Yhdysvalloissa korkoa kasvava Miro Little: ”Nyt ollaan päästy vauhtiin”

23.12.2022 16:46 Miro Little kohosi helmikuussa Susijengiin ensimmäisenä alle 18-vuotiaana debytanttina sitten Teemu Rannikon (1997). Päättyvä vuosi on vienyt Tampereen Pyrinnön kasvatin Susijengin EM-kisamittelön kautta Yhdysvaltoihin ja Sunrise Christian Academyyn, jossa Little on alkuyskähtelyjen jälkeen lunastanut paikkansa joukkueensa eliitissä matkalla kohti NCAA:ta.

Miro Little kaahaa Yhdysvalloissa kohti NCAA-kenttiä. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

NCAA-liigan toissa vuoden mestariin, Baylor Bearsiin, sitoutunut Little päätti viime keväänä lähteä viimeiseksi lukiokaudekseen Yhdysvaltoihin. Päätöksen takana oli Miron halu mukautua paremmin amerikkalaiseen pelityyliin ennen siirtymistä Baylorin takakentälle.

Littlen uusi ympäristö, Yhdysvaltain high school -koripalloakatemioiden valtakunnallisiin kärkijoukkueisiin rankattu Sunrise Christian Academy, on tarjonnut pirkkalaisnuorukaiselle odotusten mukaista oppia.

- Treenejä on paljon ja siellä mennään kovaa, pelit on tiukkoja ja hyvätasoisia, valmennus on ensiluokkaista ja ympäristö on älyttömän kilpailullinen, Miro kehuu.

Yhdysvalloissa on ollut jo parin vuosikymmenen aikana tapana, että suuri osa maan parhaista lukioikäisistä koripallolupauksista sijoitetaan ympäri maata sijoitettuihin sisäoppilaitoksiin valmistautumaan NCAA- ja ammattilaistason koitoksiin. Sunrise Christian ei ole poikkeus. Joukkueeseen on kerätty 2004-05 syntyneitä huippuluokan lupauksia Suomesta, Etelä-Sudanista, Kiinasta ja Islannista sekä viidestä Yhdysvaltain eri osavaltiosta. Eikä sovi unohtaa, että joka ikisellä joukkueen harjoitusvahvuuteen kuuluvalla pelaajalla on tähtäimenä ammattilaisuus.

- Kuusi, seitsemän parasta pelaajaamme ovat ihan todella kovia. Keskinäinen kilpailumme treeneissä on äärimmäisen korkealla ja pelaajien atleettisuuden ja nopeuden taso on sellainen, että siihen meni hetki totutella, Miro kuvailee.

Little ymmärsi niin ikään Yhdysvaltoihin lähtiessään, että jos Euroopassa koripallokentällä operoidaan vielä pitkälti kentän tasalla, Atlantin takana peli muuttuu korin yläpuolella pelattavaksi.

- Kaikissa peleissä pitää olla tosi varma omien ratkaisujen kanssa, kun jokaisella vastustajalla on kaikilla pelipaikoilla kaveri, joka pelaa korin päällä. Toisaalta mullakin on yksi 220-senttinen joukkuekaveri (John Bol), jolle olen saanut treenata alley oopien syöttämistä. Olen mielestäni omaksunut tuon pelitavan aika nopeasti.

Hitaasta alusta buzzer beatereihin

Kun Miron uudet joukkuetoverit kerääntyivät elokuun puolivälissä Kansasin Bel Aireen valmistautumaan uuteen seurajoukkuekauteen, valmistautui Miro Lauri Markkasen, Sasu Salinin ja muiden Susijengin eturivin nimimiesten kanssa MM-karsintoihin ja EM-kisoihin.

Ilmasilta vei Prahasta ja Berliinistä Suomen kautta Kansasiin syyskuun puolessavälissä. Muu joukkue oli tuolloin kuukauden päivät edellä yhteisharjoituksissa ja Miro päätyi huhkimaan ylitöitä ottaakseen paikkansa ryhmässä.

- Kyllä kaikki suhtautuivat tosi positiivisesti siihen, että olin ollut maajoukkueen kanssa. Mun tehtävä oli kuitenkin sen jälkeen ansaita oma peliaikani. Pakko myöntää, että alussa kesti hetken, Miro kertoo alkukaudestaan.

- Harjoituspelit ei oikein joukkueelta sujunut ja mullakin oli hakemista sen kanssa, että missä on mun paikka hyökkäyspäässä. Mä näin sen niin, että mun piti ansaita paikkani ja kun hyökkäys takkuili, se tapahtui luontaisesti puolustuspelaamisen kautta. Koska Jenkeissä moni pelaaja ei arvosta puolustamista tai halua sitä tehdä, mä halusin ihan tarkoituksella kääntää katseita puolustuspelaamisellani.

