Aleksi Suominen nousee FoA:n päävalmentajaksi

1.6.2020 08:16 Viime kaudella naisten Korisliigassa Forssan Alun kakkosvalmentaja toiminut Aleksi Suominen, 34, on joukkueen uusi päävalmentaja.

Forssalaislähtöinen Suominen palasi Forssaan viime kaudeksi BC Nokian naisten 1. divisioonajoukkueen päävalmentajan paikalta, jossa vierähti edelliset kolme kautta. Suominen on valmentanut aiemmin juniorijoukkueita Forssassa, Hyvinkäällä, Tampereella sekä Nokialla.

– Viime kausi opetti minulle paljon. Olen aiemmin valmentanut aikuistenkin joukkueissa vain nuoria pelaajia, mutta Alun viime kauden joukkueessa oli paljon kokemustakin etenkin Taru Tuukkasella, joka pelasi naisissa jo silloin kun itse olin vasta koulupoika. Opin viime kaudella uudenlaista ihmisten käsittelyä, Suominen kertoo Forssan Lehdessä.

– Alkuun oli helppo ja kiva tulla ja täällä on myös helppo jatkaa. Risto-Matti (Rousku) kehitti seuraa tosi paljon ja Jyrkin (Tulander) kanssa he ovat luoneet Alkuun erinomaiset standardit ja harjoittelukulttuurin. Itse sain viime kauden kuluessa enenevässä määrin valmennusvastuuta, hän jatkaa.

Suominen toivoo, että joukkueesta löytyy ensi kaudella paljon nopeutta.

– Haluan että pidämme edelleen vauhtia ja että olemme viisaita pallon kanssa. Toivottavasti joukkueessa on yhtä fiksuja pelaajia kuin viime kaudella.

– Haluaisimme pitää viime kauden pelaajamme, mutta se ei ole ehkä täysin mahdollista. Meillä on yhä myös halu menestyä ja joukkue kootaan sen mukaisesti, Forssan Alun manageri Jyrki Tulander kertoo Forssan Lehdelle.

 
21.12.2025 18:08 Naisten Korisliiga

Amerikkalaiskolmikko johdatti ViVe:n voittoon Kouvolassa

Naisten Korisliigassa pelattiin viimeinen ottelu ennen joulutaukoa. Päivän ottelussa Vimpelin Veto haki jännittävien vaiheiden jälkeen sarjapisteet Kouvottarien kustannuksella. Ottelu päättyi 84-83.

20.12.2025 20:15 Naisten Korisliiga

Saana Kujala upotti Hongan - PeKa kärjessä joulutauolle

Naisten Korisliiga jatkui lauantaina kahdella ottelulla. Voitot merkittiin Pyrinnölle ja Peli-Karhuille. Huomenna pelataan vielä yksi ottelu ennen joulutaukoa.

17.12.2025 21:50 Naisten Korisliiga

BC Nokialle kova vierasvoitto - HBA ja PeKa vahvoja paikallispeleissä

Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Voittoihin ylsivät BC Nokia, HBA-Märsky, PeKa ja ViVe.

13.12.2025 19:19 Naisten Korisliiga

Veto jatkoi kovaa virettään

Naisten Korisliiga jatkui lauantaina yhdellä ottelulla. Kahden kovavireisen joukkueen kohtaamisessa ViVe voitti kotonaan Pyrinnön 91-73.

12.12.2025 21:20 Naisten Korisliiga

ToPo:n kiri riitti voittoon Nokialla - myös PeKa ja EBT vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kolmella ottelulla. Otteluissa nähtiin vain vieraiden juhlia, kun ToPo, PeKa ja EBT nappasivat voittoja.

9.12.2025 20:30 Naisten Korisliiga

Kouvottarille vieraspisteet trillerissä

Naisten Korisliigan illan ainoassa ottelussa Kouvottaret ja ToPo taistelivat pisteistä Helsingissä. Lopulta jännittävä ottelu päättyi vieraiden voittoon 84-83.

6.12.2025 17:36 Naisten Korisliiga

ViVe nousi Jeanae Terryn johdolla voittoon Kotkassa - EBT:lle kauden toinen derbyvoitto

Naisten Korisliigassa pelattiin itsenäisyyspäivänä kaksi ottelua. Sarjan kärkitaistelu tasoittui entisestään, kun ViVe ja EBT nappasivat sarjapisteet.

5.12.2025 20:30 Naisten Korisliiga

Pyrintö nousi kärkeen

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina yksi ottelu. Siinä Tampereen Pyrintö haki vieraspisteet HBA-Märskyltä 76-69.

5.12.2025 12:55 Naisten Korisliiga

Annika Aarrejoki on naisten Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

2.12.2025 15:06 Naisten Korisliiga

Vimpelin Vedon Jonesille yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Vimpelin Vedon Sahara Jonesille yhden ottelun kilpailukiellon.

Näytä lisää vastaavia