaan Pyrinnössä pelaavan Muhosen jatkosopimus on kevääseen 2028 saakka. Lisäksi Pyrintö on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen korisliigan valmentaja Santeri Liljebergin kanssa.
KTP vahvistaa rivejään Tucker Richardsonilla, joka oli johdattamassa keväällä 2024 BC Nokian Suomen mestaruuteen.
Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.