Joulukuun aikana Sunrise Christian Academyn joukkuepelaaminen loksahti kohdalleen. Joukkue voitti kaikki viisi kuun aikana pelaamaansa ottelua, ja mikä suomalaisittain parasta, niistä kaksi Miron loppuhetkien kolmosella – ensiksi kuun alussa Oak Hill Academya vastaan (54-52) ja juuri ennen joulutaukoa La Lumierea vastaan (58-56).

- Vaikean alkukauden jälkeen grindasin itseni takaisin ja nyt sekä oma että joukkueen suorittaminen on muuttunut varmemmaksi. Olen pelannut pääasiallisesti ykköspaikalla ja heitto on pudonnut ihan mukavasti. Tuntuu, että olen pystynyt tekemään kentällä kaikkea, mitä koutsit on pyytänyt, Miro hymyilee.

Ja vaikka Sunrise Christian onkin eri maista ja osavaltioista kerätty ”muukalaislegioona”, yhteinen ammattilaisuustavoite yhdistää.

- Joukkuehenki on loistava. Jokainen haluaa voittaa ja menestyä ja kaikki ovat skarppina ja pitävät myös muita joukkueen jäseniä vastuussa siitä, mitä kentällä tehdään.

Buzelisin bestis ja ”Coach E”:n uskottu

Kentän ulkopuolella Miron arki rullaa samalla tavalla kuin HBA-Märskyn kanssa vietettyinä vuosina. Koulupäivät alkavat kahdeksalta ja päättyvät puoli kolmelta. Sen jälkeen alkavat fysiikkatreenit ja päivät huipentuvat koripallosaliin. Iltaisin pelataan Pleikkaa ja hengaillaan puhelimella.

Tiiviistä joukkueesta Miro viettää aikaansa erityisesti 208-senttisen liettualaisjuurisen chicagolaisen Matas Buzelisin kanssa, jota suitsutetaan jo yhdeksi vuoden 2024 NBA:n draftin kärkivarauksista. Ajatuksia Miro vaihtaa usein myös apuvalmentaja Elhad Emerllahun kanssa.

- Matas on hauska kaveri. Omanlaisensa tyyppi ja älyttömän hyvä pelaaja, Miro hymyilee.

- Coach E:stä (Emerllahu) on tullut luottotyyppi. Sen kanssa käydään usein syömässä ja jutellaan monenlaisista asioista. Toki päävalmentajankin (Luke Barnwell) kanssa jutellaan koriksesta ja siitä, mitä Euroopassa tapahtuu. Oon oppinut valmentajilta paljon kaikenlaista, kuten monia pikkujuttuja, joiden avulla tulla kentällä paremmaksi. Ne auttaa tosi mielellään.

Yhdysvaltain parhaista high school -joukkueista koostuva Elite Basketball -liiga koostuu noin joka toinen viikko pelattavista turnauksista. Kotikentän lisäksi Miro joukkueineen on matkustanut tähän mennessä Marylandiin, Utahiin ja Bahamalle.

Vuodenvaihteen jälkeen pelit jatkuvat todellisella tulikokeella, kun vastaan tulee kaksi muuta huippujoukkuetta, ensiksi Montverde Academy (5.1.) ja heti perään IMG Academy (7.1.).

- Montverde on tällä hetkellä maan rankingissa kakkosena ja olisiko IMG ollut kahdeksas tai yhdeksäs. Me hävittiin alkukaudesta tosi huonolla pelillä ykköseksi rankatulle AZ Compassille ja odotetaan tosi innolla, että päästään taas pelaamaan näitä ihan parhaita vastaan. Ollaan kuitenkin kehitytty joukkueena niin paljon sitten alkukauden.

High school -kaudesta on ensimmäinen puolisko pelaamatta ja Miro on vakiinnuttanut paikkansa Yhdysvaltain #5 sijalle rankatun huippujoukkueen pelinrakentajana. Ja nälkä kasvaa syödessä, kun vastaan asettuu harva se viikko saman ikäluokan lupaavimpia pelaajia, kuten Bryson Tucker (IMG Academy), Paul McNeil (Prolific Prep) ja Elliot Cadeau (Link Academy).

- Kansallinen mestaruusturnaus pelataan maalis-huhtikuun taitteessa ja koko joukkue on asettanut tähtäimensä sinne, Miro uhkuu.

Onko puolivuotinen high school -koripallokentillä ollut Susijengin nuorelle lupaukselle odotusten arvoinen?

- Ihan ehdottomasti. Koen oppineeni tän kauden aikana älyttömän paljon koriksesta ja uskon, että nämä pelit valmistaa mut sitten seuraavalle tasolle. Nyt treenataan joka päivä kovaa ja nautitaan tästä matkasta.

Henkilöt

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

Näytä lisää vastaavia