18.12.2023 19:34 Suomalainen koripalloperhe pääsee jälleen juhlimaan vaikuttavaa saavutusta: kansainvälisen koripalloliitto FIBA:n päivitetyssä rankingissä Suomen tyttömaajoukkueet nousivat sijalta 16 jo kymmenen parhaan joukkoon.

Suomen tyttömaajoukkueet nousivat maailman kymmenen parhaan joukkoon. Kuvassa viime kesänä EM-kisoissa neljänneksi sijoittunut WU16-joukkue. Kuva: FIBA Europe
FIBA:n rankingin laskukaavassa huomioidaan muun muassa voittojen määrä arvokisoissa ja niiden ulkopuolella, voittomarginaalit, voittojen ajankohtaisuus sekä divisioona, jossa joukkue on pelannut. Suomi muun muassa sijoittui vuonna 2022 seitsemänneksi WU18 EM-kisoissa ja tänä vuonna WU16 EM-kisoista saaliina oli neljäs sija ja paikka WU17 MM-kisoissa.
Tyttöjen maailmanrankingin kärkeä pitää USA, joka voitti WU19-sarjan maailmanmestaruuden häviämättä otteluakaan. Toisena rankingissä on Ranska ja kolmantena Kanada. Euroopan maista Suomen edellä ovat Ranskan lisäksi Espanja (4.), Slovenia (6.), Unkari (7.) ja Belgia (8.).
Keskiössä laadukas arki
Suomalaisen nais- ja tyttökoripallon nousukausi ei ole syntynyt sattumalta. Se rakentuu pitkäjänteiselle ja johdonmukaiselle valmennuksen ja harjoitusarjen kehittämiselle.
– Pelaajien sitoutuminen harjoitteluun, valmennuksen osaamisen kehittyminen sekä seurojen vahva tuki luovat tukevan perustan menestykselle. Tämä on Suomi-koriksen upea, yhteinen kasvutarina, josta kaikkien mukana olleiden kannattaa olla ylpeitä, kiittelee Koripalloliiton valmennuksen johtaja Henrik Dettmann.
– Suomalainen naiskoripallo on pitkään ollut oikealla tiellä ja se näkyy nyt laajalla rintamalla. Tästä on hyvä kääntää katseet kohti tulevaa ja vuonna 2027 Suomessa järjestettäviä naisten EM-kisoja.
Lisätiedot: FIBA World Ranking
Suomen Koripalloliitto ja Kolmen kampuksen urheiluopisto ovat solmineet uuden yhteistyösopimuksen vuosille 2026–2029, jatkaen jo vakiintunutta ja menestyksekästä kumppanuutta.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi torstaina nuorten EM-kisojen alkulohkot Freisingissa, Saksassa. 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan osalta odotetaan vielä vahvistusta sijainnista.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen turnausurakka Unkarin Székesfehérvárissa päättyi tappioon finaalissa, kun Cibona Zagrebin U17-joukkue oli parempi loppulukemin 48-83 (24-48).
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi kolmannen voittonsa Székesfehérvárissa pelattavassa kansainvälisessä turnauksessa. Sudenpennut voitti tiukassa maaottelussa isäntäjoukkue Unkarin 86-81 (40-41).
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelasi toisen ottelunsa Unkarin Székesfehérvárissa pelattavassa kansainvälisessä turnauksessa. Sudenpennut nappasi ylivoimaisen voiton Bulgariasta numeroin 140-54 (75-26).
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti tänään neljän ottelun mittaisen turnausurakkansa Unkarin Székesfehérvárissa. Sudenpennut kaatoi Latvian koripalloliiton akatemiajoukkue Ekselences Centrsin 63-100 (35-48).
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa torstaista sunnuntaihin neljä kansainvälistä ottelua Unkarin Székesfehérvárissa. Perinteisen maaottelukalenterin ulkopuolella pelattavalla turnauksella vastataan kansainvälisen koripallon laajentuneeseen tasoon.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue avasi kansainvälisen kutsuturnauksen Ibizalla vakuuttavalla voitolla Saksasta. Sudenpennut veivät ottelun nimiinsä lukemin 70–49.
Kokkikartano lahjoittaa jokaisesta myydystä Sudennälkä-ateriasta 20 senttiä nuorten koripallomaajoukkueiden tukemiseen.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue sai maistaa jatkoaikavoiton makeutta, kun Bassano Del Grappan turnauksessa Sudenpennut päihitti Tshekin jatkoajan jälkeen 85-84 (33-30, 73-73). Sekä varsinaisella peliajalla että jatkoajalla ratkaisevat korit teki Joseph Tala.