Ville Haapoja palaa Pyrintöön

12.5.2018 10:17 BC Nokiaa viimeiset kaksi kautta edustanut laituri Ville Haapoja (200cm/20v) palaa takaisin kasvattajaseuraansa Tampereen Pyrintöön. Joukkueen ja pelaajan välinen sopimus on kaksivuotinen.

BC Nokiaa viimeiset kaksi kautta edustanut Ville Haapoja palaa kasvattajaseuraansa Tampereen Pyrintöön. Kuva: Ville Vuorinen

18-vuotiaiden ikäkausimaajoukkueessa 14 ottelua 7 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla pelannut Haapoja palaa kasvattajaseuraansa kahden Nokialla vietetyn kauden jälkeen, joista viimeisimmän kauden aikana mies edusti myös 1-Divisioona B:ssä pelaavaa Raholan Pyrkivää. RaPyn paidassa Haapoja kirjautti 16 ottelussa 17,9 pistettä, 10,2 levypalloa ja 4,3 syöttöä ottelua kohden.

 

- Saamme Villestä mielenkiintoisen lisän meidän ison laiturin tontille. Ville tulee harjoittelemaan edustusjoukkueen mukana ja saa hienon mahdollisuuden taistella peliajasta niin liigassa kuin Divisioona-A -joukkueessamme, iloitsee Pyrinnön päävalmentaja Sami Toiviainen.

 

- Hänellä on ollut jossain määrin vaivojen täyttämät viimeiset vuodet, joten on kiinnitettävä huomiota siihen, että Ville pääsee harjoittelemaan terveenä ja samalla lunastamaan sen potentiaalin, jota häneltä voidaan odottaa.

 

Kasvattajaseuraansa paluusta innoissaan oleva Haapoja nostaa myös itse esille toiveen terveenä pelaamisesta ja harjoittelemisesta.

 

- Kiva palata kotiin. Tavoitteena on saada kaksi ehjää kautta, kroppa kuntoon, peliaikaa ja sen myötä lisää urheilullisia haasteita, Haapoja toteaa.

 

Pyrinnöllä on ensi kaudeksi pelaajasopimukset Haapojan lisäksi Antero Lehdon, Petri Heinosen, Osku Heinosen ja Kenneth Manigaultin kanssa.

Lisätiedot: Ville Haapoja

Henkilöt

Asiat

 
25.7.2018 10:09 Korisliiga

Julius Rajala KTP:n korin alle

Viimeiset neljä vuotta Yhdysvalloissa yliopistokoripalloa pelannut 205-senttinen ja 24-vuotias MaSu-Basketin kasvatti Julius Rajala palaa Suomeen ja debytoi Korisliigassa ensi syksynä kotkalaisen KTP-Basketin paidassa. Sopimuksesta uutisoi Kymen Sanomat.

20.7.2018 18:05 Korisliiga

Justus Kilpinen palaa Pyrintöön

Perinteikäs Tampereen Pyrintö saa riveihinsä mieluisan paluumuuttajan, kun molemmilla laitahyökkääjän paikoilla viihtyvä 193-senttinen ja 24-vuotias Justus Kilpinen palaa Tampereelle Korihaista. Kilpisen sopimus kattaa pelikauden 2018-19.

20.7.2018 14:03 Korisliiga

Mika Nuolivirta ja Brandon Conley Korihaihin

Vuosikausia Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokalustoon kuulunut ja viimeiset neljä vuotta Yhdysvaltain yliopistokentillä viettänyt Rekolan Urheilijoiden kasvatti Mika Nuolivirta, 210 cm ja 23 v, debytoi Korisliigassa syksyllä Korihaiden paidassa. Lisää kokoa Korihaihin tuo myös 201-senttinen, 24-vuotias Brandon Conley.

16.7.2018 17:06 Korisliiga

Mario Edwards ja Topias Kuukkanen Korihaihin

Korisliigaa pelaava Uudenkaupungin Korihait vahvistuu kahdella uudella pelaajalla. Aiemmin Lapuan Kobrissa pelannut amerikkalaistakamies Mario Edwards sekä Salon Vilppaasta siirtyvä Topias Kuukkanen edustavat Korihaita kaudella 2018-19.

15.7.2018 10:11 Korisliiga

Miika Heinonen KTP:n paitaan

Korisliigan kesän pelaajamarkkinoiden aktiivisimpiin joukkueisiin kuuluva KTP-Basket on tehnyt uuden täsmäkiinnityksen takalinjoilleen. Viime kaudet HBA-Märskyssä pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo ja Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Miika Heinonen, 191 cm ja 19 v, siirtyy Kotkaan. Sopimuksesta uutisoi Kymen Sanomat.

12.7.2018 22:02 Mestarien liiga

Karhubasket CSM Oradean kimppuun Mestarien Liigan karsinnassa

Koripallon FIBA:n Mestarien Liigan syksyn 2018 karsintojen otteluparit arvottiin torstaina Genevessä. Hallitseva miesten koripallon Suomen mestari Karhubasket kohtaa Mestarien Liigan ensimmäisellä karsintakierroksella romanialaisen CSM Oradean.

