Ville Tahvanainen aloittaa ammattilaisuransa Islannissa

4.8.2023 08:29 Nelivuotisen yliopistouransa Bradleyn paidassa keväällä päättänyt Helsingin NMKY:n kasvatti ja Susijengin nuoren kaartin takamies Ville Tahvanainen, 193 cm ja 23, aloittaa ammattilaisuransa Islannissa. Susijengi Rising Starsiin alkukesällä kuulunut Tahvanainen on solminut sopimuksen aiemmin Osku Heinosen riveihinsä hankkineen Haukarin kanssa.

Ville Tahvanainen aloittaa ammattilaisuransa Islannista. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Tahvanainen tiesi jo maajoukkuekesään lähtiessään hakevansa ensi kaudeksi ensimmäistä ammattilaiskomennustaan Suomen ulkopuolelta. Viime kaudella Islannin pääsarjan puolivälieriin yltäneen Haukarin päävalmentaja Máté Dalmay teki vaikutuksen Tahvanaiseen, ja sopimus syntyi lopulta nopeasti.

- Heti, kun valmentaja otti yhteyttä minuun, minulle jäi hyvä fiilis niin hänestä, Haukarin pelitavasta kuin omasta roolissani joukkueessa, hän selventää.

- Oma tavoitteeni on ottaa heti iso rooli, auttaa joukkuettani menestymään ja ottaa iso kehitysharppaus ammattilaisena. Uskon, että Haukar on täsmälleen oikea paikka aloittaa ammattilaisurani.

Haukar teki jo aiemmin kesällä suomalaiskiinnityksen rekrytoimalla Tampereen Pyrinnön pitkäaikaisen heittäjä-ässän Osku Heinosen riveihinsä.

- Oskun kanssa jo viestiteltiinkin, ettei kumpikaan oikein malta odottaa tulevan kauden alkua. Syyskuun alussa lähdetään Islantiin ja kausi alkaa lokakuun alussa.

Luottoheittäjä Märskyssä, Bradleyssa ja maajoukkueissa

Juniorivuotensa kasvattajaseurassaan Helsingin NMKY:ssa viettänyt Tahvanainen on esiintynyt Suomessa aiemmin divaritasolla edustaessaan HBA-Märskyä vuosina 2016-19. Viimeisellä Märskyn kaudellaan Tahvanainen linkosi joukkueelleen Divari A:ssa 15,9 pistettä ottelua kohden ja keräsi rinnalle 4,2 levypallon, 3,5 syötön ja 1,7 riiston ottelukohtaiset keskiarvot.

Suomen juniorimaajoukkueissa Tahvanainen edusti 1999-2001 syntyneiden ikäluokkia, joka mm. sijoittui vuoden 2016 U16-den poikien EM-kisoissa viidenneksi. Tahvanaiselle kirjattiin vuosien aikana yhteensä 59 nuorten maaottelua, joissa hän upotti 710 pistettä.

Tahvanainen siirtyi syksyllä 2019 Yhdysvaltain NCAA-liigaan Bradleyn yliopistoon, jota hän edusti neljän kauden ajan. Tahvanaiselle kirjattiin hänen yliopistourallaan 122 ottelua 7,2 pisteen ja 2,8 levypallon ottelukohtaisin keskiarvoin. Keväällä 2020 Tahvanainen voitti joukkueensa kanssa Missouri Valley -konferenssin mestaruuden.

Susijengissä Tahvanainen debytoi kesällä 2018 ja hän upotti jo toisessa maaottelussaan Latviaa vastaan 24 pistettä ja pelin ratkaisseen kolmen pisteen heiton. Tahvanainen on edustanut Susijengiä tähän mennessä 11 ottelussa 6,4 pisteen ja 1,7 levypallon keskiarvoilla.

Tahvanaisella on tilillään lisäksi 11 miesten haastajamaaottelua, mukaan lukien kesän 2023 Susijengi Rising Stars -leiritys sekä Napolin kesäuniversiadit 2019.

Henkilöt

 
12.4.2025 08:37 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiaiselle pronssia Viron-Latvian liigassa

Severi Kaukiaisen edustama tallinnalainen BC Kalev/Cramo pöllytti latvialaista BK Ogrea 92–69 (58–35) Viron-Latvian liigan pronssiottelussa perjantai-iltana. Kausi huipentuu seuraavaksi Viron ja Latvian kansallisten liigojen pudotuspeleihin.

