6.5.2018 22:16 Salohallin 2162-päinen yleisö todisti sunnuntai-iltana Korisliigan finaalien avausottelua, Vilppaan toivottaessa Kauhajoen Karhu Basketin vieraakseen. Kolmannen jakson loppupuolelle asti tasaisena pysynyt ottelu kääntyi lopulta astetta leveämmältä onnistumisia saaneen Vilppaan nimiin, salolaisten karattua lopulta 86-75 (42-34) -kotivoittoon.
Vilppaan tähtisentteri Aaron Jones operoi 20 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan. Kuva: Ville Vuorinen
Salohallin täytenä pullistelevat lehterit saivat todistaa todellista heittoshow’ta kolmannella jaksolla, molempien joukkueiden kurittaessa puoleentoista minuuttiin yhteensä kuusi kolmosta. Parrasvalot kaappasi tuon pyrähdyksen aikana Vilppaan Javontae Hawkins, joka kuittasi Gregory Manganon ja Bojan Sarcevicin kolmoset omillaan, naulaten välissä vielä yhden ylimääräisen kaukolaukauksen, nostaen isännät kahdeksan pisteen karkumatkalle.
Vilpas jatkoi väkevää ilotulitustaan, Jaylon Brownin osuttua kertaalleen ja Mikko Koiviston nakutettua kaksi kolmen pisteen suoritetta säkin pohjalle jakson viimeisen kahden ja puolen minuutin aikana. Koiviston jälkimmäinen kolmonen johdatti viikinkipurren seitsemän pisteen johtoasemassa päätösneljännekselle.
Bojanin kolmonen nosti Karhu Basketin vielä kuuden pisteen päähän neljänneksen avausminuutilla, mutta tämän jälkeen kauhajokiset kohtasivat jatkuvaa ylämäkitaistelua. Brown ja Hawkins venyttivät eron nopeasti 11 pisteeseen ja Aaron Jones reilua kahta minuuttia myöhemmin jo 13 pisteen suuruiseksi.
Lopun aikaa joukkueet vaihtelivat onnistumisia likimain päittäin, eikä vierasjoukkue päässyt enää todella uhkaamaan Vilppaan finaalisarjan avausvoittoa. Vilppaan voittolukemat numeroihin 86-75 (42-34) kavensi Kelvin Lewis päätösminuutin alkupuolella.
– Hyvä fiilis tietysti, kun saatiin voitolla sarja käyntiin. Peli oli sellaista kuin odotimme. Tiukka matsi, ja tiedettiin, mitä toinen yrittää ja pyrittiin ottamaan sitä pois ja vaikeuttaa Karhu Basketin hyökkäyspelaamista. Me toteutimme asioita ihan hyvin, joitain todella hyvin, pyöritteli Vilppaan Mikko Koivisto.
Vilppaan tähtisentteri Aaron Jones operoi 20 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan ja Brown kiekotteli takakentältä 12 pistettä ja 6 koriin johtanutta syöttöä. Isäntien ykköstykkinä toimi kuitenkin Hawkins, joka heitti taululle vakuuttavat 23 pistettä.
Mangano vastasi Jonesin tilastoriviin omalla tupla-tuplallaan, kirjauttaen tililleen 18 pistettä ja 12 levypalloa. Bojan oli vieraiden hyökkäyspelin moottori totuttuun tapaansa, heittäen 23 pistettä ja jakaen 6 koriin johtanutta syöttöä.
Lisätietoa: Ottelutilastot
Lapuan Kobrien runko pysyy kasassa tulevalla Korisliiga-kaudella. Tuoreet pelaajasopimukset kattavat viisi viime kaudelta tuttua kasvoa sekä amerikkalaisvahvistus Samari Curtisin.
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket rakentuu pelaajistonsa osalta hyvää vauhtia kohti tulevaa pelikautta. Tuoreimmat kiinnitykset sinivalkoasuun tekivät 25-vuotiaat laiturit Teemu Knihtinen sekä yhdysvaltalainen, New Jerseystä kotoisin oleva Travis Jocelyn. Kouvot-kasvatti Knihtiselle kausi Katajassa tulee olemaan kolmas, liigaurallaan jo kahdestoista. Uudenkaupungin Korihaiden riveistä tuttu Jocelyn aloittaa syksyllä neljännen ammattilaiskautensa. Molempien sopimukset kattavat kauden 2024–2025.
Miesten Korisliiga-kauteen valmistautuva Bisons Loimaa on solminut sopimuksen 39-vuotiaan Jeremiah Woodin kanssa. Wood tuo Bisonsin korin alle jo seitsemännen kauden Korisliiga-veteraanin.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen laituri Kalle Peltosen kanssa. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti siirtyy Uuteenkaupunkiin Nokialta, jossa hän voitti viime kaudella uransa toisen Suomen mestaruuden.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt jatkosopimukset takamiehien Thomas Vehmasen ja Viljami Arvosen kanssa. Suomalais-virolaisen Vehmasen jatkosopimus on yksivuotinen, Korihait-kasvatti Arvosen sopimus on mallia 1+1.
Pyrinnön uusin pelaajasopimus on solmittu 24-vuotiaan Xavier Bledsonin kanssa. Viimeiset kolme kautta Indiana Staten yliopistossa pelanneelle Bledsonille luvassa on ensimmäinen kausi ammattilaisena.
Pantterijahti käynnistyy lokakuun ensimmäisenä perjantaina ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 15.5.2025. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Viimeisen kahden kauden aikana Saksan Bundesliigassa ja Belgian ja Alankomaiden yhteissarjassa pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Max Besselink, 202 cm ja 22 vuotta, palaa Suomeen. Besselink palaa yksivuotisella sopimuksella tuoreeltaan Suomen mestaruuden voittaneeseen BC Nokiaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021–22.
Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.
26 erotuomarivuoden jälkeen Miltos Ioannidis pistää pillin pussiin ja antaa hyvillä mielin tilaa nuoremmalle erotuomaripolvelle. Pitkän uran kulmakiviä ovat olleet koripallon kautta syntyneet ystävyyssuhteet, solidaarisuus ja positiivinen ajattelu.