12.7.2018 21:59 Korisliiga

Antti Niskanen Seagullsista Kauhajoelle

Hallitseva koripallon Suomen mestari Karhubasket saa tulevaksi kaudeksi roppakaupalla kokemusta, kun kymmenen kautta Korisliigassa pelannut Sykki-kasvatti Antti Niskanen, 188 cm ja 31 v, siirtyy Helsingistä Kauhajoelle.

11.7.2018 09:31 Korisliiga

Samuli Vanttaja siirtyy Karhu Basketista Katajaan

Viime kauden päätteeksi Kauhajoella Karhu Basketin paidassa Korisliigan mestaruutta juhlinut Samuli Vanttaja, 27, siirtyy yksivuotisella sopimuksella Joensuuhun Kataja Basketiin.

9.7.2018 14:17 Korisliiga

Malcolm Bernard BC Nokian takakentälle

BC Nokian toinen yhdysvaltalaispelaaja tulee Sean O'Maran tapaan Xavierista, kun Malcolm Bernard, 24, liittyy näätäpaitaan ensi kaudeksi. 198-senttinen Bernard pelaa tällä hetkellä Australiassa.

6.7.2018 12:34 Korisliiga

Pronssikauden pelinrakentaja Vuk Malidzan palaa BC Nokiaan

BC Nokia saa mieluisan paluumuuttajan, kun SM-pronssiin kaudella 2015/16 nokialaiset johdattanut serbialaistakamies Vuk Malidzan, 30, palaa Näädät-nuttuun. Joukkue on tehnyt sopimuksen myös Korihaista siirtyvän Teemu Sulosen kanssa.

28.6.2018 12:42 Korisliiga

Karhubasket mukana Mestarien liigan karsinnoissa

Korisliigan hallitseva mestari Kauhajoen Karhubasket lähtee mukaan Basketball Champion Leaguen eli koripallon Mestarien liigan karsintoihin. Karsinnoissa on mukana yhteensä 30 joukkuetta.

27.6.2018 18:44 Korisliiga

Kolmaskin Lehtoranta KTP:n paitaan, Herrala siirtyy Kataja Basketiin

KTP-Basket on tehnyt sopimuksen Joonas Lehtorannan, 24, kanssa. Kotkasta Pohjois-Karjalaan puolestaan suuntaa Joni Herrala, 23, joka liittyy Kataja Basketin vahvuuteen.

19.6.2018 14:39 Korisliiga

Eldar Skamo siirtyy Ura Basketin paitaan

Yli 450 ottelua Korisliigassa pelannut Eldar Skamo, 31, siirtyy tulevaksi kaudeksi Korisliigaan nousseen Ura Basketin riveihin.

18.6.2018 22:48 Korisliiga

Korisliigojen sarjalisenssit kaudelle 2018-19 myönnetty

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2018-19. Korisliigaan myönnettiin 11 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä.

15.6.2018 16:06 Korisliiga

Stephen Croone vahvistamaan Ura Basketia

Viime kaudella Korisliigaa Lapuan Kobrissa pelannut Stephen Croone, 23, vahvistaa Ura Basketin takalinjoja tulevalla kaudella.

15.6.2018 14:58 Korisliiga

Mestaruusvuodelta tuttu David Gonzalvez palaa Kouvoihin

Kouvojen ja David Gonzalvezin tiet kohtaavat kahden vuoden tauon jälkeen, kun 30-vuotias pelimies palaa ensi kaudeksi tutulle Jatke Areenan parketille Kouvolaan.

15.6.2018 12:13 Korisliiga

Jättiläismäinen Sean O'Mara BC Nokian sentteriksi

BC Nokian Korisliiga-joukkue on tehnyt ensimmäisen ulkomaalaissopimuksensa, kun Näätien vahvuuteen ensi kaudeksi liittyy 208-senttinen ja 110-kiloinen Sean O'Mara suoraan Xavierin yliopistosta.

15.6.2018 11:05 Korisliiga

David Haughton Vilppaan korin alle

Salon Vilppaan pelaajahankinnat kaudelle 2018-19 jatkuvat ja tällä kertaa vahvistusta tulee korin läheisyyteen, kun Vilpas on tehnyt sopimuksen 198-senttisen David Haughtonin kanssa.

14.6.2018 10:34 Korisliiga

Johannes Lasaroff jatkaa Kataja Basketissa

Joensuun Kataja Basket on tehnyt jatkosopimuksen Johannes Lasaroffin, 22, kanssa.

14.6.2018 09:04 Korisliiga

Pyry Rainamaa jatkaa Ura Basketissa, Mikael Sandberg uusi kiinnitys

Korisliigan nousijajoukkue Kaarinan Ura Basket on solminut jatkosopimuksen Pyry Rainamaan kanssa. Uutena kasvona joukkueeseen siirtyy Turun NMKY:n kasvatti Mikael Sandberg.

Näytä lisää vastaavia