5.8.2022 16:22 Korisliiga-kauteen valmistautuva espoolaisjoukkue on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen seuran oman kasvatin Topi Halmeen kanssa.

- Hyvä heittäjä ja puolustaja, liikkuu erinomaisesti ilman palloa ja ennen kaikkea fiksu joukkuepelaaja. On ilo saada Topi takaisin Hongan paitaan! Edellisen kerran Korisliigassa hänet valittiin vuoden tulokkaaksi, nyt onkin mielenkiintoista nähdä mitä tuleva kausi tuo tullessaan, päävalmentaja Aapo Heinonen kommentoi Halmeen paluuta seuran tiedotteessa.
Topi Halme on ollut mukana monessa pelivuosiensa aikana. Ensimmäisen kerran Halme pelasi liigatasolla kaudella 2017-18 silloisen Espoo Unitedin riveissä. Sittemmin nousua divareista lähdettiin rakentamaan uudelleen Hongan nimissä. Niin divisioona B:ssä kuin A:ssa, Halme tahkosi kotiseuran paidassa kaksinumeroisia pistelukemia ottelua kohden eikä poikkeamaa tee myöskään viime kausi Munkassa (12,9 pistettä, 2,9 levypalloa, 1,9 syöttöä per peli).
Halme on pelannut I divisioona A:ssa 73 ottelua 10,3 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla.
Korihaiden kotivoitossa pääsivät loistamaan erityisesti etukentän tähdet Frank Champion ja Mikael Aalto. Uusikaupunkilaisseura on nyt sarjapisteissä tasoissa voittamansa Helsinki Seagullsin kanssa jatkosarjojen välisen rajaviivan tuntumassa.
Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua, joista voittajiksi selvisivät Kauhajoki ja Kataja Basket. Illan korkein pistesuoritus oli tappion kärsineiden Kobrien Jaquan Carlosin 35.
Tampereen Pyrinnön voitossa nähtiin väkevä tilastoilta niin Ahren Freemanilta, Topias Palmilta, Erik Muhoselta kuin Riku Laineeltakin. Kaksi muuta Korisliiga-ottelua päättyivät Lahti Basketballin ja KTP-Basketin voittoihin.
Sekä Salon Vilppaan Ansley Almonor että Kataja Basketin De'vion Harmon nakuttivat joukkueidensa voitoissa pyöreät 40 pistettä.
Kouvot nappasi väkevän vierasvoiton ja hätyyttelee jatkosarjalohkojen välistä rajaviivaa. Tapiolan Honka puolestaan nousi kotiesityksellään Korisliigan kärkeen.
Ennen ottelua Salohallissa nähtiin harvinainen erikoisohjelmanumero, kun Vilpas Legends ja Honka Legends kohtasivat toisensa. Kentällä nähtiin muiden muassa Teemu Rannikko, Shawn Huff, Jamar Wison ja Kimmo Muurinen.
21-vuotias Riku Korhonen opiskelee treenien ohessa kauppatieteitä, mutta tulokset Korisliigassa ovat samalla nousseet raketin lailla. Tapiolan Hongasta on kehittynyt yllättäen varteen otettava mestaruuskandidaatti ja Korhosesta hallitseva kuukauden pelaaja.
Bisonsin Pihlajamäen ja Kokon vahvat suoritukset eivät riittäneet Korisliigan sarjakakkosta vastaan.
Korisliigan runkosarjan seitsemännellä sijalla majaileva Tampereen Pyrintö on solminut loppukautta koskevan sopimuksen pitkäaikaisen seuraikoninsa, Susijengissäkin vuosikaudet pelanneen Topias Palmin, 196 cm ja 31 vuotta, kanssa. Palmin sopimus sisältää vuodenvaihteen jälkeisen reilun kuukauden ulkomaanoption.
Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Korihait pääsivät kaikki juhlimaan vierasvoittoja.