Anniina Äijänen halusi Espanjasta uudenlaiseen ympäristöön – ”Nyt saan yrittää ja kokeilla vähän eri asioita”

10.10.2021 09:56 Anniina Äijänen, 26, jätti viime kauden päätteeksi Espanjan kentät taakseen kolmen maassa vietetyn kauden jälkeen. Äijänen halusi uralleen uuden suunnan ja sellainen löytyi Saksan Bundesliigassa pelaavasta Royals Saarlouisista.

Anniina Äijänen on aloittanut ensimmäisen kautensa Saksassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Äijäsen ammattilaisura käynnistyi Espanjan pääsarjassa Sedis Basquetin joukkueessa, jonka jälkeen kaksi edelliskautta hän pelasi Ferrolin joukkueessa sarjaporrasta alempana. Viime kausi meni Ferrolin osalta nappiin, kun joukkue pelasi koko kauden tappioitta ja nousi kauden päätteeksi pääsarjaan. Äijänen päätti kuitenkin lähteä kohti uusia maisemia.

- Harkitsin jäämistä ja olin tosi tyytyväinen, että pelasin kaksi vuotta samassa seurassa Espanjassa. Oman kehittymiseni kannalta kuitenkin halusin uudenlaisia haasteita ja uudenlaisen ympäristön. Siksi päätin lähteä Saksaan, Äijänen kertoo seuravalintansa taustoista.

Uudenlaisia haasteita Äijänen onkin ehtinyt kohdata. Joukkueessa on tapahtunut alkukauden aikana useita muutoksia ja amerikkalaisvahvistuksia on ehtinyt jo tulla ja mennä.

- No, tässä on ollut vähän kaikenlaista. Joukkueessa on ollut tosi paljon muutoksia ja joukkueena alkukausi on ollut vaikea.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Äijäsen asema joukkueessa on kuitenkin vahva. Kolmessa ensimmäisessä pelissä hän on saanut peliaikaa 22-30 minuutin välissä ja kuulunut joukkueen avainpelaajiin.

- Olen pelannut paljon ja saanut vastuuta, mutta haen vielä vähän omaa rooliani ja sitä miten pystyn parhaiten joukkuetta auttamaan. Olen ollut vähän uusilla silmillä uudessa joukkueessa.

Vaikka rooli on vielä haussa, niin Äijänen on saanut vihreän valon toteuttaa itseään pelikentällä.

- Pääsen tekemään asioita hieman vapaammin eikä minulta odotetta vain tiettyjä asioita. Viime kaudella minulla oli selkeä rooli eikä se ollut kovin monipuolinen. Nyt saan yrittää ja kokeilla vähän eri asioita, Äijänen kertoo omasta osastaan joukkueessa.

- Odotan, että pystyn auttamaan joukkuetta ja kehittymään pelaajana. Toivottavasti myös joukkueena alkaisimme voittaa otteluita, Äijänen jatkaa.

Bundesliigassa on tällä kaudella vahva suomalaisedustus, sillä Äijäsen lisäksi Sofia Pelander pelaa Herner TC:ssä ja Elina Koskimies sekä Anissa Pounds Nördlingenissä.

- Se on tosi kiva, että on muitakin suomalaisia ja nähdä heitä. Se tuo positiivista lisää tähän kauteen.

Henkilöt

 
22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

Näytä lisää vastaavia