11.8.2021 16:50 Kotkalaisseura solmi sopimuksen 31-vuotiaan Urald Kingin kanssa. Sentteri-laitahyökkääjän myötä joukkueen kokoonpano on valmis lokakuun alussa alkavaan kauteen.

Urald King on pelannut ammattilaisena pääasiassa Islannissa ja voittanut siellä muun muassa maan mestaruuden ja cupin Stjarnanin riveissä 2020. Islannin lisäksi King on pelannut Saksan sekä Ranskan sarjoissa.
198-senttinen King valmistui Southeastern Oklahnoma Staten yliopistosta. Viimeisellä Islannin kaudellaan King tilastoi keskiarvoikseen 17,2 pistettä ja 10,7 levypalloa. Parhaimmalla kaudellaan 2017-18 Kingin keskiarvot Islannin liigasta olivat 22,9 pistetä ja 14,9 levypalloa.
- Jututimme Kingin entistä valmentajaa sekä Islannissa pelanneita – muun muassa meille tulevaa Flenard Whitfieldiä – ja olemme vakuuttuneita, että Urald on hyvä mies. Hänen pelinsä perustuu vauhtiin ja liikkeeseen, ja King päättää hyökkäyksiäkin, Roope Mäkelä kertoo seuran tiedotteessa.
Korisliiga-seurojen kokoonpanot >
Pyrintö on tehnyt jatkosopimuksen Erik Muhosen, 21, kanssa. Ensimmäistä kauttaan Pyrinnössä pelaavan Muhosen jatkosopimus on kevääseen 2028 saakka. Lisäksi Pyrintö on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen korisliigan valmentaja Santeri Liljebergin kanssa.
KTP vahvistaa rivejään Tucker Richardsonilla, joka oli johdattamassa keväällä 2024 BC Nokian Suomen mestaruuteen.
Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.