12.7.2022 15:53 Suomen 18-vuotiaat pojat jatkavat valmistautumistaan B-divisioonan EM-kisoihin Portugalissa. Sudenpennut kohtaavat Portugalin keskiviikkona ja torstaina. Molempina päivinä ottelut alkavat klo 22:15 Suomen aikaa.
Pojat pyrkivät kasvattamaan joukkuehenkeä Portugalissa. Kuva: Samira Lee
Pojat ovat pelanneet kesän aikana hienosti ja nappasivat PM-kisojen puhtaalla pelillä. Nyt vastaan asettuu eri tavalla pelaava joukkue.
- Koronajan takia tietoa joukkueesta on vähemmän kuin normaalisti. Portugali on kuitenkin mennyt viimevuosina eteenpäin koripallossa, josta osoituksena maan 20-vuotiaiden nousu A-divisioonaan muutama vuosi sitten. Ainakin yksi pelaaja Portugalin ryhmästä pelaa Italiassa. Todennäköisesti meille tulee vastaan joukkue, joka pelaa eri tavalla kuin Pohjoismaat. Se on tietysti hieno juttu EM-kisoja ajatellen, päävalmentaja Mikko Tupamäki sanoo.
Sudenpennut lähtevät otteluihin 14 pelaajan kokoonpanolla. Mukana on myös sellaisia pelaajia, jotka eivät PM-kisoissa pelanneet.
- EM-kisaryhmästä muutamalla pelaajalla on loukkaantumisia, joten aikaisemmin leirityksissä mukana olleet pelaajat saavat kesän ensimmäiset maaottelut vyölleen. Saadaan peleissä varmasti käytettyä erilaisia viisikoita.
Mitään taikatemppuja Portugalissa ei tulla näkemään vaan keskittyminen on perusasioissa.
- Pyritään näissä peleissä viemään omaa konseptia eteenpäin ja kehittämään olemassa olevia asioita sekä tekemään ne laadukkaasti. Tämä on meille taas mahdollisuus ryhmäytyä paremmin, sillä olemme paljon yhdessä erilaisessa ympäristössä, Tupamäki sanoo.
Ottelun voi katsoa sivulta https://www.fpbtv.pt. Palvelu vaatii rekisteröitymisen.
Otteluseuranta: https://www.fpb.pt
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi eilen nuorten EM-kisojen alkulohkot Freisingissä, Saksassa. Suomi pelaa A-divisioonan EM-kisoissa neljässä ikäluokassa.
Sudenpentujen Baltic Sea Basketball Cup -urakka päättyi tänään sunnuntaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat neljästi Ruotsin. Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti turnauksen, 16-vuotiaat tytöt ja pojat sijoittuivat toiseksi ja 18-vuotiaat pojat viimeiseksi.
Tallinnassa viikonloppuna pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa Sudenpennut kohtasi turnauksen toisena päivänä Viron. Suomi nappasi voitot 16- ja 18-vuotiaissa tytöissä, pojat taas joutuivat toteamaan Viron paremmakseen.
Sudenpentujen maajoukkuevuosi käynnistyi tänään perjantaina Tallinnassa, Audentesin urheilukoululla, jossa pelataan viikonloppuna Baltic Sea Basketball Cup. Sudenpennut voitti neljästä ottelusta yhden.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet ovat lähteneet tänään matkalle kohti Tallinnaa, jossa pelataan jokavuotinen Baltic Sea Basketball Cup. Suomen lisäksi 3.-5.1.2025 Audentesin urheilukoululla pelattavassa turnauksessa ovat Latvia, Viro ja Ruotsi.
Sudenpentujen taival Tampereen Hakametsässä pidetyissä U18 EM-kotikisoissa päättyi voitokkaasti, kun Suomi voitti päätöspelissään Tanskan 81-94 (44-49). Sudenpennut sijoittui täten 15. sijalle.
Tampereen Hakametsässä pelattavissa U18 EM-kotikisoissa Sudenpennut hävisi toiseksi viimeisessä ottelussaan Espanjalle 65-71 (40-32). Suomi putosi täten ensi kesäksi B-divisioonaan ja pelaa sijoista 15-16 huomenna Tanskaa vastaan klo 13:30.
Tampereen Hakametsään oli kerääntynyt 1023 katsojaa todistamaan, kun Serbia pudotti Suomen ulos 18-vuotiaiden poikien EM-kotikisoissa kahdeksan parhaan joukosta. Sudenpennut hävisi 81-67 (37-26) ja pelaa täten sijoista 9-16. Kisojen kolme viimeistä joukkuetta putoavat ensi kesäksi B-divisioonaan, joten Sudenpennuilla on seuraavassa pelissä mahdollisuus varmistaa A-divisioonapaikka.
Tampereen Hakametsässä pelattavissa 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Suomen alkulohkopelit tulivat päätökseen, kun Slovenia oli parempi loppulukemin 44-92 (23-46) 1375 katsojan edessä. Slovenia on kerännyt mainetta kisoissa joukkueena, joka ajaa erinomaisesti kohti koria. Sudenpentuja vastaan Slovenia yhdisti erikoisosaamisensa loistavaan heittopeliin, minkä myötä ero oli selkeä.
Eilen ikäluokan hallitsevan Euroopan mestarin kaatanut Sudenpennut hävisi 18-vuotiaiden poikien Tampereen Hakametsässä EM-kotikisoissa Espanjalle 78-56 (40-29) 1771 katsojan edessä. Espanja oli kaksi vuotta sitten pidetyissä ikäluokan 16-vuotiaiden EM-kisoissa hopeamitalisti.