11.4.2025 07:20 Susijengi

Jantunen pistekärki, Paris Basketball voittoon Euroliigan runkosarjan päätöskierroksella

Mikael Jantunen nautiskeli 15 pistettä ja kaapi kuusi levypalloa, kun Paris Basketball päätti historiansa ensimmäisen Euroliigan runkosarjakauden 72-63 (46-31)-kotivoittoon liigajumbo ALBA Berlinistä kotikentällään. Paris Basketball on varmistanut paikkansa Play-In-otteluissa ja sillä on vielä hiuksenhieno sauma selvitä suoraan pudotuspeleihin kuudennelta sijalta.

7.4.2025 16:30 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala raivaa tietä Lassi Tuovin kanssa Japanissa – ”Kaipasin päivittäistä valmennustyötä”

Jukka Toijala vastasi myöntävästi Lassi Tuovin kutsuun liittyä hänen apuvalmentajakseen Japanin B-leaguessa pelaavaan Yokohama B-Corsairsiin. Toijala on nauttinut täysin siemauksin uudesta haasteesta ja kulttuurista.

7.4.2025 13:25 Susijengi

Miro Little UC Santa Barbaran riveihin

Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.

4.4.2025 07:58 Susijengi

Jantuselle 13 pistettä Real Madridin vieraana, Paris Basketballin pudotuspelijahti huipentuu

Mikael Jantunen urakoi Paris Basketballin korkeimmat minuutit ja onnistui täydellisellä heittopelillä kaaren takaa Euroliigan torstai-illan ottelussa Real Madridin vieraana, mutta 9769 katsojan raivokkaasti kannustama Real nipisti pariisilaisista 105–104 (53–53) -kotivoiton. Pariisilaiset ovat varmistaneet paikkansa vähintään Euroliigan Play-In-otteluissa.

3.4.2025 07:19 Susijengi

Grandisonin kolmonen siivitti PAOK:n FIBA Europe Cupin finaaliin

Lähes kauden päivät koripallokentiltä sivussa ollut Jacob Grandison on vertynyt hyvään kevätkuntoon. Myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa Grandison säästi tärkeimmät onnistumisensa viime sekunneille, kun hänen uusi joukkueensa PAOK Saloniki kellisti jatkoajalla ranskalaisen Cholet’n ja raivasi tiensä FIBA Europe Cupin finaaliin pistein 88–90 (40–33).

31.3.2025 19:35 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki valmiina kevään ratkaisuotteluihin – ”Parhaat pelit edessä”

Slovakian liigassa saatiin runkosarja päätökseen viime viikolla ja Aatu Kivimäen Patrioti Levice nappasi itselleen runkosarjan voiton. Kivimäki lähtee luottavaisin mielin mestaruusjahtiin.

30.3.2025 09:17 Susijengi

Federikon ja Yalahon Texas Techin tie nousi pystyyn NCAA:n lopputurnauksessa

Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech oli lähellä jättiyllätystä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n lopputurnauksen läntisessä aluefinaalissa San Franciscossa. Texas Tech johti suursuosikki Floridaa yhdeksällä pisteellä vielä kolme minuuttia ennen loppua, mutta taipui lukemin 79-84 (37-40) Floridan raivatessa tiensä Final Four -turnaukseen.

29.3.2025 09:10 Susijengi

Jantusen Paris Basketball kaatoi hallitsevan Euroliigan mestarin vieraskentällä

Loukkaantumissuman keskellä tuskaileva Mikael Jantusen Paris Basketball venyi urotekoihin perjantai-iltana Ateenassa kaatamalla hallitsevan Euroliigan mestarin Panathinaikosin täpärin lukemin 98–101 (48–56) tämän kotikentällä kreikkalaisten raivokkaasta loppukiristä huolimatta.

27.3.2025 09:45 NCAA

Federikon ja Yalahon Texas Tech eteni Sweet 16 -vaiheeseen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech eteni Sweet 16 -vaiheeseen eli 16 parhaan joukkoon. Mustapha Amzil ja New Mexico putosi leikistä toisella kierroksella.

Näytä lisää vastaavia